(Klo 18:30) Vittu tätä väsymystä. Olen kuitenkin siivonnut ja järjestellyt tänään, käytännössä koko päivän. Vielä ainakin jumppa ja ruuan laitto edessä. Suhteellisen hyvä henkinen vointi yhä, vaikka väsyneisyys riepoo.
(Klo 21:45) Voisin ainakin näin toistaiseksi, ihanaisen kevätkauden kunniaksi, mainita erikseen, jos en ole ainakaan erityisen väsynyt. Eli jos en kerro olevani väsynyt, olen väsynyt. Ellen sitten koe tarvetta avautua siitä kuitenkin erikseen. :P Voisi senkin vähäisen energian ja ajan käyttää johonkin muuhun tekstin suoltamiseen.
Ruoka on uunissa. Tulee taas varmasti herkullista, ja terveellistäkin. Kasvis-soija-pataa. Jumpattukin on. Eilen en jaksanut sitäkään.
Ilman miestäni olisin tuskin elossa. Ja jos olisinkin, olisi elämäni hyvin onnetonta. Mieheni kanssa elämäni on hyvää ja onnellista. Arki sujuu järkevämmin kuin yksin eläessä. Meillä on hyvin samanlainen huumorintaju. Meillä on usein hyvin hauskaa yhdessä. Kumpikin arvostaa myös kaikenlaista huomaavaisuutta ja hellyyttä. Kiitos ei ole vieras sana meillä. Halit ja pusut kuuluvat joka päivään, ja tuntuvat aina yhtä ihanilta. Olemme sulautuneet yhteen, tunnemme toisemme hyvin. Usein ajattelemme samoja asioita, ja sanomme asioita yhteen ääneen, tai olemme sanomassa, mutta toinen ehtii ensin. Yhteiselämämme ei ole aina ollut helppoa. Alussa oli pahojakin kriisejä, koska kumpikin oli niin sekaisin päästään, huono elämänvaihe meneillään ja huonoja aikoja takana. Olemme myös joissain asioissa hyvinkin erilaisia, ja se aiheutti joskus alussa ongelmia. Pääsääntöisesti eroavaisuutemme taitavat täydentää toisiaan hienosti. Ja suurimmaksi osaksi, tärkeimmissä asioissa, olemme samanlaisia. Mieheni on paljon älykkäämpi kuin minä. Ja vahvempi ja sinnikkäämpi. Ihailen noita(kin) ominaisuuksia rakkaassani ihan tajuttoman paljon, ja koen, että olen itsekin pystynyt tämän yhteiselomme aikana kehittämään samankaltaisia ominaisuuksia itsessäni. Mieheni on minua suunnilleen viisi vuotta nuorempi. Olen kauhea puuma, grrrrauh! Mieheni on komea, hoikka ja pitkä. Ajattelen usein, millainen onnentyttö olenkaan. Minulla ei ole yhtään silmiä muille, eikä sydäntä.
Jokunen päivä sitten huomasin mustan erikoisen luomen kaulallani. Se on pieni, mutta omituinen. Tilaisuuden tullen pyydän lääkäriä katsomaan sitä. En ole lainkaan paniikissa sen suhteen. Oli mitä oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti