Hei, tylsä päiväkirjani! Käytiin kävelyllä meren rannassa. Oli hyvin kaunista. Aurinko paistoi ( ja paistaa yhä), eikä tuullut juuri lainkaan. Eilen oli tuulinen ja pilvinen päivä. Vielä kukkii kasvejakin, mm. pieniä söpöjä orvokkeja.
Pitkästä aikaa polvi on alkanut kipuilla, joten aloitin eilen tulehduskipulääke-kuurin. Tänään on jo ollut kivuton päivä, loistavaa! Kipuilu alkoi aamuisin, heti herättyä, eikä kipuun auttanut asennon vaihtaminen sängyssä maatessa. Ennen eilistä polven kipu katosi nopeasti sängystä nousemisen jälkeen, eli liikkuminen auttoi. Eilen aamulla kipu sitten jäi päälle, ja tuntui levossakin. Vihlova pistävä kipu, kuin olisi ollut neula työnnettynä polven läpi sivusuunnassa. Tarvittaessa haen sitten lopulta taas Hyalgan-piikitykset. 150€ koko se hoitosatsi sitten taas maksaa, mutta ainakin nyt näin suunnilleen yhdeksän kuukauden perusteella voin sanoa, että on se ollut sen arvoista. Kivut ovat olleet todella vähäisiä aikaisempaan nähden. Eikä se pistäminenkään mukavalta tunnu, ei ollenkaan. Mutta upeaa että on tuollainen tehokas apu saatavilla. Parempi ja turvallisempi kuin ne kortisoni-pistokset. Olisipa vielä kela-korvattava, mutta kun ei ole (enää).
Eilen kokeilin ekaa kertaa kynsien marmorointia. Valitsin kynsilakoistani kaksi mieluistani, ja tein yksien tosi suoraviivaisten ohjeiden mukaan, jotka löysin sattumalta yhdestä kirjasta. Tuli pikkasen kohellettua, ja homma on työläämpi kuin tavallinen kynsien lakkaus. Mutta aion ainakin vielä kerran harjoitella tätä juttua, etenkin kun löysin netistä vähän parempia ohjeita vinkkeineen. Yli puolet kynsistä onnistui aika hyvin. Muuten en varmaan ylipäänsä vaivautuisi lakkaamaan kynsiäni, mutta kun koen sen väriterapiana, kun voin aina katsella jotakin minulle mieluisaa väriä kynsissäni, ja tulen pitäneeksi parempaa huolta käsistäni, silloin kun kynteni ovat lakatut. Luultavasti värikkäät kynnet lisäksi vievät huomiota pois noista muutamasta jäljestä kämmenissäni, jotka aiheutin itse aikanaan polttamalla tupakalla, kun minulla oli se itsetuhoinen vaihe. Muutenhan olen nykyään tyyliltäni varsin luomu, ja värikkäät lakatut kynnet ovat sitten vähän poikkeus siinä. En päästä kynsiäni kasvamaan kovin pitkiksi, hiukan vain. Ovat näin käytännöllisemmät ja hygieenisemmätkin.
Viime päivinä olen ajan kulukseni lueskellut ja katsellut netistä videoita teemana ihmiset, jotka ainakin varhaislapsuutensa vuosina tuntuvat ns. muistavan tarkasti (oletettavan) edellisen elämänsä. Aikanaan, siis suunnilleen parikymppisenä, olin varsin syvällä noissa jutuissa, siis mm. juuri tuossa reinkarnaatio-käsitteessä, mutta sitten sen erään suuremman kriisin myötä heitin romukoppaan myös kaikki sen astiset uskomukseni, koko vanhan maailmankuvani. Minusta tuli skeptikko numero yksi. Ja ties mitä muuta. Pikkuhiljaa sittemmin, vuosien varrella, on maailmankuvani alkanut avartua uudelleen, mutta nyt maltillisemmin ja harkitsevaisemmin. En taida enää ihan niin helposti omaksua näkemyksiä, vaikka monenlaiset pohdinnat kiinnostavatkin yhä, koska ovat aina kiinnostaneet. Erityisesti ihmismieli rajattomine mahdollisuuksineen kiehtoo minua nykyään suuresti, muutoin taidan monissa uskomusasioissa olla jonkin sortin agnostikko. Yksi tällainen inkarnaatio-tarina, jota hiukan olen lueskellut, kertoo ruotsalaisesta Barbro Karlenista, joka on lapsesta asti uskonut olevansa uudelleen syntynyt Anne Frank. Tarinahan on sinällään ihan kiehtova ja ihan vakuuttavakin, vaikka mitenkä nyt tuollaisia asioita voisi sen kiistattomammin todistaa. Eräs toinen tapaus on Cameron Macauley, josta löytyi ihan mukava dokumentti-filmikin. Olipa jälleensyntymä sitten totta tai ei, sen ei tarvitse järkyttää minun taikka kenenkään muunkaan elämää tai maailmankuvaa sen suuremmin. Tätä mieltä olen nykyään.
Minä alan neulomaan polvenlämmitintä miehelleni. Valitsimme villanlangoistani tuon kauniin, vihreän kirjavan "Seitsemän Veljestä, Raita"-lankakerän. Meillä on sama lempiväri, vihreä. Saan samalla ihanaa väriterapiaa, kun neulon mukavan tuntuista ja tuoksuista villalankaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti