No nyt ei taas oikein...

(Klo 16:50)  Fiilikset meinaa vähän väliä laskea pakkasen puolelle. En tahtoisi antaa sen tapahtua. (Johan oli lause tuokin).

Eilen tosiaan pysyin sitten hereillä sen vitutuksen voimalla. Avuksi tuli myös muutama huoli ja stressin aihe, ja runsaasti tekemistä kotona. Tänään tosin yksi isompi huolen aihe taisi poistua. Mahtava juttu!

Mulla olis tavallaan vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa - miksi en kirjoita?  Eilenkin sain myöhään illalla joitakin ns. oivalluksia, joita kirjoitin sormet sauhuten muistiin kännykkääni. Aina vaan sitten seuraavana päivänä ajattelen, etten jaksa niitä tänne kirjoittaa, ovatko sen arvoisiakaan, ootellaan, mietitään, kattellaan. Prööt. Tähän sais tulla joku muutos! Muuten en hyödy tästä päiväkirjasta niin paljoa kuin voisin.

Huomenna on ihan älytön päivä. Lääkärikäynti, hammaslääkäri ja ihan kaikkee muuta. Pääsen kotiin vasta aika myöhään illalla. En tiedä miten sen kaiken jaksan. Vähän ahdistaa jo. Myös eräs stressin aihe, joka johtuu ihan vaan omasta tyhmyydestäni. Ehkä siksikin pahempi. Pelkään lähestyväni umpikujaa. Vaikka rauhallisen loogisesti ajatellen mä en ole lähelläkään sellaista. Ellen itse itseäni sinne tuuppaa. En pidä kauheesti nyt itsestäni. En halua kauheasti ajatella tätä kaikkea.

Sen voima

Ensin kun tulin kotiin, mulla oli sellainen fiilis, että pakko päästä nukkumaan ja heti. Sitten suutuin. Kertakaikkiaan suutuin tälle ainaiselle väsymykselle. Vitutuksen voimalla eteenpäin! Vitut koko väsymyksestä. Meen lataamaan tiskikoneen.

Ja Herpertti,PRKL!

Jukra miten IHANAA olla taas kotona! :) Tää on upea tunne, aina välillä kun koen tämän. Täällä on niin kodikasta, meidän näköistä. Tämä on meidän kotipesä. Olen ehdottomasti koti-ihminen. En vapaaehtoisesti poistu täältä oikeastaan minnekään.

En ole juurikaan innostunut sisustamisesta. Jos saisin ihan yksin päättää sisustamisesta, kotini tulvisi värejä. :D Ja kaikkea pikkukrääsää. Tulvii kyllä krääsää jo vähän nytkin. On hyvä juttu että miehelläni on käytännöllisempiä näkemyksiä kodinkin sisustamisen suhteen. Onhan se toisaalta rauhoittavaa, että huonekalut on siistejä ja värit vähän neutraalimpia ja vaaleampia. Mutta jos päästäisin itseni kokonaan irti, tämä muistuttaisi jotakin itämaisen basaarin, hippiluolan ja lastenhuoneen väliltä. :D

Olen vuosia haaveillut nukketalosta, jonka sitten sisustaisin täysin oman makuni mukaan. Tilanpuute ja sellainen tietty minulle ominainen perfektionismi yhdistettynä aloitekyvyn ja päätöksen teon kyvyn puuttumiseen torppaavat sen hankkeen. Ainakin toistaiseksi. Mutta se jo yksistään on ihanaa vähän haaveilla että mitä kaikkea sinne nukketaloonsa laittaisi. Mulla on jo erilaisia huonekaluja ja muuta Barbieilleni, ja vähän myös isommille ja pienemmille nukeilleni. Niistä saa mainiota kuvausrekvisiittaa nukkekuviin. Pitäisi vain kuvata paljon enemmän, kun kerta sellaisesta puuhasta kuitenkin tykkään. Koskaan ei vaan ehdi eikä jaksa, muka.

