John Lennon: Mother.
Reilut viisi tuntia kulunut jo siitä, kun lääkäri pisti toiseen polveen Hyalgania, eikä ole ollut yhtään kipeä. Mahtavaa! Ihan lupaavaa. Olen onnistunut olemaan aika aktiivinen tänään. Herättyä ei ollut hyvä fiilis. Niin se useimmiten meneekin, kun on huonompi vaihe, että aamu on se kurjin, ja toinen on ilta, nukahtamista odotellessa. Olen taas tästäkin päivästä ihan positiivisesti yllättynyt, kun tarkastelen tätä näin illemmalla. Olisi taas ollut ainekset kasassa masentuneeseen ja passiiviseen päivään.
Netissä on muutamia sivuja, joilla vietän aikaa, ihan vain yksinäisyydessäni viihtymässä. Tässä eräs niistä, minun hahmoni ja kotini siellä: Rubyrosella/Stardoll. Omat tsydeemini ovat siellä enemmän tai vähemmän kroonisesti vaiheessa, koska mielenkiinnon aste aina vaihtelee. Siellä on kuitenkin ihan kivaa sisustaa huoneitaan ja stailata hahmoaan, ns. nukkeaan (vrt. paperinukke). Naisena olen ehkä keskimääräistä vähemmän turhamainen. En ole varma, mutta näin luulisin. Parikymppisenä ja kolmen kympin alkuvuosina tuli satsattua enemmän omaan ulkonäköön, etenkin gootti-vuosina. Nykyään olen aika luomu. Pääsee helpommalla. Hipahtava luomu.
torstai 31. tammikuuta 2013
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Väriliukumia
(Klo 12:39)
Eilispäivä oli parempi kuin toissapäivä. Vaikka eilen toinen polvi olikin kipeämpi kuin toissa päivänä. Tämän päivän tehtäviä: kuntopyöräily ja soitto apteekkiin.
(Klo 13:33)
Yllä mainitut tehtävät suoritettu, lisäksi laitettu pyykkiä koneeseen. Olo on vähän tyhjä, mutta onneksi ei erityisen paha. Huomenna saan Hyalgan-pistoksen toiseen polveen. Se jännittää hiukan. En pelkää piikkejä ollenkaan, mutta se huolestuttaa, että tuleeko polvi siitä kipeämmäksi. Viimeksi kun sain kortisoni-pistoksen, polvi tuli paljon kipeämmäksi kuin aikaisemmin. Se oli melkoista kipua, kaksi päivää. Yritän pitää itseni suht aktiivisena, niin henkinen vointi ei mene huonommaksi. Yritän löytää jostakin tarra-käsipainoni.
(Klo 15:54)
En löytänyt tarra-käsipainojani, mutta löysin virkkuukoukkuni. Mies tiesi missä käsipainot ovat, ja otin ne äsken esiin, miehen tultua töistä. Hyvä kun virkkuukoukut löytyivät.
Aloin virkata neulomaani polvenlämmitintä. Siihen tarvitaan kuja kuminauhalle, että se pysyy paremmin paikoillaan. En ole hyvä virkkaamisessa tai kutomisessa, mutta toisinaan tykkään tehdä jotakin hyvin helppoa. Se on rentouttavaa, ja samalla saa väriterapiaa. Rakastan monia värejä. Tässä lankakerässä on petrolinsinistä, oranssia, violettia ja kirsikan punaista/tummaa pinkkiä. Tämä lankakerä olisi täydellinen, jos pinkin sijaan olisi vihreää. En pidä kovastikaan vaaleanpunaisesta/aniliininpunaisesta (=tumma pinkki), mutta nykyisellään se menee, yhdistettynä muihin väreihin. Kun olin lapsi, äiti osti minulle usein vaaleanpunaisia vaatteita, ja inhosin sitä väriä. Paitsi ihan pienenä. Enimmäkseen rakastin sammaleen vihreää ja oliivin vihreää. Pikkutyttönä keltainen oli lempivärini. Nykyiselläänkin, jostain kumman syystä, saan äidiltä usein vaatteita, jotka ovat vaaleanpunaisia, useimmiten sävyltään sellainen vanha roosa. Viime vuosina olen alkanut lämmetä sillekin värillä. Yhdistettynä vaikka petrolin siniseen, oliivin vihreään tai muuhun, se on ihan kiva, pienissä määrin. Se on joku juttu mun ja äidin välillä. :) Ostin äidille joululahjaksi kylpypyyhkeen, joka on väriltään sellainen vanha roosa.
