sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Pyörii sittenkin...
HYVÄ että tuli käytyä pienellä pyörälenkillä, vaikka kumpaakaan meistä ei olis ensin niin kauheasti innostanut. Mutta oli ihan kaunista tuolla puistoissa, vaikka syksyn väriloisto ei olekaan kuin vasta ihan alkutekijöissään. Viileä ilmavirta kävi vähän flunssan runtelemaan kurkkuun, vaikka olikin huivi kaulassa. No, iso kupillinen teetä kotiin päästyä toi helpotuksen. Vaikka, heh...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pistit blogiini kommentin, jossa oli mainittu murha.infossa fleimattu tapaus. Jos satut muistamaan Oonan tapauksen.
VastaaPoistaToivottavasti et oo menny nimittäin muiden blogeihin pistämään samanlaista kommenttia kuin minulle tuosta Oonan kuolemasta.
Jos olet niin olis parempi mennä aika p*rkeleen äkkiä korjaamaan virhees. Jos uskot kaiken mitä murha.infoon kirjotellaan niin voisit yhtä hyvin uskoa kaiken, mitä netissä kirjoitetaan.
Et tunne kirjoittajaa, etkä muitakaan, joita tapahtuma kosketti, jotka surivat uhrin traagista löytymistä. Kuulin suremista myös kun Oona katosi.
Kiitos suremisenosaisten haavojen aukaisusta.
Tarkoitukseni ei ollut avata haavoja, paremminkin päin vastoin. Tarinassa on runsaasti epäloogisuuksia, joita tuossa Murhainfon keskustelussakin on tuotu esiin. Valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään, kun fiktiivinen tarina on laitettu liikkeelle tositarinana. Minusta se on surullista ja epäoikeudenmukaista, että lukijoita ja kuulijoita johdetaan harhaan, kuten kävi vaikkapa Enkeli-Elisan tapauksessa. Noin ihan lähtökohtaisestihan tuollaiset pikku satuilut eivät ole kovin suuri juttu, niitä nyt tapahtuu, mutta mielestäni on vähintäänkin aiheellista tuoda esiin myös ne näkökulmat, jotka kyseenalaistavat faktana esitetyt seikat. Etenkin, jos siihen on aihetta.
VastaaPoistaTässä nyt ihan vain muutama pointti. Kukaan ei tietääkseni ole tavannut henkilökohtaisesti tätä Oonaa tämän eläessä. Netissä kuka tahansa voi tekeytyä keneksi tahansa, kuten hyvin tiedämme. Vaikkapa Skypessäkin. Poliisi ei ole missään vaiheessa tiedottanut tämän kaltaisesta tapahtumasta, joka olisi erityisesti Suomen mittakaavassa hyvin poikkeuksellinen tapaus. Muualla päin maailmaa, suurkaupungeissa, tällaisia on tapahtunut, ja niistäkin on tietoa tullut aina mm. Suomeen asti, koska noin raaka ja brutaali henkirikos hyvin harvoin jää salaisuudeksi, vaikka virkavalta olisi ollut niin vaitonainen kuin mahdollista. Suomessa ei ole lehdistökään maininnut tällaisesta rikoksesta, jossa siis sijainti, ajankohta, tekotapa tai muukaan yksityiskohta täsmäisi tähän blogissa ilmoitettuun henkirikokseen. Tämän tasoisesta rikoksesta tulisi lehtiin vähintäänkin niukka pieni tiedonanto, ellei ajan oloon vähän laajemminkin. Lehdistö ottaisi yhteyttä uhrin omaisiin ja ystäviin, ja lopulta yleensä aina joku suostuu lehtihaastatteluunkin. Onko tullut lisätiedusteluja toimittajilta? Hyvin erikoista. Tuon mittakaavan henkirikosta ei pystytä näin tehokkaasti pimittämään julkisuudelta. Tieto vuotaa aina jotakin kautta. Helsingissä, saatikka koko Suomessa, ei ilmaannu tunnistamattomia nuorten naisten, saatikka muidenkaan ihmisten, ruumiita kuusin kappalein neljän kuukauden, ei edes neljän vuoden, aikana. Tosielämässä Oonan oletettu pikkusisko ei pääsisi näkemään väkivaltaisesti kuolleen siskonsa ruumista, ainakaan ruumiissa näkyviä väkivallan merkkejä. Ei valokuvia, ei kirjallisia kuvauksia vammoista - ei mitään. Siihen on jo laillakin sanomisensa. Näin olleen yksikään viranomainen ei myöskään näistä kerro pikkusisaruksille mitään, tuskin kellekään muullekaan perheen jäsenelle. Ihan jo senkin takia, koska sellainen olisi täysin turhaa, ja erittäin vahingollista myös. Tapahtuma olisi aivan liian traumatisoiva, ja pahimmillaan vastuussa olevat viranomaiset voisivat saada jopa syytteitä niin meneteltyään.
Jos minua olisi tällä tavoin onnistuttu johtamaan harhaan, olisin kiitollinen ja helpottunut saadessani harkittavakseni seikkoja, jotka voimakkaasti tukevat sitä mahdollisuutta, että mitään noin hirveää, onneksi, ei olekaan tapahtunut. Joskus aina tapahtuu, jossakin päin maailmaa, ja niistä kyllä tulee aina tietoa ilman mitään kiertävää huhuakin. Toimittajat pitävät siitä huolen, koska me ostamme, eli luemme ja katsomme.
Miksi surra ja itkeä turhaan, kun maailmassa riittää oikeitakin murheita? Saahan sitä, toki, se ei ole missään kielletty, mutta epävarmalla faktapohjalla olevan tarinan kertominen eteenpäin totena on mielestäni vähintäänkin vastuutonta, etenkin kun kuulijoina ja lukijoina on kovin nuoria, tunnemaailmaltaan vielä voimakkaasti eläytyviä, viattoman hyväuskoisia ja siten helposti harhaan johdettavia, maailmankuvaltaan vielä melko naiiveja ihmisiä.