Duunipäivä meni ihan mukavasti, Jussin kanssa töitä tehdessä, tsoukkaillessa ja niitä näitä pulistessa. Mutta sitten tuli se yksi mölyapina sinne. :( Kutsutaan mölyapinaa vaikka nimellä Herpertti. Pissiskin, Elle, saapui toki paikalle, mutta Elle on suorastaan hyvää seuraa verrattuna Herperttiin. Herpertti ei ole tietoisen paha tai hankala ihminen, hän on vain aivan täydellinen idiootti, eikä osaa olla hetkeäkään hiljaa. Hyvin omahyväinen, tietämätön, ymmärtämätön, itsepäinen juntti. Yrittää olla hauska, mutta koskaan hän ei ole kertonut mitään oikeasti hauskaa (ainakaan minun mielestäni), vaikka itse nauraakin omille jutuilleen ihan hervottomasti. Mahdollisten keskustelukumppaneiden ja muiden läsnäolevien kommentit Herpertti sivuuttaa, puhuu päälle tai huutaa päälle. Ja paskaset hörönaurut aina lopuksi. Tsiis. meidän työpisteen työtehtävätkin hän tekee ihan miten sattuu, eikä ota mitään neuvoja vastaan, koska hän tietää valmiiksi jo kaikesta kaiken. Sissos. Lähdin töistä vähän tavallista aikaisemmin, en vaan jaksanut enää. On vaarana, että Herpertti tulee meille jatkossakin auttamaan, olosuhteiden pakosta. Onneksi ainakin entinen pomomme huomasi lopulta, miten tökeröä jälkeä Herpertti meillä tekee, ja tajusi pitää Herpertin meidän tehtävistä loitolla. Saas nähdä, onko nykyinen pomomme kovin tietoinen niistä seikoista. Saattaa ollakin. Tai ainakin tulee olemaan, luultavasti, lopulta. Kymppimme onneksi tajuaa jotakin. Herpertti on kyllä täydellinen esimerkki hyväntuulisesta mutta erittäin rasittavasta idiootista. En ole ainoa joka näin ajattelee. Jotkut onnistuvat ottamaan Herpertin kadehdittavan rennosti, huumorilla. Ihan muutaman kerran vuosien varrella olen kokenut saavani Herperttiin jonkinlaisen yhteydenkin. Usein se on ollut sellainen tilanne, kun Herpertillä ei ole mennyt kovin hyvin, ja hän on pikkaisen avautunut siitä. Ollaan voitu vähän keskustellakin, oikeasti. Normaalisti Herpertillä on vaan se rooli päällä, koko aika, sellainen retee, nauraa höröttelevä joka paikan päälle päsmäri. Ilman mitään rahkeita sellaiseen. *puistatus* Ainoo hyvä puoli Herpertin läsnäolossa on se, että Ellekin inhoo sitä! Njähää!

En ole katkera, mutta kuitenkin...

Tänään ei oo napannu oikein yhtään mikään. Herkästi kuittaisin koko päivän tuolla, mutta en nyt aio päästää itseäni niin vähällä.

Katselin vähän You Tube-videoita, ja löysin taas pari ihan mielenkiintoisen oloista suomalaista V-loggaajaa. Tulen luultavasti linkkaaman heitä tänne päiväkirjaani jossain välissä.

Olen lueskellut löytämääni Bookcrossing-kirjaa. Suomalainen romaani. Ihan mukavaa luettavaa. Tuo Bookcrossing vaikuttaa kivalta jutulta. Olen aina silloin tällöin sattumalta löytänyt jokusen kirjan, joskus lukenut, ja aina laittanut eteenpäin. Voisin itsekin tuota ns. kirjojen vapauttamista alkaa harrastamaan, kunhan/jos jaksan. Ihan mukava juttu.

Nyt en näe Mikkoa kolmeen viikkoon. Ensin Mikko on kaksi viikkoa lomalla, sitten minä viikon. Saas nähdä tuleeko ihan ikävä. :D Mikko on kyllä sellainen tosi kiva nallekarhu. Eikä oo elämä helppoa heidän perheellään. Toivotaan, että loma sujuisi siellä hyvin, ja Mikko ehtisi levätäkin, ja sellaista.

Leikkasin Voi Hyvin-lehdestä talteen lyhyen jutun anteeksi antamisesta. Jospa siihen tulisi perehdyttyä vielä uudelleenkin, otollisemmalla mielellä. Olen melko katkera ihminen. Katkera itselleni ja muille. Lehden ideat vaikuttivat ihan käyttökelpoisilta. Jospa saisi edes niiltä osin kevennettyä henkistä kuormaansa pikkasen.

Ei oo ollu erityisen mukava päivä, ihan vaan omista pääni sisäisistä jutuista johtuen. Parempia päiviä odotellessa...

Hikkalääke

Kiitokseksi jokaiselle mahdollisesti päiväkirjaani eksyvälle lukijalle, julkistan nyt pomminvarman lääkereseptini hikkaan.

- vedä syvään henkeä.
- tartu nenästäsi kiinni.
- juo vettä, hengittämättä lainkaan välissä. Juo vettä tauotta, suunnilleen kymmenen kulausta.

Olkaa niin hyvät.

Väsynyt ellei toisin mainita

(Klo 18:30)  Vittu tätä väsymystä. Olen kuitenkin siivonnut ja järjestellyt tänään, käytännössä koko päivän. Vielä ainakin jumppa ja ruuan laitto edessä. Suhteellisen hyvä henkinen vointi yhä, vaikka väsyneisyys riepoo.

(Klo 21:45)  Voisin ainakin näin toistaiseksi, ihanaisen kevätkauden kunniaksi, mainita erikseen, jos en ole ainakaan erityisen väsynyt. Eli jos en kerro olevani väsynyt, olen väsynyt. Ellen sitten koe tarvetta avautua siitä kuitenkin erikseen. :P Voisi senkin vähäisen energian ja ajan käyttää johonkin muuhun tekstin suoltamiseen.

Ruoka on uunissa. Tulee taas varmasti herkullista, ja terveellistäkin. Kasvis-soija-pataa. Jumpattukin on. Eilen en jaksanut sitäkään.

Ilman miestäni olisin tuskin elossa. Ja jos olisinkin, olisi elämäni hyvin onnetonta. Mieheni kanssa elämäni on hyvää ja onnellista. Arki sujuu järkevämmin kuin yksin eläessä. Meillä on hyvin samanlainen huumorintaju. Meillä on usein hyvin hauskaa yhdessä. Kumpikin arvostaa myös kaikenlaista huomaavaisuutta ja hellyyttä. Kiitos ei ole vieras sana meillä. Halit ja pusut kuuluvat joka päivään, ja tuntuvat aina yhtä ihanilta. Olemme sulautuneet yhteen, tunnemme toisemme hyvin. Usein ajattelemme samoja asioita, ja sanomme asioita yhteen ääneen, tai olemme sanomassa, mutta toinen ehtii ensin. Yhteiselämämme ei ole aina ollut helppoa. Alussa oli pahojakin kriisejä, koska kumpikin oli niin sekaisin päästään, huono elämänvaihe meneillään ja huonoja aikoja takana. Olemme myös joissain asioissa hyvinkin erilaisia, ja se aiheutti joskus alussa ongelmia. Pääsääntöisesti eroavaisuutemme taitavat täydentää toisiaan hienosti. Ja suurimmaksi osaksi, tärkeimmissä asioissa, olemme samanlaisia. Mieheni on paljon älykkäämpi kuin minä. Ja vahvempi ja sinnikkäämpi. Ihailen noita(kin) ominaisuuksia rakkaassani ihan tajuttoman paljon, ja koen, että olen itsekin pystynyt tämän yhteiselomme aikana kehittämään samankaltaisia ominaisuuksia itsessäni. Mieheni on minua suunnilleen viisi vuotta nuorempi. Olen kauhea puuma, grrrrauh! Mieheni on komea, hoikka ja pitkä. Ajattelen usein, millainen onnentyttö olenkaan. Minulla ei ole yhtään silmiä muille, eikä sydäntä.

Jokunen päivä sitten huomasin mustan erikoisen luomen kaulallani. Se on pieni, mutta omituinen. Tilaisuuden tullen pyydän lääkäriä katsomaan sitä. En ole lainkaan paniikissa sen suhteen. Oli mitä oli.

On nukkeja ja nukkeja.

Eilen oli illalla sitten jo niin väsynyt, etten jaksanut jumpata, enkä jaksanut syödä iltaruokaakaan, vaan menin nukkumaan jo alkuillasta. Nukuin sitten yhtä soittoa jotain 11 tuntia, ja olin sitten sentään pikkasen pirteämpi tänään. En kuitenkaan tarpeeksi. Väsynyt olo ja ärsyyntymiskynnys matalalla. Luojan kiitos on viimeinkin viikonloppu! Hain postista kaksi ihanaa nukkeani! :) Saas nähdä jaksanko tänäänkään nyt kotosalla oikein mitään kummempia. Äiti soitti, mutten ns. jaksanut vastata... Harmi vaan. :( Soitan hänelle huomenna takaisin. Fiilikset ei oo ollu kauhean hyvät, vaikka varsinaista masennusta tai ahdistuneisuutta ei olekaan, onneksi. Psykoterapia-käynneistä on ollut paljon apua tälläkin viikolla. Toivon, että virkistyisin tässä viikonlopun aikana, ja muutenkin saisin huilattua ja hankittua elämäniloa... Nuo nuket kyllä ilahduttaa. Ilmeisesti Johanna Tukiainenkin on jonkin sortin nukke-keräilijä. No, niin on moni muukin id... siis ihminen, joiden kanssa en koe omaavani mitään muuta yhteistä. Usein on sitten se nukkemakukin ihan erilainen. Minä en noiden bilettävien ja shoppaavien bimbo-nukkejen perään kauheesti oo. Kuten sanottu, niin uusin rakkauteni on tämä eräs intiaani-Barbie. Ja Integrity Toys-valmistajalta tällainen oikein hemaiseva ja persoonallinen punapää. Kaipa tässä pitää nyt vähän varjella itseään kaikelta, mikä voi alkaa ärsyttämään. Ei ole kauheasti energiaa tai aikaakaan sellaisiin.