Kuuntelin tuossa aikaisemmin, puuhatessani, Deep Forestia. Se on ihan värikästä, pehmeää ja lämmintä musiikkia. Modernisoitua maailmanmusiikkia tms. Laulua ja soitantaa mm. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta yhdistyneenä synasoundeihin. Sillekin on päivänsä ja hetkensä. Tässä eräs lempibiisini Deep Forestilta, Media Luna. Vähän seesteisempi ja melankolisempi mitä yhtyeen musiikki yleensä.
Mies vaikuttaa vähän stressaantuneelta, enkä kyllä ihmettele. Raskas työpäivä taas. Mä aion vielä hoitaa tiskit, viedä pyykit kuivaushuoneeseen ja viedä roskat. Mielestäni olen viettänyt tämän päivän ihan hyvin, ainakin tähän asti.
Eilispäivä oli parempi kuin toissapäivä. Vaikka eilen toinen polvi olikin kipeämpi kuin toissa päivänä. Tämän päivän tehtäviä: kuntopyöräily ja soitto apteekkiin.
(Klo 13:33)
Yllä mainitut tehtävät suoritettu, lisäksi laitettu pyykkiä koneeseen. Olo on vähän tyhjä, mutta onneksi ei erityisen paha. Huomenna saan Hyalgan-pistoksen toiseen polveen. Se jännittää hiukan. En pelkää piikkejä ollenkaan, mutta se huolestuttaa, että tuleeko polvi siitä kipeämmäksi. Viimeksi kun sain kortisoni-pistoksen, polvi tuli paljon kipeämmäksi kuin aikaisemmin. Se oli melkoista kipua, kaksi päivää. Yritän pitää itseni suht aktiivisena, niin henkinen vointi ei mene huonommaksi. Yritän löytää jostakin tarra-käsipainoni.
(Klo 15:54)
En löytänyt tarra-käsipainojani, mutta löysin virkkuukoukkuni. Mies tiesi missä käsipainot ovat, ja otin ne äsken esiin, miehen tultua töistä. Hyvä kun virkkuukoukut löytyivät.
Aloin virkata neulomaani polvenlämmitintä. Siihen tarvitaan kuja kuminauhalle, että se pysyy paremmin paikoillaan. En ole hyvä virkkaamisessa tai kutomisessa, mutta toisinaan tykkään tehdä jotakin hyvin helppoa. Se on rentouttavaa, ja samalla saa väriterapiaa. Rakastan monia värejä. Tässä lankakerässä on petrolinsinistä, oranssia, violettia ja kirsikan punaista/tummaa pinkkiä. Tämä lankakerä olisi täydellinen, jos pinkin sijaan olisi vihreää. En pidä kovastikaan vaaleanpunaisesta/aniliininpunaisesta (=tumma pinkki), mutta nykyisellään se menee, yhdistettynä muihin väreihin. Kun olin lapsi, äiti osti minulle usein vaaleanpunaisia vaatteita, ja inhosin sitä väriä. Paitsi ihan pienenä. Enimmäkseen rakastin sammaleen vihreää ja oliivin vihreää. Pikkutyttönä keltainen oli lempivärini. Nykyiselläänkin, jostain kumman syystä, saan äidiltä usein vaatteita, jotka ovat vaaleanpunaisia, useimmiten sävyltään sellainen vanha roosa. Viime vuosina olen alkanut lämmetä sillekin värillä. Yhdistettynä vaikka petrolin siniseen, oliivin vihreään tai muuhun, se on ihan kiva, pienissä määrin. Se on joku juttu mun ja äidin välillä. :) Ostin äidille joululahjaksi kylpypyyhkeen, joka on väriltään sellainen vanha roosa.
Kuuntelin tuossa aikaisemmin, puuhatessani, Deep Forestia. Se on ihan värikästä, pehmeää ja lämmintä musiikkia. Modernisoitua maailmanmusiikkia tms. Laulua ja soitantaa mm. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta yhdistyneenä synasoundeihin. Sillekin on päivänsä ja hetkensä. Tässä eräs lempibiisini Deep Forestilta, Media Luna. Vähän seesteisempi ja melankolisempi mitä yhtyeen musiikki yleensä.
Mies vaikuttaa vähän stressaantuneelta, enkä kyllä ihmettele. Raskas työpäivä taas. Mä aion vielä hoitaa tiskit, viedä pyykit kuivaushuoneeseen ja viedä roskat. Mielestäni olen viettänyt tämän päivän ihan hyvin, ainakin tähän asti.
tiistai 29. tammikuuta 2013
Pölyt pois
Tänään, tovin kuluttua heräämisestäni, sanoin yksin ääneen: "Uusi päivä, ja mä teen tästä hyvän." Katsotaan, saanko pidettyä sanani. Yritän.
Kun ahdistus ja/tai masennus saa vähäksikin aikaa vallan, sitä on sen jälkeen vaikeampaa pitää loitolla. Se on kuin home, ruoste. Mielen home. Täytyy tehdä entistä enemmän työtä pitääkseen sen loitolla, kun se kerran on päässyt Pandoran lippaastaan valloilleen.
Viime kevät oli mulle erityisen vaikea. Keväät yleensäkin on, mulle. Syksy, kaamos ja talvi ei tunnu juuri missään. Viime keväänä olin usein raivoissani ja itkuinen. Pian kerrassaan väsynyt ja kyllästynyt olemaan masentunut ja ahdistunut. Minulle kehittyi tapoja yrittää selviytyä sen kanssa. Aloin mieltää käsillä olevan hetken, ajan, tehtävineen, kuin pöytänä edessäni. Koin tärkeäksi keskittyä vain siihen pöytään edessäni. Sillä ei tarvinnut olla väliä, mitä pöydän ympärillä oli. Pyyhin välinpitämättömästi ja ilman kummempaa ajatusta tai tunnetta pöydän tyhjäksi, puhtaaksi, edessäni. Lakaisin roskat pois, pölyn, tuhkan. Joskus pöydälle on laskeutunut tuhkaa. Siitä jää tahroja, mutta sen saa pestyä puhtaaksi. Ihan ilman ajatusta siitä, kuinka pian laskeutuu uusi pöly, tuhka, roskat. Lakaisu, uusi, tyhjä, puhdas. Pelkkä pöytä edessäni, pelkkä tämä hetki, ilman mennyttä tai tulevaa. Auttoi selviytymään. Joskus mielsin myös kulkevani laatoitetulla polulla. Se laattaa, jolla seisoin, pyyhitään puhtaaksi. Luudan huiskaisu, tunteet ja ajatukset sai mennä sen myötä. Oli vain se hetki, se tehtävä, mistä piti suoriutua.
Eilen sain päivän mittaan upotettua itseni rauhoittumaan: kuuntelin musiikkia, luin uutisista ja päiväkirjoista muiden ihmisten elämästä, kieltämättä aika paljon muiden ihmisten kärsimyksistä. Muistutin taas itseäni, miten paljon huonommalla tolalla asiani voisivat olla. Ne todella voisivat. Se auttoi. Sen päivän yli, ainakin. Joskus se riittää, joskus se on itseasiassa lahja, parasta mitä toivoa saattaa.
Kun mieheni tuli töistä kotiin, aloin senkin myötä herätä eloon, aloin kokea onnellisuutta, aloin aktivoitua.
Teen parhaani, että tästä tulee mahdollisimman hyvä päivä. Pyyhkäisen pölyn pois. En edes mieti miten iso se pilvi yläpuolellani on, josta sitä masennusta ja ahdistusta sataa.
Kun ahdistus ja/tai masennus saa vähäksikin aikaa vallan, sitä on sen jälkeen vaikeampaa pitää loitolla. Se on kuin home, ruoste. Mielen home. Täytyy tehdä entistä enemmän työtä pitääkseen sen loitolla, kun se kerran on päässyt Pandoran lippaastaan valloilleen.
Viime kevät oli mulle erityisen vaikea. Keväät yleensäkin on, mulle. Syksy, kaamos ja talvi ei tunnu juuri missään. Viime keväänä olin usein raivoissani ja itkuinen. Pian kerrassaan väsynyt ja kyllästynyt olemaan masentunut ja ahdistunut. Minulle kehittyi tapoja yrittää selviytyä sen kanssa. Aloin mieltää käsillä olevan hetken, ajan, tehtävineen, kuin pöytänä edessäni. Koin tärkeäksi keskittyä vain siihen pöytään edessäni. Sillä ei tarvinnut olla väliä, mitä pöydän ympärillä oli. Pyyhin välinpitämättömästi ja ilman kummempaa ajatusta tai tunnetta pöydän tyhjäksi, puhtaaksi, edessäni. Lakaisin roskat pois, pölyn, tuhkan. Joskus pöydälle on laskeutunut tuhkaa. Siitä jää tahroja, mutta sen saa pestyä puhtaaksi. Ihan ilman ajatusta siitä, kuinka pian laskeutuu uusi pöly, tuhka, roskat. Lakaisu, uusi, tyhjä, puhdas. Pelkkä pöytä edessäni, pelkkä tämä hetki, ilman mennyttä tai tulevaa. Auttoi selviytymään. Joskus mielsin myös kulkevani laatoitetulla polulla. Se laattaa, jolla seisoin, pyyhitään puhtaaksi. Luudan huiskaisu, tunteet ja ajatukset sai mennä sen myötä. Oli vain se hetki, se tehtävä, mistä piti suoriutua.
Eilen sain päivän mittaan upotettua itseni rauhoittumaan: kuuntelin musiikkia, luin uutisista ja päiväkirjoista muiden ihmisten elämästä, kieltämättä aika paljon muiden ihmisten kärsimyksistä. Muistutin taas itseäni, miten paljon huonommalla tolalla asiani voisivat olla. Ne todella voisivat. Se auttoi. Sen päivän yli, ainakin. Joskus se riittää, joskus se on itseasiassa lahja, parasta mitä toivoa saattaa.
Kun mieheni tuli töistä kotiin, aloin senkin myötä herätä eloon, aloin kokea onnellisuutta, aloin aktivoitua.
Teen parhaani, että tästä tulee mahdollisimman hyvä päivä. Pyyhkäisen pölyn pois. En edes mieti miten iso se pilvi yläpuolellani on, josta sitä masennusta ja ahdistusta sataa.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Ei alkanut hyvin
Herrajumala kun ahdistaa. Miltä se tuntuu? Fyysisesti, mulla melkein aina vatsataudilta ja krapulalta, ja voimat menee. Entä henkisesti - en osaa nyt kuvailla, toivottomalta. Kamala, kamala olo. Ahdistaa koska työkykyni on uhattuna polvien takia, ja sain lisää sairauslomaa. Joudun vaikeuksiin. Ahdistaa, pelottaa.
Kohti uutta viikkoa
Vierailu meni yllättävänkin kivasti. Me kutsutaan todella harvoin ketään tänne meille kyläilemään. Me olemme rauhaa rakastavia ja reviiritietoisia kotikissoja. Toisinaan kuitenkin ihmiset tahtovat nähdä kotimme, jos olemme vaikka hiljattain muuttaneet uuteen asuntoon tms. Onneksi olemme miehemme kanssa näissäkin asioissa ihan samanlaisia: omaa rauhaa rakastavia erakkoja. Miehelläni tosin on todella ihan oikeita ystäviä, kun taas ihan samaa ei voi sanoa minusta. Mieheni ystävät ovat sen verran hyviä tyyppejä, että muutamaa pidän tavallaan melkein minunkin ystävinäni. Erään vaimo on myös varsin ihana ihminen. Sosiaalisten tilanteiden jälkeen olemme molemmat aina melko poikki. Sitä ihanampaa onkin sitten taas palata kotoisaan hiljaiseloon.
Seuraan satunnaisesti joitakin video-päiväkirjoja You Tubessa. Olen löytänyt joitain ihan mielenkiintoisia. Varmasti olisi olemassa paljon lisääkin, mutta enempään ei aikani välttämättä riittäisikään. Tässä uusin löytöni, jota voin suositella muillekin, jos suinkin englanninkieli luonnistuu:
TremorgierTV
Täällä samalta bloggaajalta suomenkielinen kanava:
TremorgierFi
Minua on toisinaan vähän kutkuttanut ajatus julkisesta videopäiväkirjasta, mutta taitaa ujous olla esteenä, ja tunnistetuksi tulemisen huoli. Aika näyttää, tuleeko joskus kokeiltua. Englanninkieleni ei ole erityisen hyvä, mutta pärjään kai välttävästi. Koulupohjani kun nyt yleensäkin ottaen on se peruskoulu ja sitten lukio melkein kokonaan. Ja noista opinnoista on rutkasti aikaa. Joten suomenkieltä olen pääasiassa suosinut. Olen toisinaan pyörinyt kansainvälisilläkin keskustelufoorumeilla, eli englanninkielisillä, ja kohdannut paljon todella mielenkiintoisia ja antoisia ihmisiä noilla reissuillani. Silti koen että ilmaisuni on liian rajoittunutta englanninkielellä. Sanavarastonikaan ei ole kovin laaja. Työssäni olen etenkin ajoittain joutunut käymään runsaasti englanninkielisiä keskusteluja, ja ainakin välttävästihän se kai on sentään sujunut.
Nyt me aletaan täällä rauhoittamaan kierroksia, ja valmistautumaan huomiseen arkipäivään. Minulla on aamulla lääkärikäynti, ja toivon, ettei polviani runnottaisi siellä ihan sairauslomakuntoon. Hienoa se toki kuitenkin on, jos tilannetta tutkittaisiin vielä lisää, että eipä sen puoleen.
Mulla on vielä paljon opeteltavaa tämän Bloggerin käytön suhteen. Vaikuttaa kuitenkin ihan hyvältä tsydeemiltä.
Seuraan satunnaisesti joitakin video-päiväkirjoja You Tubessa. Olen löytänyt joitain ihan mielenkiintoisia. Varmasti olisi olemassa paljon lisääkin, mutta enempään ei aikani välttämättä riittäisikään. Tässä uusin löytöni, jota voin suositella muillekin, jos suinkin englanninkieli luonnistuu:
TremorgierTV
Täällä samalta bloggaajalta suomenkielinen kanava:
TremorgierFi
Minua on toisinaan vähän kutkuttanut ajatus julkisesta videopäiväkirjasta, mutta taitaa ujous olla esteenä, ja tunnistetuksi tulemisen huoli. Aika näyttää, tuleeko joskus kokeiltua. Englanninkieleni ei ole erityisen hyvä, mutta pärjään kai välttävästi. Koulupohjani kun nyt yleensäkin ottaen on se peruskoulu ja sitten lukio melkein kokonaan. Ja noista opinnoista on rutkasti aikaa. Joten suomenkieltä olen pääasiassa suosinut. Olen toisinaan pyörinyt kansainvälisilläkin keskustelufoorumeilla, eli englanninkielisillä, ja kohdannut paljon todella mielenkiintoisia ja antoisia ihmisiä noilla reissuillani. Silti koen että ilmaisuni on liian rajoittunutta englanninkielellä. Sanavarastonikaan ei ole kovin laaja. Työssäni olen etenkin ajoittain joutunut käymään runsaasti englanninkielisiä keskusteluja, ja ainakin välttävästihän se kai on sentään sujunut.
Nyt me aletaan täällä rauhoittamaan kierroksia, ja valmistautumaan huomiseen arkipäivään. Minulla on aamulla lääkärikäynti, ja toivon, ettei polviani runnottaisi siellä ihan sairauslomakuntoon. Hienoa se toki kuitenkin on, jos tilannetta tutkittaisiin vielä lisää, että eipä sen puoleen.
Mulla on vielä paljon opeteltavaa tämän Bloggerin käytön suhteen. Vaikuttaa kuitenkin ihan hyvältä tsydeemiltä.
lauantai 26. tammikuuta 2013
Mitä on kylvetty sitä niitetään
Laitoin omaa herkkumusaa soimaan, oman Spotify-listani. Sieltä taas tuli tuokin ihana, Opethin Harvest. Onneksi on musiikki. Muuten on nyt ollut vähän ryytynyt olo. Olen siivonnut ja järjestellyt niin, että on välillä tullut hiki. On vähän sellainen sekava ja ahdistuneen puoleinen olo. Yritän tarkkailla näitä. Että miten ja miksi. Kokeilen, että johtuisiko tämä nyt vaikka alhaisesta verensokerista. Laittelen pienen välipalan. Ei vaan taaskaan oikein nappaisi sekään. Mutta näissä passiivisissa paskatunnelmissa menee sitten koko loppupäivä, jos en ajoissa onnistu vaikuttamaan tilanteeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)