Alapää-juttuja ja jopa muutakin

Tällä viikolla mua on herkemmin ärsyttänyt tietyt ihmiset duunissa, ja muutenkin kaikenlainen häly ja tohina on rassannut tavallista enemmän. Vaatii keskittymistä pitää itsensä koossa, ja kestää aina jonkin aikaa rauhoittua. Onneksi nuo olot eivät kuitenkaan kestä kovin kauaa, vaikka epämukavia ovatkin. Välillä on myös ollut sellaista pitkäjänteisyyden ja keskittymiskyvyn puutetta töissä, mutta aika ohimeneviä ovat onneksi olleet. Tunne on aina mahtava, kun pääsen töistä pois.

Polvi oli eilen välillä kipeä, särkylääke-kuurista huolimatta. Onneksi olen nyt sentään muistanut aika hyvin tehdä niitä jalkalihas-treenejä. Niistähän sen polven ei kuuluisi kipeytyä.

Aamuisin herääminen on ollut vaikeaa. Siksi aikaistin herätystäni viidellä minuutilla, etten pahemmin myöhästyisi. Eilen ja tänään sää on ollut pilvinen ja sateinen. Ei ole edelleenkään haitannut mua yhtään, vaikka osa ihmisistä tuntuu ottavan sen aika raskaasti.

Kävin eilen papa-kokeessa. Kirjoitin tuon tänne ylös sen takia, että ehkä auttaisi muistamaan jatkossa, että koska tuo testi tehtiinkään. Nuo olis meinaan hyvä muistaa, ja mun muistihan on mitä on. Tuohan oli siis ihan vaan sellainen perus-rutiini-tsekkaus, mitään ongelmaa ei ole. Mua ei oo koskaan huvittanut höpötellä, ei edes päiväkirjoissani tms, kuukautisista tms. naisten asioista. Musta ne on sen verran yököttäviä ja ennen kaikkea intiimejä juttuja, etten yhtään tajua naisia, jotka ovat tavan takaa paapattamassa näistä melkein kenen vaan kuullen. Voi että mua aina nolottaa semmoisen puolesta, joka ihan tohkeissaan selittää verisestä pillustaan kiusaantuneelle yleisölle. Ei mua todellakaan huvita kuunnella kenenkään selostuksia kuukautisistaan tai muista kynegologisista jutuista. En tajua, jos jotakuta muuta kiinnostaa kuunnella. Ehkä sillä sitten ei vaan ole väliä, että huvittaako ketään kuunnella, kunhan vaan saa ite hölöttää alapäästään toisille. Yh. Siis sen mä ihan ymmärrän, että jos jollakulla on kipuja tai muuten huono olo, ja se tulee puheeksi, ja toinen sitten sanoo, että taitaa johtua kuukautisista. Ei siinä mitään. Hassusti aina välillä tuntuu siltä, kuin myös terveydenhuollossakin olis joku ihme oletus, että kaikki naiset seuraa pedanttisen ellei peräti hysteerisen  tarkasti kuukautiskiertoaan, vuotopäivien kestoa yms, että se ois naiselle niin tajuttoman iso juttu että sillä on pillu ja siellä välillä tapahtuu jotakin, kuin koko saamarin maailma pyörisi sen oman pillun ympärillä, että mitä siellä milloinkin on meneillään. Tsiis. Jotkut naiset kuvailevat myös suolensa toimintaa ja jopa ulosteitaan. Siis mitä vtt... Miehillä onneksi tuntuu olevan jotakin tervettä järkeä tuollaisissakin asioissa.

Piirrän kyllä suuren mustan rasti seinään sinä päivänä, kun todellakin alan tekemään scrapbookia. Olen hankkinut tarvikkeita ja kehitellyt ideoita jo muutaman vuoden ajan. :P Tyypillistä... Mulla on mielessä muutamia eri teemoja useaankin erilaiseen scrapbookiin. Yhden olen nyt ideoinut koostuvan ainakin enimmäkseen sopivista lehtileikkeistä Voi Hyvin-lehdestä. Äitini tilaa sitä lehteä mulle aina joululahjaksi. Välillä siinä on hyviä juttuja, välillä ärsyttävää puppua. Ennen, kun olin aika syvällä kaikenlaisissa New Age-rajatieto-huuhaa-jutuissa, Voi Hyvin-lehti oli paljon enemmän mun juttuni. No nytkin sieltä kuitenkin löytyy välillä ihan mielenkiintoisia ja mukavia juttuja. Upeita kuvia myös, vaikka tuollaista crapbookia ajatellen. Tarttisin sellaisen ns. hyvän olon keitaan, joksi voisi käydä sellainen itse askarreltu kirja, jossa olisi kauniita kuvia ja värejä, kannustavia ja positiivisia ajatuksia ja ideoita. Ja sellaista voisi olla ihan hauskaa tehdä. Ainakaan tänään ei ilmesty mustaa rastia seinään. En usko että huomennakaan. Sen verran positiivisen ajattelun ihminen olen sentään vielä, että joskus sitten. :P

Aaarggh - oh!

Polven lämmittimen kudonta sentään etenee, kaikessa rauhassa, mutta kuitenkin. Katsottiin eilen loppuun yksi kiehtova ja ihan hyvä elokuva, Argo. Meinasin sitten myöhemmin eilen illalla repiä ärseeni, kun tajusin, että olin unohtanut hoitaa yhden tärkeän jutun! Sitä stressatessa sitten mukavasti kuluikin eilinen loppuilta ja tämä työpäivä. Sitten kävin selvittämässä ja hoitamassa asian, ja täytyy sanoa että olo on hyvin huojentunut, phuh! Onneksi pieni myöhästymiseni ei sitten haitannutkaan yhtään siinä asiassa.

Joskus alkuvuodesta aloin kiinnittää huomiota erääseen pakon omaiseen liikkeeseen, mitä olin alkanut tehdä luultavasti jo edellisen vuoden loppupuolella. Se on mulla sellaista niskan nykimistä, tavallaan. Tic. Alkoi häiritä, ja kerta kaikkiaan niska ja hartiat kipeytyivät siitä myös, välillä tuntui kuin tulessa olisi. Selvittelin eri keinoja päästä sellaisesta kiusallisesta pakkoliikkeestä eroon, ja lopulta keksin yhden kotikutoisen. Se on ollut aika tehokas. Nyt on sitten lopulta käynyt jopa niin, että tuota konstia ei ole enää tarvinnut, muutamaan viikkoon, kun alussa vain unohdin sen, ja annoin olla. Olisiko nyt todella niin, että olisin päässyt pakkoliikkeestäni eroon? Jihuu! Täytyy kyllä pysyä tarkkana. Mieskin onneksi havannoi sitä aina tarvittaessa. Puhuin jo alusta asti miehelleni tuosta varsin avoimesti, vaikka kyllä tuollainen järjetön sätkiminen hävettää. Ja tietty terapeutilleni kerroin siitä samaten. Tottakai oli houkutus ns. ratkaista ongelma niin, että jos yritän pitää sen muka salaisuutena ja muka piilossa, se katoaisi. Mutta niinhän ei asiat yleensä toimi. Päivän valoon vaan, ja rennosti siitä pakkomielteestä puhumaan, sitä tarkkailemaan, ja homman vääntäminen välillä tsoukiksikin auttaa vähän rentoutumaan. Hypnoosikin voisi ehkä auttaa. Edes kerran elämässäni haluan mennä hypnotisoitavaksi! :P Pim, olet ankka!

Sykeröä kerälle

Hei, tylsä päiväkirjani! Käytiin kävelyllä meren rannassa. Oli hyvin kaunista. Aurinko paistoi ( ja paistaa yhä), eikä tuullut juuri lainkaan. Eilen oli tuulinen ja pilvinen päivä. Vielä kukkii kasvejakin, mm. pieniä söpöjä orvokkeja.

Pitkästä aikaa polvi on alkanut kipuilla, joten aloitin eilen tulehduskipulääke-kuurin. Tänään on jo ollut kivuton päivä, loistavaa! Kipuilu alkoi aamuisin, heti herättyä, eikä kipuun auttanut asennon vaihtaminen sängyssä maatessa. Ennen eilistä polven kipu katosi nopeasti sängystä nousemisen jälkeen, eli liikkuminen auttoi. Eilen aamulla kipu sitten jäi päälle, ja tuntui levossakin. Vihlova pistävä kipu, kuin olisi ollut neula työnnettynä polven läpi sivusuunnassa. Tarvittaessa haen sitten lopulta taas Hyalgan-piikitykset. 150€ koko se hoitosatsi sitten taas maksaa, mutta ainakin nyt näin suunnilleen yhdeksän kuukauden perusteella voin sanoa, että on se ollut sen arvoista. Kivut ovat olleet todella vähäisiä aikaisempaan nähden. Eikä se pistäminenkään mukavalta tunnu, ei ollenkaan. Mutta upeaa että on tuollainen tehokas apu saatavilla. Parempi ja turvallisempi kuin ne kortisoni-pistokset. Olisipa vielä kela-korvattava, mutta kun ei ole (enää).

Eilen kokeilin ekaa kertaa kynsien marmorointia. Valitsin kynsilakoistani kaksi mieluistani, ja tein yksien tosi suoraviivaisten ohjeiden mukaan, jotka löysin sattumalta yhdestä kirjasta. Tuli pikkasen kohellettua, ja homma on työläämpi kuin tavallinen kynsien lakkaus. Mutta aion ainakin vielä kerran harjoitella tätä juttua, etenkin kun löysin netistä vähän parempia ohjeita vinkkeineen. Yli puolet kynsistä onnistui aika hyvin. Muuten en varmaan ylipäänsä vaivautuisi lakkaamaan kynsiäni, mutta kun koen sen väriterapiana, kun voin aina katsella jotakin minulle mieluisaa väriä kynsissäni, ja tulen pitäneeksi parempaa huolta käsistäni, silloin kun kynteni ovat lakatut. Luultavasti värikkäät kynnet lisäksi vievät huomiota pois noista muutamasta jäljestä kämmenissäni, jotka aiheutin itse aikanaan polttamalla tupakalla, kun minulla oli se itsetuhoinen vaihe. Muutenhan olen nykyään tyyliltäni varsin luomu, ja värikkäät lakatut kynnet ovat sitten vähän poikkeus siinä. En päästä kynsiäni kasvamaan kovin pitkiksi, hiukan vain. Ovat näin käytännöllisemmät ja hygieenisemmätkin.

Viime päivinä olen ajan kulukseni lueskellut ja katsellut netistä videoita teemana ihmiset, jotka ainakin varhaislapsuutensa vuosina tuntuvat ns. muistavan tarkasti (oletettavan) edellisen elämänsä. Aikanaan, siis suunnilleen parikymppisenä, olin varsin syvällä noissa jutuissa, siis mm. juuri tuossa reinkarnaatio-käsitteessä, mutta sitten sen erään suuremman kriisin myötä heitin romukoppaan myös kaikki sen astiset uskomukseni, koko vanhan maailmankuvani. Minusta tuli skeptikko numero yksi. Ja ties mitä muuta. Pikkuhiljaa sittemmin, vuosien varrella, on maailmankuvani alkanut avartua uudelleen, mutta nyt maltillisemmin ja harkitsevaisemmin. En taida enää ihan niin helposti omaksua näkemyksiä, vaikka monenlaiset pohdinnat kiinnostavatkin yhä, koska ovat aina kiinnostaneet. Erityisesti ihmismieli rajattomine mahdollisuuksineen kiehtoo minua nykyään suuresti, muutoin taidan monissa uskomusasioissa olla jonkin sortin agnostikko. Yksi tällainen inkarnaatio-tarina, jota hiukan olen lueskellut, kertoo ruotsalaisesta Barbro Karlenista, joka on lapsesta asti uskonut olevansa uudelleen syntynyt Anne Frank. Tarinahan on sinällään ihan kiehtova ja ihan vakuuttavakin, vaikka mitenkä nyt tuollaisia asioita voisi sen kiistattomammin todistaa. Eräs toinen tapaus on Cameron Macauley, josta löytyi ihan mukava dokumentti-filmikin. Olipa jälleensyntymä sitten totta tai ei, sen ei tarvitse järkyttää minun taikka kenenkään muunkaan elämää tai maailmankuvaa sen suuremmin. Tätä mieltä olen nykyään.

Minä alan neulomaan polvenlämmitintä miehelleni. Valitsimme villanlangoistani tuon kauniin, vihreän kirjavan "Seitsemän Veljestä, Raita"-lankakerän. Meillä on sama lempiväri, vihreä. Saan samalla ihanaa väriterapiaa, kun neulon mukavan tuntuista ja tuoksuista villalankaa.

Helsingin Sanomat 23.9.2013 15:14 

Viivi Virtanen

"Lelutohtori: Kyllä aikuisetkin leikkivät

Kati Heljakka on yksi harvoista aikuisten lelukulttuurin tutkijoista maailmassa

 

Oli kylmä tuuli. Kati Heljakka asetteli nukkea ja nallea rinnakkain New Yorkin Brooklyn Bridgellä ja kaivoi kameraa esiin. Ohi kulkenut nainen kysyi, onko lelupari menossa naimisiin. Heljakka hymyili mutta hämmentyi. Hänen kuvaleikkiään häirittiin.
"Leikki on minulle intiimi, intuitiivinen tapahtuma. En helposti lähde mukaan sosiaaliseen leikkiin", Heljakka sanoo.
Leikki on hänen työnsä.
Heljakka väitteli kesällä tohtoriksi aikuisten lelukulttuurista. Hän ei ole törmännyt muihin aikuisten leluleikin tutkijoihin, vaikka on mukana muun muassa kansainvälisessä lelututkijoiden järjestössä ITRA:ssa. Mutta eiväthän aikuiset leiki? Heljakka tunnistaa ennakkoluulon.
"Aikuisten leikistä ei käytetä sanaa leikki. Aikuistenhan täytyisi käyttää aikansa tehokkaammin. Suomi ei myöskään ole kuin Japani, jossa lelun kanssa kulkeva aikuinen on arkipäivää."
Tutkimuksessaan Heljakka löysi neljä aikuisleikkijää: lelujen keräilijän, leluleikkivän taiteilijan, leikkivän suunnittelijan ja arjen leluleikkijän.
Leikkivistä taiteilijoista hän nostaa esiin Mari Kasurisen, joka muokkaa My Little Ponyja muun muassa pophahmoiksi. Arjen leluleikkijä on tavallinen ihminen, joka kutoo lelulleen villapaidan tai esittelee blogissaan Blythe-nukelle ompelemiaan mekkoja.
"Sosiaalinen media ja sinne ladatut kuvat todistavat, että aikuisten leluleikkiä on olemassa."
Kati Heljakka kasvoi lelumaailmassa. Hänen isoisänsä oli Tactic-lautapelejä, muun muassa Kimbleä valmistavan yrityksen perustaja. Tyttö oli 6-vuotias, kun sai sieltä ensimmäisen viiden markan palkkasekkinsä. Heljakka työskenteli perheyrityksessä lomansa ja kiersi kansainvälisiä lelumessuja jo 1990-luvulla. Aikuisena hän on työskennellyt pelisuunnittelijana.
"Minut on ajettu lelumaailmaan jo pienenä. Se on vaikuttanut eniten innostukseeni."
Väitöstutkimus vakuutti Heljakan siitä, että aikuisten ja lasten leikin väliset rajat ovat hälvenemässä. Lelumaailmassa on jo kaikenikäisille suunnattuja designleluja, kuten pelkotiloja vastaan taisteleva Hammer-nukke ja vaaleanpunainen, pelottava Gloomy-karhu, joka syö ihmisiä.
"Laajentamalla leikkijöiden ikää leluteollisuus voisi tehdä paljon enemmän."
Heljakka toivookin voivansa toimia linkkinä leluteollisuuden ja -tutkimuksen välissä.
Matkalaukullinen leluja Heljakalla on haastattelussakin mukana. Niistä kaikilla on tarina, niitä kaikkia Heljakka hypistelee ja ne kaikki ovat sinisiä, kuten Heljakkakin – päästä varpaisiin. Sinisävyisen mekon kruunaa sininen legoista tehty koru.
"Sininen on minulle tärkeä väri. Väri voi olla myös lelujen keräämisen peruste."
Heljakalle leikki on ennen muuta lelujen valokuvaamista. Hän myös pukee nukkeja samanlaisiin asuihin kuin hänellä itsellään on. Lelut ovat hänelle peilejä itseen, alter egoja.
"Blythe-nukke edustaa ideaaliminää, viattomuutta, sitä, ettei pidä itsestään meteliä. Stitch taas anarkiaa. Hyppäsin juuri laskuvarjohypyn."
Blythe on Japanista hankittu nukke, tutkijan suosikki. Stitch taas on raisu hahmo Disneyn Lilo ja Stitch -animaatiosta.
Tarinoiden jälkeen ei ihmetytä, miksi Heljakalla oli joskus haave tulla kuvatuksi Liisa Ihmemaan Liisana. Aavikolla. Silloin hän lähti kuvaseikkailulle ympäri Kaliforniaa, Arizonaa ja Nevadaa mukanaan tuttava, joka oli pukeutunut Star Warsin Stormtrooperiksi. Se on jo toinen tarina, mutta siitä lähti innostus lelujen valokuvaamiseen.
"Kuvaleikissä tulen kertoneeksi asioita itsestäni, tavastani hahmottaa maailmaa. Se on terapeuttista. Toivon, että leikin ilo välittyy myös muille."

Kati Heljakka

 Syntyi 29. 3. 1975 Porissa.
 Taiteen tohtori, väitös aikuisten lelukulttuurista Aalto yliopistossa 2013. Suorittanut maisterin tutkinnon kauppatieteistä, visuaalisesta kulttuurista ja taidehistoriasta.
 Työskennellyt lautapelejä valmistavassa perheyrityksessä pelisuunnittelijana ja luovana johtajana.
 Leluaiheisista taidevalokuvista ja kollaaseista näyttelyitä pääkaupunkiseudulla, Porissa ja Tampereella sekä New Yorkissa. "

***********************************************************************************

Aivan ihana juttu! :)

 

Pyörii sittenkin...

HYVÄ että tuli käytyä pienellä pyörälenkillä, vaikka kumpaakaan meistä ei olis ensin niin kauheasti innostanut. Mutta oli ihan kaunista tuolla puistoissa, vaikka syksyn väriloisto ei olekaan kuin vasta ihan alkutekijöissään. Viileä ilmavirta kävi vähän flunssan runtelemaan kurkkuun, vaikka olikin huivi kaulassa. No, iso kupillinen teetä kotiin päästyä toi helpotuksen. Vaikka, heh...

Terrible Things Onision Has Done Prelude? Something like that.

Iisiä livingiä vaan

Laiskaa lauantaita. Eilinen töihin paluu sairausloman jälkeen sujui ihan hyvin. Vaikka sai taas kyllä motivoida itseään palaamaan töihin. :P Oltiin Jussin kanssa kaksistaan - Jussiksikohan mä olen häntä täällä kutsunut? Täytyypä tarkistaa jossakin välissä. Pissis eli Elle tuli sitten iltapäivällä auttelemaan. Aaargh, mä en vaan jaksa sitä. :( Ja sen pissiskaverit siihen päälle sitten. Kun ne saapuu siihen lespaamaan vaatteista yms. Koskakohan mun toleranssi oikein kasvaa noihin? Liikaa traumaattisia muistoja? Tänään on siis ollut varsin passiivinen päivä. Vähän olen kirjoitellut, suoltanut tekstiä, katsotaan saanko sitä(kään) koskaan varsinaisesti valmiiksi. Paljon suunnitelmia, vähän toteutusta. Seim ould seim ould.

Ihan hyvästi

Olen voinut pääsääntöisesti hyvin viime kuukaudet. Kesä meni ihan hyvin. Olen edelleen varovasti pienentänyt mielialalääkitysteni annosta. Nukkejen ostolakko on pitänyt. Ja painokin on yhä hiukan laskenut. Ei hullumpaa siis.

Siis ihan uskomatonta, joku on antanut mun eiliselle päiväkirjamerkilleni jonkun tommosen plussan! Joku jossain todellakin välillä noteeraa, että jotakin tänne kirjoitan?? Ooohooo. Mahtava juttu, tuntuu kivalta! Kiitos, sinä tuntematon! :) Tai ettei vaan ois kuitenkin joku botti vaan? :S Enpä ole kauheasti tätä blogiani missään mainostellut, ja ollut sellainen tunne, ettei tätä juurikaan kukaan lue. Mutta ei se oikeastaan haitannut, vaikka hienoahan se on, jos joku jaksaa joskus vilkaista. Muutenhan kirjoittaisin ihan omaa, salaista, päiväkirjaa, jos lukijat eivät olisi tervetulleita. :)

Luin äsken läpi tuon taukoa edeltäneen kirjoitukseni keväältä. Tuntemukset siltä päivältä miltei heräsivät henkiin uudelleen. Huomaa, että olen kirjoittanut sen tunnekuohuissa. Käyn seuraavaksi vähän korjaamassa kirjoitusvirheitä. Tuntuu hienolta, että pitkään aikaan ei ole ollut tuollaisia tuntemuksia, jes! Vähän vaan alakuloa välillä.

Paluu

Ajattelimpa ihan muina naisina viimeinkin palata blogini sivuille. On ollut mielessä lukuisia kertoja. Mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Nii-in tyypillistä minua. Olen ollut nyt sairiksella, suunnilleen viikon, kävin välissä kokeilemassa töissäoloa yhden päivän ajan. Olen tainnut saada kaksi flunssaa peräkkäin. Vointi vaihtelee. Nyt vointi on ihan ookoo. Huomenna on tarkoitus palata töihin.

Olen tässä leikellyt kiiltokuvia irti arkeistaan. Ihana fiilis ja tuoksukin niissä, vaikken nyt niiden tuoksua juurikaan haista. Tarkoituksena siis käyttää niitä lopulta kaikenlaiseen askarteluun. Ja jotenkin niiden käsittelystä tulee vaan kiva fiilis. Sekin on niin uskomattoman hienoa, että killtokuvat eivät ole pääpiirteissään muuttuneet piiruakaan sitten minun lapsuuteni. Muistaakseni olen lörpötellyt kiiltokuvista täällä joskus aiemminkin. No, ei se mitään. Olen samalla seurannut, paikoin lähinnä kuunnellut, someguy827:n You Tube-videoita. Aivan mainio tyyppi! :D

On ollut aivan ihanaa saada olla kotona. vaikka samalla on taas huono omatunto siitä, että olen sairiksella. Onneksi tämän vuoden puolella ei ole vielä ollut näitä sairiksia kauheasti. Mutta aina mulla on pelko perseessä siitä, että alkaako näitä kohta olla taas liikaa. :( Toki vointi on ollut paikoin niin huono, että ei tämä lomailulta ole tuntunut. Olen myös pelaillut Tiny Townia Aapelissa. Kivaa ajanvietettä. Lääkäri kuuli keuhkoissani jotakin "natinaa", ja siksi otatutti röngten-kuvat ja verikokeet. Onneksi niissä oli sitten kaikki kunnossa kuitenkin, eikä muutenkaan syytä ottaa antibioottia.

Tiritiriteijaa, tiritiriteijaa, kärsi kaiken kesän.

Tänään ei oo ollu kovin hyvät fiilikset. Olen ollut kyllästynyt ja turhautunut itseeni.

Menin Helsingin Tuomiokirkkoon perheenjäsenten kanssa kuuntelemaan Äitienpäivän konserttia. Olin nyt siellä ensi kertaa mukana. Aikaisemmin en ole uskaltanut mennä, paniikkihäiriön takia. Sikäli olen huojentunut ja tyytyväinen, kun sain mentyä ja oltua siellä, vaikka ei ollut kovin helppoa.

Mua huimasi, kädet hikoili ja vähän muutenkin hikoilin, välillä meinasi paniikki iskeä, pikkaisen, mutta luulen, ettei vieressä istuneet huomanneet mitään, todennäköisesti. Mua liikutti ja tuskastutti se, kun lapset lauloivat joitain tuttuja lauluja, joita itse lauloin koulussa keväisin. Mua tuskastutti joittenkin laulujen sanat myös, mua suututti kun ajattelin, miten erilainen mun lapsuus oli kuin minkään laulujen sanoissa lauletaan, mun äitisuhde, millaista oli olla lapsi. Mua suututti kaikkien muidenkin puolesta, jolla ei sellaista lapsuutta ja sellaista perhettä ole ollut, mitä lauluissa annetaan ymmärtää. Samalla tuli usein sellainen tunne, että itsekin tahtoisin alkaa laulamaan, siis jossakin kuorossa, tai mielummin käydä itse laulutunneilla, ja aloin vähän haaveilla siitä. Olen aina tykännyt laulaa, ja nuorempana laulanut kuoroissa, mutta laulutunneille ei vanhemmat mua päästäneet. Samalla sekin tuskastutti, kun ajattelin, etten kuitenkaan jaksaisi, enkä suostuisi pelkoni takia esiintymään missään, enkä saa kuitenkaan aikaiseksi aloittaa mitään, kun kaikki voimat menevät työssä käyntiin ja pakollisiin kotitöihin, enkä edes ehdi mitään muuta kun minä etenen kuin hidastetussa filmissä ja koko muu maailma kuin pikakelauksella. Olen vaan voimaton ja sekaisin kuin koko aika unessa, ja kaikki vaan vilistää ympärilläni, ja usein ainoa lohduttava ajatus on se, että minäkin vielä joskus kuolen, eikä enää ole tätä epätoivoista räpistelyä täällä. Unelmien vietävänä, unelmien jotka vaan muistuttaa omasta paskuudesta, huonoudesta ja turhuudesta, ja kun ihan kaikki saatanan muistot, kaikki mitä herää milloin missäkin tilanteessa, tuottaa lähinnä viiltävää kipua, niin ettei juuri mitään halua edes ajatella, kun se aina johtaa johonkin kärsimykseen. Inhoan itseäni kun olen kateellinen veljeni lapsille. Miten niiden vanhemmat ja isovanhemmat kehuu kannustaa halailee paijailee suukottelee niitä, miten ne saa harrastaa kaikkea mitä haluaa, niitä viedään matkoille ja kaikkea, niiden kanssa tehdään kaikkea. Inhoan itseäni kun kadehdin niitä. Itse muistan olleeni lapsena enimmäkseen väsynyt, masentunut ja ahdistunut ja peloissani. Ihan niin kuin nykyäänkin olen, saatanan nelikymppisenä vanhana lehmänä. Miksi mä sain sellaista, mitä olin tehnyt ansaitakseni sen? Siellä siis oli vähän tukalaa hengittää, liikutti, suututti, huimasi, välillä selkä kipeytyi.... Toisaalta välillä vähän nautin musiikista, ja olin tyytyväinen, kun suoriuduin tuosta.

Olen vielä vähän uupunut ja romuna tuosta rääkistä kaikkine sosiaalisuuksineen, mutta uskon toipuvani tarpeeksi, että pystyisin menemään edes kohtuu-ajoissa nukkumaan. Että selviäisin huomisesta työpäivästä, koska se on elämän tarkoitus.

Oli kaunis sää ja oli mukavaa ajatella että äiti ehkä ilahtuu siitä kaikesta.

Olen vaan kyllästynyt itseeni. Miksi olen näin saamarin väsynyt aina ja yliherkkä aivovammainen apina. Helpottaa kyllä pikkasen, kun voin ripittäytyä tänne.

Väsynyt muttei onneton

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tähän kuluneeseen kevääseen, ja olen kiitollinen siitä, että se on ollut paljon helpompi kuin edellinen. Väsymys kuitenkin kaventaa tätä elämänpiiriä ihan älyttömästi, kun en edelleenkään jaksa mitään muuta kuin vaivoin käydä töissä ja tehdä kotona välttämättömimpiä kotitöitä. En jaksa innostua asioista niin kuin joskus vielä talvemmalla jaksoin. Odotan ja toivon, että vireystasoni palautuisi edes siihen aikaisempaan. Polvi on ollut välillä lyhyitä aikoja kipeänä, mutta ei ole haitannut niin paljoa kuitenkaan.

Karsintaa

Tämä kevät on ollut minulle paljon helpompi kuin viimevuotinen, ja siitä olen äärettömän kiitollinen. Olen ajatellut, että on taas aika karsia niitä vähäisiäkin ihmiskontakteja, tapauksissa joissa koen antavani enemmän kuin saavani. Niistä seuraa vain ylimääräistä turhautumista ja väsymistä. Tarvitsen voimiani muuhun.

just niin pilperi

Ei vittu mitä paskaa:

http://www.hs.fi/kulttuuri/Justin+Bieber+ja+kiljumisen+maailmanenn%C3%A4tys/a1305672958525

http://www.hs.fi/kulttuuri/Bieber-konsertti+houkutteli+lintsaamaan+koulusta/a1367026336975

Pissixistä olen meuhkannut täällä:
http://aijumakukamala.blogspot.fi/2013/02/hyvaa-ja-huonoa.html

Käyn jatkossakin sinne aina välillä päivittämässä vähän lisää aatoksiani, toimii ihan hyvänä turhautumisen poistoventtiilinä. Nytkin ois lisää juttua sinne, mutta katsotaan kunhan ehdin ja jaksan.

Kanaria

Lomaviikko Kanarialla oli aivan ihana kokemus, vaikka lentomatkojen suhteen olikin vähän epäonnea.

Paikkana oli nyt toistamiseen Gran Canarian saari, ja tällä kertaa siellä Maspalomas. Asutettiin mukavaa ja ihan hyvin varusteltua huoneistoa huoneistohotellissa.

(Tulen kirjoittelemaan tähän lisää tässä päivien saatossa. Jaksamisen ja ns. ehtimisen mukaan.)

Kusiset paikat

Taas yksi hektinen päivä töissä. Ihmiset kiihtyvät keväisin kuin kusiaiset, joiden pesän sulettua aurinko alkaa lämmittää sitä. Melskettä ja vilinää. Ja mä leijun omituisessa unessani taju kankaalla.

E.E.E.J.M. = en ehdi enkä jaksa mitään.

Suhteellisen hyvin tässä kuitenkin on mennyt, noin pääsääntöisesti, kuitenkin.

Lost but found

Tästäkin päivästä meinasi tulla aika hirveä, koska yhä hukkaan ja unohtelen ihan kaikenlaista. Kotiin päästyäni kuitenkin jopa löysin muutaman etsimäni tavaran, ja eräs muukin juttu järjestyi. Voimaannuin näistä niin, että sain viimeisteltyä matkalaukkuni pakkaamisen, eikä ajatukset enää niin takkuillut ja harhaillut prosessin aikana.

(Klo 14:00)  Huh huh. Sama sellainen uupunut ahdistuneisuus jatkuu. Kuin olisin painajaisunessa: en ehdi, jaksa enkä tajua mitään. Unohdan, tajuan väärin, en tajua. Mokaan kaikki mahdolliset asiat. En selviydy, en suoriudu. Tältä siis tuntuu sisältä. Noin päällisin puolin asiat kuitenkin sujuu suunnilleen välttävästi. Huono olo. Myrkyttynyt. Krapulainen. (Ja tippaakaan alkoholiahan ei ole kulunut ainakaan muutamaan kuukauteen, että siitä ei siis ole kyse, vaan psyykkisistä ongelmista "vain".) Näillä lähtökohdilla lomamatka lentokonematkoineen kaikkineen tuntuu kauhistuttavalta.

(Klo 18:50)  Minä haistan ja maistan jo sen metallin. Märän tyynyn pääni alla. Ainoa kiintopisteeni ja mikä on lujaa ja pysyvää - kalterit. Viileys vasten otsaani. Jos voisinkin lyödä pääni rikki kuin linnunmunan, ja kirkuvat linnut pyrähtäisivät tiehensä, liueten harmaisiin pilviin. Kuume laskisi ja hiljaisuus nousisi.

E.E.E.J.M.

Tää on taas ollut niitä päiviä, kun tuntuu siltä, etten ehdi enkä jaksa mitään. Eli melko puuhakas päivä, eikä henkinen vointi kovin hyvä.

(Klo 19:05)  Mä oon ollu aika tajuttoman väsynyt tänään, eikä mielialakaan oo ollu ihan sieltä parhaimmasta päästä. Mutta ei sen kummempaa. Onneksi alkoi viikonloppu.

Mua rasittaa ja väsyttää vähän kaikki, eikä oma itteni ihan vähiten. Alkupäivä töissä meni taas ihan hyvin, kun olin lähinnä Mikon kanssa keskenämme. Mutta sitten tuli tekopirteä, typerä ja itsekeskeinen Elle ja muuta porukkaa, kaikkee ylimääräistä härdelliä. Ärsyyntynyt ja väsynyt olo.

(N. 30 min myöhemmin)  Mies tuli kotiin ja juttelin hänen kanssa mm. tästä vähän huonosta voinnistani. Se helpotti kyllä paljon! Olen oppinut ajoissa alkamaan puhua kun henkinen vointini on huonompi, että mieheni tietää missä mennään, ja samalla itsekin laitan sen eri tavalla merkille, kuin jos vaikenen asiasta. En yleensä tahtoisi ajatella koko asiaa saatikka puhua siitä, enkä aikaisemmin ole edes oikein osannut puhua, en ole löytänyt sanoja. Mutta mieheni on tällaista toivonut ja terapeuttinikin kannustanut. Muuten vointini vaan huononee huononemistaan, jos työnnän sen vain taka-alalle enkä puhu siitä. Mieheni ja parisuhteemme kärsii jos en kerro olostani ja samalla käyttäydyn jotenkin erikoisesti, vaikutan väsyneeltä ja toivottomalta ja kaikkea. Mies ei alussa ihan ehkä osannut ja ymmärtänyt kuunnella ja semmoista, mutta vuosien varrella hänestä on tullut ihan huippu. Minäkin osaltani yritän parhaani mukaan kuunnella häntä ja kuulostella aina että mitä kuuluu missä mennään ja semmoista, toivon olevani mahdollisimman hyvä siinä. Vastavuoroisuus on valtavan tärkeä juttu ihmissuhteissa. Mielestäni missään ihmissuhteessa ei ole mitään järkeä, jos ei pyritä sellaiseen tasapuolisuuteen, että toinen ei vain ota ja toinen vaan anna. Vaan annetaan ja saadaan tasa-arvoisesti molemmat osapuolet. Yritetään kehittää itseämme ja hoitaa parisuhdetta tätäkin kautta.

Aika ihana juttu tää päiväkirjakin. Melkein kuin kertoisi luotettavalle ystävälle joka kuuntelee ja ymmärtää. Vaikken aina jaksakaan paljoa kertoa.



(Klo 17:00) Ollaan miehen kanssa nyt aloitettu katsomaan tällaista leffaa kuin Due Date (Laskettu Aika).

Jos haluat ymmärtää työkaverini Herpertin persoonaa, katso tuo leffa. :P Herpertti on se kikkarapää, "Ethan Tremblay". Kuvittele vielä, että henkilöhahmo mylvii kaikki repliikkinsä suu naurussa, ja päästelee aina väliin sellaisia rehvakkaita paskaisia hörönauruja. Kaiken tämän ylle luo säteitään Herpertin kadehdittavan rikkumaton itsetyytyväisyyden ehtymätön supernova.

Herperttikin tykkäisi elokuvasta: "Pahuksen hauska. Miten joku voikin olla niin rasittava idiootti! Ja silti toinen onnistuu jotenkin venyttämään kärsivällisyytensä ja suvaitsevaisuutensa aivan äärimilleen. No, toisaalta ihan olosuhteidenkin pakosta. Laukoen niin osuvia ja mainioita kommentteja joka väliin. Nokkela mies kun on! Ja niin upea permamenttikin! Täytyisköhän munkin...?" (Selitys: Herpetin mielestä leffan idiootti on se fiksu ja hyvä tyyppi, ja se leffan oikeasti fiksumpi tyyppi taas rasittava idiootti, joka ei tajua mistään mitään.)

Vointi vaakalaudalla

Eilen alkoi illan tullen hiipiä ahdistus päähän. Se tuntui taas tosiaan aika lailla kuin krapulalta, mutta niin kuin henkisesti, lähinnä. Samaten sitä voisi verrata nikotiini-övereihin. Myrkyttyneellä tavalla sairas olo, henkisesti ja ruumiillisesti. Joskus siihen liittyy myös enemmän tai vähemmän fyysisiä oireita. Mutta siis enimmäkseen epätoivoa, keskittymishäiriötä, ahdistusta siitä ettei mitään ehdi eikä jaksa. Stressiä, lamaantumista, hermostuneisuutta, uupumista. Enemmän tai vähemmän sellainen tunne, että kohta purskahtaa itkuun, sellaiseen itkuun, jota ei ehkä enää ikinä saa loppumaan, johon kuolee, jolle ei ole selkeää syytä. Kuoleman toiveita. Tänäänkin tuo fiilis on kytenyt pinnan alla häiriten suoriutumista. Nyt taas kun tulin kotiin, on parempi olo. Töissä tuo on yleensä pahempaa. Koska siellä on enemmän ihmisiä, ja pakko yrittää orjallisesti tehdä niitä tiettyjä tehtäviä ja niin edelleen. Aikatauluja, suorittamista. Ei vapautta, ei rauhaa, ei yksinäisyyttä.

Onneksi parin viikon päästä on taas loma! Se siinä vaan jännittää ja kauhistuttaa, että pitää selviytyä lentomatkasta, ja Kanarialle asti. Lentomatkat ovat aina olleet mulle hyvin vaikeita. Joudun juomaan itseni melkein tainnoksiin. En pelkää lento-onnettomuutta, koska ne ovat suhteellisen harvinaisia ja toisekseen se on aika kivuton ja nopea tapa kuolla. Mua ahdistaa ja pelottaa se lentokoneessa olo. Ylhäällä korkeuksissa ns. tyhjän päällä, suljetussa pienessä tilassa ison vieraan ihmislauman keskellä. Pelkään sekoavani ja joutuvani valtavaan paniikkiin. En saa ollenkaan rentouduttua, nukkumisesta ei toivoakaan. Eli juon aina itseni humalaan, aloitan dokaamisen jo ennen koneeseen nousemista. Olen kokeillut myös erilaisia rauhoittavia lääkkeitä, mutta ne eivät auta niin hyvin kuin alkoholi. Lentokoneessa täytän ristikoita, luen lehtiä, kuuntelen musaa yms. Yritän unohtaa olevani lentokoneessa. Mitä pitempi lento sitä hankalampi se mulle on. Oloni helpottuu heti, kun lentokone alkaa laskeutumaan. Muuten ihanaa päästä miehen kanssa matkalle. Sitten on ihanaa kun lentomatka on ohi.

Olen siis ollut eilen ja tänään vähän huolissani psyykkisestä voinnistani. Alkaa muistuttaa viime kevättä, paitsi ei onneksi ainakaan vielä ihan niin kauhea olo. Yritän parhaani mukaan nyt pitää itsestäni huolta, etten romahda. Onneksi se psykoterapiakin sitten taas jatkuu, kunhan terapeutti palaa lomaltaan.

Sopeutumista

(Klo 15:40)  Eka työpäivä takana, tuon reilun viikon pituisen lomani jälkeen. IHANAA olla kotona. Aloin vähän rasittua siellä töissä, ja nyt haluan rauhoittua näihin kodin tunnelmiin. Jaksoin ihan hyvin töissä muuten, mutta sitten puolenpäivän paikkeilla alkoi vähän hiipua. Siellä on liian paljon ihmisiä ja sitä kautta sitä härdelliä sitten. Herpertti oli käynyt viime torstaina vähän auttelemassa siellä, ja sen kyllä huomasi. Viisivuotiaskin tekisi siistimpää jälkeä vasemmalla jalallaan. Semmosta.

Skidisti haikeeta

(Klo 20:15)  Murheellista, loma loppuu. Onneksi vatsa ei ole ollut tänään niin kipeä mitä viime päivinä on ollut. Onneksi mieskin on voinut paljon paremmin kuin eilen. Tänä viikonloppuna saatiin aikaiseksi jumpata kunnolla. Olen viimepäivinä leikellyt usein noita kiiltokuvia. :P Niistä tulee ihania lapsuusmuistoja, koskapa ovat monet pysyneet tismalleen samoina kuin silloin aikanaan. Kiiltokuvien tuoksu ja tuntu, ihanaa. Tarkoitus on tosiaan käyttää noita erilaisiin askarteluprojekteihin ja myydä tai antaa loput pois.

Kidult!

Potemista

Eilen ja tänään minulla on jatkunut, vaikkakin lievempänä, vatsakipu, joka alkoi vatsan tähystyksestä viime keskiviikkona. Miehelläni on myös saman kaltaisia oireita, mutta hänellä on niitä valitettavan usein muutenkin. Joko minulla tai meillä on joku vatsapöpö, tai sitten kipuni johtuu siitä tähystyksestä. Kuumetta ei ole. (Mulla ei yleensäkään nouse kuume millään.) Tarvittaessa kysyn työterveyslääkärin kantaa, en ole hädissäni tämän suhteen. Mälsästi vaan entisestäänkin laskee tätä aktivisuutta, tuon pohjalla olevan väsymyksen lisänä. Mies oli pahuksen kipeä tuossa aamupuolella. Kova pääkipu, joka jatkuu vieläkin, mutta lievempänä, ja vatsakipua ja pahoinvointia. Hän ei saanut aamiaista syötyä, vaan vetäytyi takaisin vuoteeseen tunniksi tai pariksi. Miesparka! :( Hän on kuvaillut että kuin olisi paha krapula ilman sitä edeltävää hauskanpitoa.

En ole ihan kybällä tyytyväinen tähän miten olen lomani kuluttanut. Väsymys on tehnyt sen, etten ole saanut aikaiseksi juttuja joita olisi ollut kiva tehdä, ja juttuja joita olisi pitänyt tehdä. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Psykoterapeutti on vielä lomalla suunnilleen viikon. Sen puolesta ollut mukavaa, kun ei ole tarvinnut sinne raahautua, vaikka muutenhan siis pidänkin terapiasta. Se vääntäytyminen paikan päälle, minne vaan, on mulle aina kova ponnistus.

Yodlladid... D'OH!

Ei-toivotuille ruokavieraille kelpo emännällä on aina varattuna Vuoristojuusto.  Vieras kutsutaan pesemään ja kuorimaan pottuja, ja samalla avataan tämä herkku. Kohtelias vieras ei puhua pukahda, koska toisten ruuansulatusvaivoja ei ole soveliasta ottaa puheeksi, edes keittiössä. Nimensä juusto on saanut ihmisten taipumuksesta pilata ilman laatu mitä neitseellisemmissä ympäristöissä. Toisaalta myöskin Vuoristojuuston valmistus ja nauttiminen on sallittua ainoastaan ylemmissä ilmakerroksissa, mahdollisimman kaukana muusta asutuksesta. Täyteläinen tuoksu vastaa hyvin tuotteen makua.



(Klo 20:30)  Wöääääh! Kirjoitin pitkät plörinät, ja onnistuin tuhoamaan koko paskan!  PER-KE-LE! Katotaan jaksanko joskus palata ko. aiheisiin. Nyt vitutusta liuottamaan ihan muihin puuhiin.

Focus - Hocus Pocus

Köntsät päässä

(Klo 17:25)  Laiskotellessahan tämäkin lomapäivä enimmäkseen kuluu, ei voi mitään. No, kai se on pääasia, että mieliala on ihan hyvä? Kunhan mieheni palaa visiitiltään vanhempiensa luota, sitten varmaan alkaa puuhastelut. Mieheni ei ole niin vetelä ihminen kuin minä, minun(kin) onnekseni. Emme me sentään mitkään vastakohdatkaan ole, onneksi.

Halusin osaan tukkaani vähän tummempaa punaista, ja siksi laitoin äsken hennaa päähän. Aikaisemmin tänä talvena olen käyttänyt Lush-kaupan henna-kuutioita, nyt käytin tällaista pussissa olevaa jauhetta, valmistajana on Mac Urth, ja on luontaistuotekaupan kamaa. Ensivaikutelma on oikein hyvä. Sekoittuu hyvin veteen, ja lopputuloksena hyvin tasainen ja siististi levittyvä töhnä. Lushin henna tuppaa ainakin minun käsittelyssäni muuttumaan murenevaksi kokkare-puuroksi. Katsotaan nyt sitten tämän värituloksen suhteen, tulevien päivien kuluessa, että kumpi vie voiton.

Olen vähän pyykännyt sentään. Tiskejäkin voisi vähän laitella. Ja huonekasvit laitella. Ja, ja, ja... Kuuntelen musaa, kattelin pitkän tovin ihmisten You Tube-videoita. vatsa tuntuu nyt palautuneen alkuperäiseen kuntoonsa, lopulta, onneksi. Kaippa tämä tästä.

Vääntäen ja huutaen

... jos ei muuten.

(Klo 10:30)  Tänään on lomapäivistäni viimeinen, jolloin saan olla yksin kotona päiväsajan. :( Rakastan yksin oloa. Tottakai miehenkin seurassa on ihanaa olla, mutta minulle tämä yksin olo on aina ollut tärkeää. Tänään pitää hakea optikolta ne aurinkolasit, ja käydä ruokakaupassa. *huokaus* Arvatkaa vaan, että olisiko mielummin koko päivän kotona. MUTTA tuokin ulkona asiointi-aika tulisi kotona ollessa käytettyä vain löhöilyyn, enkä olisi siihen taas sitten jälkeen päin tyytyväinen. Että SIKÄLI. Ihanaa saada viimeinkin ne aurinkolasit. Tuo kirkkaus ulkona särkee päätä ja silmiä. Ihan mieheni vielä halusi maksaa kaksi kolmasosaa noiden arskojen hinnasta! Ihana ihana! Vatsa toipuu pikkuhiljaa eilisestä rassauksesta, eli tähystyksestä. Mitään kovin kiinteää ei ole vielä tehnyt mieli syödä.


(Klo 16:55)   Aurinkolasit on mukavat ja kivat, kauppareissu hoitui ihan hyvin, ei ollut suurempaa ryysistä, vaikka näin pyhäpäivän aatto onkin. Olen ottanut aika iisisti. Olen tiskannut, kuunnellut musaa (soittolistani You Tubessa), ja leikannut kiiltokuvia irti arkeistaan! :P Ihana tuoksu näissä kiiltsikoissa. Hyviä lapsuusmuistoja. Näitä kiiltokuvia on tarkoitus käyttää kaikenlaiseen paperiaskarteluun. Poistin myös paketistaan yhen kauniin Barbien. Voi olla että myyn ehkä sen vaatteet pois, koska itse nuken takia tämän pakkauksen ostinkin. Katsotaan. Hemaisevat kasvot tällä.

Sheikit!

The Beatles: Twist and Shout

IHANAA olla lomalla, ihanaa olla kotona! Tulin just tähystyksestä, ei ollut kovin miellyttävä toimenpide. Mutta kaikki hyvin, ja vapaa!

Barbie Girl metal version By Victor de Andres (Aqua)

Tsööppi tsööppi tsip tsip vaan!

(Klo 8:40) Voi vittu tätä mun päätä. Kova vakuuttelu päällä, että millään logiikalla loma ei voi olla vielä ohi, jos kerta vasta viikon päästä pitää palata töihin! :D Silti kauhee jumputus päällä, että ei tässä enää mitenkään voi enää edes mitään välttämättömämpiäkään juttuja ehtiä ja jaksaa, paras vaan painua sohvan pohjalle koomaan, että saisi kerättyä edes jonkin verran voimia arjen koitoksia varten. Tällaisia mun aamut yleensäkin on. Karseita. Vituttavaa ja huvittavaa. Eli hyvää huomenta vaan.


(Klo 13:25)  Älköön koskaan unohdettako, että minä olen tolvana. Olen sietämättömän epäkäytännöllinen, järjetön, mukavuuden haluinen, laiska, matemaattisesti invalidi, avuton ja lapsenomainen. Hyvällä tuurilla ,ja kanssaihmisten edes alentuvan myötätuntoisuuden ja avuliaisuuden ansiosta, sinnittelen yhä jotenkin eteenpäin tässä elämässä. Taas on kiitollisuuden ja nöyrtymisen paikka. Olen tolvana, mutta lopulta asiat jotenkin selviävät. Tolvanuuteni ansiosta olen valmis tyytymään n. kolmeen neljäsosaan siitä itsetunnosta, jonka katsoisin muuten ehkä ansaitsevani tai tarvitsevani. Olen huojentunut siitä, että asiat usein lopulta kuitenkin onneksi selviävät! :D


(Klo 17:30)   On ollut melko laiska päivä, tuon ulkomaailmassa tapahtuneen asiointi-reissun jälkeen. :/ Olen tänään sentään vähän jatkanut tuon yhden Barbien hiusten tuunaamista. Siitä saattaa tulla ihan hieno kampaus, kunhan vaan jaksan sitä tehdä enkä sössi pahasti. Aikomus on tehdä punapäälle sen tyylinen lyhyt tukka, jollaista itse saattaisin pitää, jonka tapaista aikoinaan pidinkin, kun siis oli lyhyt tukka. Tänään on päässä soinut, jostain käsittämättömästä syystä, tällainen biisi kuin "Chirpy chirpy cheep cheep", esittäjänä "Middle of the Road". Nööyyy, mitä mä oon nyt tehny tän ansaitaxeni? :[ Kohta vois yrittää pestä korvansa jollakin hevimölyllä tms.


(Klo 21:35)  Voi luoja millainen kananaivo mä oon ollu tänään(kin). Mut pitäisi julistaa holhouksen alle! Miten mun mies kestää mua? Mä en ite kestä! Mun elämä menee välillä ihan kaaokseksi. Oon niin mistään mitään tajuamaton. Taas meni kellonajatkin ihan sekaisin, klo 17 vaihtui lahjakkaasti klo 19:ksi! Hävettää niin että vajoan maan alle.

Homssun huomioita

Kuuntelen tässä just vanhaa Kate Bushia, ja välillä tanssahtelen nautinnosta. Auringon valoa tulvii asuntoon. Tulin just suihkusta, ja laitoin halpaa mutta herkullisen tuoksuista parfymia. Mulla on yllä violetti hame ja petrolinsininen paita. Alan ehkä päästä voitolle tämän päiväisestä lamaannuttavasta rimakauhusta. Rimakauhusta selviytyä tästä arvokkaasta vapaapäivästä kunnialla. Niin että voisin hyvillä mielin mennä illalla nukkumaan. Olen viikonloppuna kirjoitellut listoille tehtäviä, joita olisi mukavaa tehdä, ja tehtäviä, joita olisi syytä tehdä.

Luojan kiitos en ole törmännyt täällä kulmilla, kulkureittieni varrella, mihinkään kirpputoriin - vielä. Aika pian muuttomme jälkeen katsastin toki netistä lähistön kirppari-tarjonnan, mutta onneksi en ole vielä selvittänyt edes kulkuyhteyksiä niihin. Ja osoitteitahan minä en muista, ennen kuin sinnikkään harjoittelun jälkeen. Rakastan liikaa kirppareita. Mukaan tarttuu kaikkea tarpeetonta mutta viehättävää. Vaatehankinnat eivät olisi pahitteeksi, mutta onneksi ei ole nyt varsinaista hätääkään vaatteiden suhteen.

En ole juuri koskaan nauttinut vaatteiden ostamisesta. Minulla on ainakin naiseksi melko vähän vaatteita, etenkin kenkiä. Toisinaan tulee vähän ostohimoa, jos näen mielestäni hienoja vaatteita, yleensä ne ovat sellaisia hipahtavia tai muuten eksoottisia, värikkäitä ja kuviollisia, mutta usein se hinta nousee muuriksi. En ole valmis maksamaan vaatteista kovin paljoa.

Leikkasin ennen suihkussa käyntiä myös otsatukkani, koska se alkoi jo roikkua häiritsevästi silmillä. En ole käynyt kampaajalla suunnilleen viiteentoista vuoteen, en nyt muista tarkemmin (tuotakaan). Aikanaan minulla oli muutama puolituttu kampaaja, ja silloin kampaajalla käynti oli ihan jees. Kampaajalla käymisessä minua häiritsee se, miten ponnekkaasti he tuovat esiin omia näkemyksiään minulle sopivista hiusleikkauksista ja väreistä, ja usein loppupeleissä sitten kuitenkin tekevät niin kuin he halusivat, en niin kuin minä halusin. Kampaajat ovat usein tehneet hiuksistani paljon pliisummat kuin itse olisin tahtonut. En ole ainoa nainen, jota tällainen harmittaa. Etenkin meiltä pitkähiuksisilta naisilta halutaan aina viedä tukka pois. Edes sen viisi senttiä jos on pyydetty tasoittamaan niitä latvoja vain sen yhden sentin verran. Enkä nyt ole kuitenkaan millään ristiretkellä pitkien hiusten puolesta, olen itsekin välillä halunnut itselleni lyhyen tukan. Kahdesti se on tapahtunut niin sanotusti itsetuhoisista syistä, pari muuta kertaa ovat sitten olleet puhtaasti mielihalun takia. Minulla on siis ollut toisinaan siili, jonkin aikaa irokeesikin. Irokeesi on mielestäni äärettömän kaunis tukka, piti sitä miltei miten tahansa ja missä värissä vaan. Sekä miehellä että naisella kaunis ja voimallinen tyyli. Miesten hiustyyleissä toinen suosikkini on pitkät hiukset, yksinkertaisesti. Mutta ei tuo hiusasia niin tärkeä ole. Pääasia että hiukset ovat puhtaat ja tuoksuvat hyvälle. Kaljut miehet ja naiset eivät ole mielestäni yhtään rumia hekään. Kalju on itsellään ihan kiehtova ja tyylikäs. Julistetaanpa siis hiusrauha! Jos se edellyttää sitä, että ihmiset leikkaavat ja värjäävät hiuksensa ihan itse, kuten minä teen, niin olkoon sitten niin. :D Kehuja lähinnä olen aina saanut, joka puolelta. Ja itsekin nähnyt upeasti itse-värjättyjä ja leikattuja hiuksia.

(Klo 18:20)  Pää kipee ja hiukan oksettaa. Eilenkin oli pää kipeä jonkin aikaa. Toivottavasti särkylääke vie tän pois. Huomenna pitää lähteä liikkeelle. Pitää käydä apteekissa ja yrittää hoitaa yks juttu, joka stressaa taas.

Ajauduin katselemaan muutaman video-login ja pari sivua nettipäiväkirjaa eräältä nuorelta naiselta. Aloin ahdistua. Alussa olin ihan kiinnostunut ja ymmällänikin. Varsin kaunis ihminen, mutta osoittautui sisäisyydeltään jotenkin ihan pelottavan tyhjäksi ja rikkinäiseksi. Aika suosittuja näyttäisivät hänen videonsa ja päiväkirjansa olevan. Valtavasti nuoren naisen itsestään ottamia kuvia, ehkä sen takia suosittuja? Melkoisen kaunis ja erikoinen. Mutta se sisältö. Mikä kylmä luotaantyöntävä autius. Hyrrr. Mietin, että minkälaiset ihmiset sellaista tykkää seurata? Ovatko ihmiset näin turtuneita kaikkeen? Luulisi, että jotkut muutkin reagoivat samaan tapaan kuin minäkin. Ei välttämättä, tietenkään. Ei siinä mitään, että sellaisia ihmisiä on, mutta että heitä halutaan katsella ja kuunnella... En voi tajuta. Tuli aika paha olo. Olen yliherkkä. Varmasti tulee mieleen myös että kateellinen. En osaa olla, hänelle. Välillä tunnen sääliä. Enimmäkseen syvää vierastamista. Epäihminen, tyhjä kuori, elävä kuollut...

Mikrokosmoksena makrokosmoksessa tms...

(klo 14:20)  Olisi kerrassaan houkuttelevaa tuoda päiväkirjassaan(kin) ilmi vain niitä mairittelevampia puolia itsestään. Mutta ei se silloin olisi aitoa, ehjää ja kokonaista. En pidä ns. huonoista puolistani, joista yksi on tuo kateus ja katkeruus ihmisiä kohtaan, joilla on hyvä itsetunto (luultavasti) rakastavien vanhempiensa ansiosta. Voisinkin joskus keskittyä kuvailemaan kaikkia huonoja puoliani, kunhan jaksan. Huonoista puolistani minun onkin helpompaa kirjoittaa kuin joistain oletettavasti hyvistä puolistani. Ja miksi katson ansaitsevani itselleni paremman itsetunnon? En osaa sanoa muuta syytä kuin sen, että huono itsetuntoni tuntuu vaikuttaneen ikävällä tavalla niin moneen asiaan elämässäni, eikä loppua näy...

Ollaan miehen kanssa katsottu tällaista aivan iki-ihanaa dokumentti-sarjaa, Stephen Hawking: The Story of Everything. Se on äärettömän kaunis ja avartava, vangitseva. Laittaa todellakin mittasuhteet ja arvot järjestykseen.

Olipa tänäänkin taas vaikeaa päästä ylös sängystä. No, kaipa tämäkin päivä tästä vielä käynnistyy.

(Klo 18:10)   Tämä on ollut ihan hyvä viikonloppu. Olen saanut jumpattuakin. Viimeisen parin viikon aikana on välillä jäänyt jumppa väliin, kun on väsyttänyt niin.  Voisin vielä entisestään vähentää tuota yölääkitystä, kun ei töihinkään tartte nyt mennä. Ei olisi sitten niin vaikeaa tuo herääminen, eikä päivät jäisi sen takia näin lyhyiksi ja tokkuraisiksi. Meillä on ollut miehen kanssa kiehtovia keskusteluja tänään(kin) kaiken puuhastelun lomassa. Tieteestä, uskonnosta, ihmisestä, kosmoksesta. Voimaannuttavia keskusteluja.

(Klo 20:50)   Mä olen tuntenut tänään ihan liikuttunutta kiitollisuutta siitä, että huomenna ei tartte mennä töihin. Eikä koko viikkona.

Cult: White

Olen katkera, mutta kuitenkin...

(Klo 17:00)  Tunnustan, että olen usein myrkyllisen kateellinen ihmisille, joilla tuntuu olevan hyvä itsetunto ilman mitään havaitsemaani erityistä syytä siihen. Ihmisille, joilla ei näytä olevan mitään erityistä lahjakkuutta, tai muita ominaisuuksia, jotka kokisin erityisin arvostettaviksi. Ihmisille, joiden luja itsetunto on todennäköisesti kehittynyt jo lapsuudessa ja nuoruusvuosina, kannustavien, rakastavien ja hellien vanhempien ansiosta. Vanhempien, jotka osoittavat rakkauttaan ja uskoa lapseensa sanoin ja teoin. Minä en mielestäni ole noita juurikaan saanut vanhemmiltani. Mielestäni olen kärsinyt koko elämäni siitä, että itsetuntoni on heikko. Se on vaikuttanut ihan kaikkeen elämässäni.

Ylipäänsä minua ei muuten ärsytä ihmiset, joilla tuntuu olevan vahva itsetunto. Siinä ei sinällään ole mitään vikaa. Työkaverillani Jussilla tuntuu olevan aika terve itsetunto. Mutta hän onkin keskivertoa lahjakkaampi ja älykkäämpi ihminen, ja moraaliltaan kehittynyt. Olisi synti, jos hänellä ei olisi edes tuon vertaa itsetuntoa, mitä hänellä vaikuttaa olevan. Miehelläni tuntuu myös olevan ihailtavan vahva itsetunto, mutta usein en ole varma, kuinka lujilla perustuksilla se mahtaa olla. Miehenikin kun on hiukan kompleksikas persoona. Yksi syy miksi koen hänet niin läheiseksi.

Tunnen kaihoa ja iloa, kun näen lapsia vanhempiensa seurassa, kun heidän välinen suhteensa vaikuttaa vuorovaikutteiselta ja lämpimältä, terveeltä. Lasta kohtaa en juuri koskaan koe sitä kateutta ja katkeruutta. Lapsi on ansainnut sen kaiken. Paitsi jos lapsi on läpeensä hemmoteltu, manipuloiva, itsekäs tyhjäpäinen riiviö. Silloin se pitäisi palauttaa maan pinnalle ja laittaa järjestykseen pysyvästi. >:D

Usein ajaudun käsittelemään näitä itsetunto-juttuja. Aihe on niin kipeä ja hämmentävä, että toisinaan haluan vain pyyhkäistä koko asian mielestäni.

En taaskaan meinannut päästä sängystä ylös. Olen ollut melko väsähtänyt, mutten tajuttoman uupunut. Pää on ollut vähän kipeä. Jospa tuo toinen särkylääke alkaisi nyt auttaa. Muutoinhan tässä on mukavaa viikonlopun viettoa miehen kanssa. Ei siis suuremmin valiteltavaa.

Ihan hyvä alku

(Klo 13:05) Maailmassa on paljon hyviä ihmisiä, ja tässä on yksi heistä: Amppurulaa, You Tubessa. Hyvien ihmisten ansiosta jaksan elää elämääni, pysyä kiinni toivossa, pysyä hereillä. Mikko ja Jussi, työkaverini, ovat hyviä ihmisiä myös. Tuntui hyvältä sanoa toissapäivänä heille, että tämä on elämäni paras työporukka. Me kolme. Mieheni on ihan huippu. Tuntui ihanalta sanoa se. Viimeksi eilen illalla, ennen nukahtamista, sain taas kertoa hänelle, miten paljon hän minulle merkitsee. Ja hän kertoo myös minulle tunteistaan, jotka tekevät minut niin onnelliseksi että ihan hämmentää.

Eka vapaapäivä. Alan ehkä tottua ajatukseen lomasta. Olen tähän mennessä ottanut tänään tosi löysästi. Nyt aion aktivoitua. Tehdä jotakin hyödyllisiä koti-juttuja, ja jotakin omia kivoja harraste-juttuja. Sellaisista se hyvä päivä koostuu. Jumpatakin vois, jo näin päivästä. Teen parhaani että loma tekisi minulle hyvää.


(Klo 15:50)  Olen ihan tyytyväinen tämän päivän kulkuun, siis ainakin tähän asti. Olen saanut touhutuksi kaikkea kivaa ja hyödyllistä. Rauhallista tahtia, mutta kuitenkin.

Voin muuten suositella ihan kaikille tuollaista nenänhuuhtelu-kannua. Niitä saa apteekeista, ei maksa kauheasti, ja etenkin kun toimenpiteeseen tottuu, se on nopeaa, siistiä ja suorastaan miellyttävää. Olen käyttänyt tuota kannua nyt suunnilleen syksystä asti, ja flunssat ovat vähentyneet aivan radikaalisti. Aikaisempina talvina minulla tuntui olevan oikeastaan koko aika flunssa päällä. Sellaisia häiritseviä epämääräisiä oireita jatkuvasti. Edellisestä flunssasta ei ehtinyt kunnolla toipua, kun seuraava teki jo tuloaan. Todennäköisesti se on tuon nenähuuhtelun ansiota, että flunssia ei ole ollut tänä talvena juuri lainkaan. Ja nyt vois koputtaa sitä puutakin.


(Klo 18:45) Pikkuhiljaa alkoi sitten sellainen minulle tuttu uupumus ja tyhjyyden tunne vallata alaa. Olen kuitenkin kokonaisuudessaan ihan tyytyväinen tähän ekaan vapaapäivääni.

Ramppikuumeilua

(Klo 18:25)  Kiihkeästi odottamani loma on alkanut. Silti on vähän voimaton ja tyhjä olo. Kunhan alan tottua ajatukseen, alkaa varmaan tuntua paremmalta. Pelkään pilaavani lomani. Pelkään että se loppuu liian pian. Pelkään etten saa kerätyksi tarpeeksi voimia ja elämäniloa. Näistä peloista hankkiudutaan eroon.

Päästä päästä!

Siisus että mä kaipaan sinne lomalle. Mä oon aika loppu. Samalla vähän pelkään, että jos kaikki ei sitten muutukaan taikaiskusta ihanaksi, petyn ja masennun. Huoh. Jos vaan järjellä osaan ajatella, niin parempi mun silloin on kuin nyt töissä käydessä. Eli järki käteen vaan, ja iisisti. Sama pää mulla lomallakin on, ikävä kyllä, mutta loma se silti on. Päästään ei pääse lomalle, mutta onneksi töistä aina joskus. Kiitollisuuden aihe.

Työpäivä meni ihan jees, vaikka taas nukuinkin pikkasen pommiin. Huomenna on sentään viimeinen työpäivä ennen pikkulomaani.

Niin-mikään-ei-taas-nappaa.

Käy, voi.

Päivä ei alkanut hyvin. Nukuin vähän pommiin. Herätessä oli pää niin kipeä, ettei huvittanut heti nousta sängystä, vaan torkahdin vielä toviksi. No, myöhästyin töistä onneksi vain 15 minuuttia. Pääkipu kuitenkin masensi ja ärsytti. Ajattelin, että tuleekohan tästä työpäivästä nyt mitään. Otin heti töihin saavuttuani särkylääkkeen, ja tunnin kuluessa se alkoikin vaikuttaa! Lopulta pääkipu katosi kokonaan, ja on myös pysynyt poissa! Hurraa! Loppupäivä sujui muutenkin ihan kohtuullisen hyvin.

Kävin äsken lukemassa erään naisen päiväkirjaa, pitkästä aikaa. Hänelläkin on masennus, ja lisäksi on ollut ihan kaikenlaisia vaikeuksia, mitä vain kuvitella saattaa. Hitsi kun tuli hyvä olo, kun luin, miten hyvää hänelle nykyään kuuluu. Masennus ei sikäli katoa noin vain hokkus pokkus pois, vaikka elämässä alkaisikin mennä hyvin, mutta ihanaa, että hän on ollut nyt onnellinen. Tuli hyvä olo siitä, vaikken häntä siis sikäli yhtään tunnekaan. Upeaa, että noinkin aina välillä käy. Ja niinhän sitä välillä käy. Minullekin on käynyt. Hyvin.

Odotan kovasti lomaa. Suunnittelen sitä, haaveilen siitä.

Pissixet tahtoo bilettää

Heti kärkeen jotakin hyvää: nukenosto-lakkoni on pitänyt! Whjipii! :D No, toisaalta olenkin niin kranttu, että oikeasti houkuttelevia nukkeja ei minulle niin vain löydykään, vaan yleensä niitä pitää alkaa ihan etsimään. Enää vuosiin niihin ei ole voinut törmätä esimerkiksi kauppojen leluosastoilla, onneksi. Tämän hetkiset ns. Play Line-, eli lapsille suunnatut leikki-, Barbiet, ovat mielestäni lähes hirvittäviä kasvoineen, vaatteineen hiuksineen kaikkineen. Toista se oli silloin joskus kymmenisen (?) vuotta sitten, kun upeat ja persoonalliset Fashion Fever- kaunottaret rantautuivat Suomeen. Silloin oli monta hienoa erilaista kasvomuottia, eri kansallisuuksia, oli punapäätä, brunettea, pisamia, erilaisia kampauksia, vaatteet aika rokkaavia yms. Nyt on taas sitten palattu bilettäviin ja shoppaaviin bimboihin. Ihan hyvä, minun rahojeni kannalta!

Olin töissä(kin) aika stressaantunut, eli sikäli onneksi tavallaan energinen. Purin kiihtyneisyyteni työntekoon, ja teinkin töitä vissiin melkein tuplavauhtia tavalliseen nähden. Olin myös tavallista puheliaampi. Ja samalla taustalla sellainen uupunut ja vähän epämukava olo. Onneksi enää muutama päivä ja pääsen lomalle! Me saatiin tänään taas vähän kehuja työstämme, se tuntuu aina hyvältä.

Miesparalla on taas vittumaista töittensä puolesta. :( En voi oikein muutakaan kun yrittää olla tukena mitä tarvitaan, ja yrittää osaltani saada tämän yhteisen arjen mahdollisimman sujuvaksi. Osaankohan oikein...? Usein kun yritän liikaa, alan armottomasti koheltaa. :/

Viikonloppuna katseltiin miehen kanssa tällainen kasari-leffa kuin "Kosto rajan takaa". Mä nauroin itseni ihan tärviöille. Vaikka miksikään komediaksi sitä ei siis tosiaankaan ole tarkoitettu. Ihan päinvastoin. Mutta voi herranjestas ne kasari-vaatteet, hiukset, korut, ja MUSA! Ja oli se juonikin kovin hölmö. Huh huh. Mun mielestä 80-luku oli ihan kaikkinensa aivan karmeaa aikaa, olin jo silloin vahvasti sitä mieltä. Estetiikasta ei tietoakaan, missään. Tossa leffassakin jossain biisissä lauleltiin jotain tämmöistä että "hot love" tms, ja sieluni silmillä näin jo äitini ostaneen minulle sellaisen jonkun pinkin college-paidan, jossa olisi neonvärein ja sellaisella ns. tosi coolilla (sen aikakauden mukaan) fontilla tuo teksti, "hot love", tai mitä vain yhtä idioottimaista. Sillai virtaviivaisesti ja tosi myyvästi. xD Osa meistä kasarivuosina nuoruutensa eläneistä ansaittaisiin varmasti jotakin vertaistukea ja traumaterapiaa. Vittu se oli perseestä. Ne juppi-arvot ja kaikki. Näen nykynuorten meiningissä aika paljon samaa, siis sisällöltään. YÖK! Mikä pahinta, myös jotkut visuaaliset jutut 80-luvulta ovat välillä tehneet uutta tuloaan. Tähän joku ruokottoman ruma sana - ja heippa!

Hoopon hoppu

Onpa ollut puuhakas viikonloppu. Oma tyhmyys on välillä ahdistanut aika rankasti. Mutta ehkä se tästä.

The Soundtrack of Our Lives - Broken Imaginary Time

Ei näin, mutta miten?

(Klo 17:30)  Ei tästä mun päiväkirjasta tällaista pitänyt tulla. Eikä mun elämästänikään. Näin nyt kuitenkin vaan kävi, taas. Tuleepahan realistinen kuva siitä, että vähintäänkin ajoittain olen erittäin väsynyt ja innoton. Yleensä kuitenkin se siitä kohenee, ainakin kevään loputtua.

Tästä päiväkirjasta piti tulla sellainen, että jos ei nyt ihan, niin ainakin melkein joka päivä, kirjoittaisin tänne kaikenlaisia oivalluksia ja sattumuksia, ja paljon monenlaista pohdintaa ja mielen leikkejä. Sellainen, että postaisin tänne kuvia askartelu- ja käsityö-projekteistani, ja nukeistani ottamiani kuvia. Sellaista elämäni toivoisin olevan. Mutta ei se pääsääntöisesti ole mennyt niin. Koskaan. Pääsääntöisesti. Silti en ole esimerkiksi nytkään ollut mitenkään erityisen masentunut. Mitä nyt välillä vähän. On normaalin rajoissa. Minulla. Se on tämä väsymys, ja kevät.

Silti olen ajatellut pitää tämän päiväkirjani hengissä, edes niitä mahdollisia parempia aikoja varten.

En meinannut taaskaan päästä millään sängystä ylös. Aloin lopulta olla niin väsynyt kai jo ravinnon puutteestakin, että nouseminen kävi yhä ylivoimaisemmaksi. Onneksi miesparkani jaksoi yrittää auttaa. Taisi vaan reppana jo itsekin urvahtaa siinä minua virvoitellessa. :D Voi hitsi kun hän on ihana. Ollaan tänään puuhasteltu joitain koti-juttuja, ja käytiin kaupassakin.

Enää ensi viikko töitä, ja sitten on viikko lomaa. Ja ensi viikkokin on vain nelipäiväinen, kun jo perjantaina alkaa loma. Eli lomaa onkin viikko ja yksi päivä. Ihanaa. uskomatonta, että olen ainakin vielä selvinnyt ilman sairauslomaa. Olen ollut aika ylpeä siitä. Enää neljä päivää tsempattavana! Tosin lomani alkaa lyyrisesti suolen tähystyksellä, jes! :D Se on vaan sellainen varmuuden vuoksi tehtävä toimenpide. Mitään vakavaa on tuskin tekeillä. Mutta tutkikoot sitten. Olen suhteellisen hyvin tottunut erilaisiin toimenpiteisiin, joten ei tuokaan minua suuremmin hirvitä.

Mikkohan palaa siis omalta lomaltaan jo tiistaina. Tuossa aikaisemmin taas sekosin päivämäärien suhteen siten, että mielsin Mikon oleman lomalla kaksi viikkoa. Vaan siis yksi viikko ja yksi päivä. Kuten minäkin aika pian. Sekoilen usein kaiken kanssa, mihin liittyy lukuja.

Kuoria

Jotenkinhan tässä on sätkytelty. Eilen oli tosiaan hyvin pitkä ja tapahtumarikas päivä, ja olin kotona vasta joskus klo 20 aikoihin. En ehtinyt kirjoittaa tänne mitään. Olin iloisesti yllättynyt, etten kuitenkaan ollut ihan kuoleman väsynyt, vaan olin ajoittain melko pirteäkin.

Töissä on mennyt ihan menevästi. Pissistä ei nyt onneksi näy viikkoon, kun hän on lomamatkalla. Olen alkanut huomaamaan pissiksessäkin puolensa. Hän oli viimeiset kaksi päivää aika kipeänä, flunssassa, ja ehkä sen takia hän oli aika rauhallinen, ei ollut sellaista showta päällä. Sisimmältään ehkä ihan herttainen tyttö. Epävarmuudestahan sen sellaisen pissis-ulkokuoren kai pitäisikin kertoa.

Nyt en taas jaksa enkä ehdi kirjoittaa enempää, plääh.

No nyt ei taas oikein...

(Klo 16:50)  Fiilikset meinaa vähän väliä laskea pakkasen puolelle. En tahtoisi antaa sen tapahtua. (Johan oli lause tuokin).

Eilen tosiaan pysyin sitten hereillä sen vitutuksen voimalla. Avuksi tuli myös muutama huoli ja stressin aihe, ja runsaasti tekemistä kotona. Tänään tosin yksi isompi huolen aihe taisi poistua. Mahtava juttu!

Mulla olis tavallaan vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa - miksi en kirjoita?  Eilenkin sain myöhään illalla joitakin ns. oivalluksia, joita kirjoitin sormet sauhuten muistiin kännykkääni. Aina vaan sitten seuraavana päivänä ajattelen, etten jaksa niitä tänne kirjoittaa, ovatko sen arvoisiakaan, ootellaan, mietitään, kattellaan. Prööt. Tähän sais tulla joku muutos! Muuten en hyödy tästä päiväkirjasta niin paljoa kuin voisin.

Huomenna on ihan älytön päivä. Lääkärikäynti, hammaslääkäri ja ihan kaikkee muuta. Pääsen kotiin vasta aika myöhään illalla. En tiedä miten sen kaiken jaksan. Vähän ahdistaa jo. Myös eräs stressin aihe, joka johtuu ihan vaan omasta tyhmyydestäni. Ehkä siksikin pahempi. Pelkään lähestyväni umpikujaa. Vaikka rauhallisen loogisesti ajatellen mä en ole lähelläkään sellaista. Ellen itse itseäni sinne tuuppaa. En pidä kauheesti nyt itsestäni. En halua kauheasti ajatella tätä kaikkea.

Sen voima

Ensin kun tulin kotiin, mulla oli sellainen fiilis, että pakko päästä nukkumaan ja heti. Sitten suutuin. Kertakaikkiaan suutuin tälle ainaiselle väsymykselle. Vitutuksen voimalla eteenpäin! Vitut koko väsymyksestä. Meen lataamaan tiskikoneen.

Ja Herpertti,PRKL!

Jukra miten IHANAA olla taas kotona! :) Tää on upea tunne, aina välillä kun koen tämän. Täällä on niin kodikasta, meidän näköistä. Tämä on meidän kotipesä. Olen ehdottomasti koti-ihminen. En vapaaehtoisesti poistu täältä oikeastaan minnekään.

En ole juurikaan innostunut sisustamisesta. Jos saisin ihan yksin päättää sisustamisesta, kotini tulvisi värejä. :D Ja kaikkea pikkukrääsää. Tulvii kyllä krääsää jo vähän nytkin. On hyvä juttu että miehelläni on käytännöllisempiä näkemyksiä kodinkin sisustamisen suhteen. Onhan se toisaalta rauhoittavaa, että huonekalut on siistejä ja värit vähän neutraalimpia ja vaaleampia. Mutta jos päästäisin itseni kokonaan irti, tämä muistuttaisi jotakin itämaisen basaarin, hippiluolan ja lastenhuoneen väliltä. :D

Olen vuosia haaveillut nukketalosta, jonka sitten sisustaisin täysin oman makuni mukaan. Tilanpuute ja sellainen tietty minulle ominainen perfektionismi yhdistettynä aloitekyvyn ja päätöksen teon kyvyn puuttumiseen torppaavat sen hankkeen. Ainakin toistaiseksi. Mutta se jo yksistään on ihanaa vähän haaveilla että mitä kaikkea sinne nukketaloonsa laittaisi. Mulla on jo erilaisia huonekaluja ja muuta Barbieilleni, ja vähän myös isommille ja pienemmille nukeilleni. Niistä saa mainiota kuvausrekvisiittaa nukkekuviin. Pitäisi vain kuvata paljon enemmän, kun kerta sellaisesta puuhasta kuitenkin tykkään. Koskaan ei vaan ehdi eikä jaksa, muka.

Duunipäivä meni ihan mukavasti, Jussin kanssa töitä tehdessä, tsoukkaillessa ja niitä näitä pulistessa. Mutta sitten tuli se yksi mölyapina sinne. :( Kutsutaan mölyapinaa vaikka nimellä Herpertti. Pissiskin, Elle, saapui toki paikalle, mutta Elle on suorastaan hyvää seuraa verrattuna Herperttiin. Herpertti ei ole tietoisen paha tai hankala ihminen, hän on vain aivan täydellinen idiootti, eikä osaa olla hetkeäkään hiljaa. Hyvin omahyväinen, tietämätön, ymmärtämätön, itsepäinen juntti. Yrittää olla hauska, mutta koskaan hän ei ole kertonut mitään oikeasti hauskaa (ainakaan minun mielestäni), vaikka itse nauraakin omille jutuilleen ihan hervottomasti. Mahdollisten keskustelukumppaneiden ja muiden läsnäolevien kommentit Herpertti sivuuttaa, puhuu päälle tai huutaa päälle. Ja paskaset hörönaurut aina lopuksi. Tsiis. meidän työpisteen työtehtävätkin hän tekee ihan miten sattuu, eikä ota mitään neuvoja vastaan, koska hän tietää valmiiksi jo kaikesta kaiken. Sissos. Lähdin töistä vähän tavallista aikaisemmin, en vaan jaksanut enää. On vaarana, että Herpertti tulee meille jatkossakin auttamaan, olosuhteiden pakosta. Onneksi ainakin entinen pomomme huomasi lopulta, miten tökeröä jälkeä Herpertti meillä tekee, ja tajusi pitää Herpertin meidän tehtävistä loitolla. Saas nähdä, onko nykyinen pomomme kovin tietoinen niistä seikoista. Saattaa ollakin. Tai ainakin tulee olemaan, luultavasti, lopulta. Kymppimme onneksi tajuaa jotakin. Herpertti on kyllä täydellinen esimerkki hyväntuulisesta mutta erittäin rasittavasta idiootista. En ole ainoa joka näin ajattelee. Jotkut onnistuvat ottamaan Herpertin kadehdittavan rennosti, huumorilla. Ihan muutaman kerran vuosien varrella olen kokenut saavani Herperttiin jonkinlaisen yhteydenkin. Usein se on ollut sellainen tilanne, kun Herpertillä ei ole mennyt kovin hyvin, ja hän on pikkaisen avautunut siitä. Ollaan voitu vähän keskustellakin, oikeasti. Normaalisti Herpertillä on vaan se rooli päällä, koko aika, sellainen retee, nauraa höröttelevä joka paikan päälle päsmäri. Ilman mitään rahkeita sellaiseen. *puistatus* Ainoo hyvä puoli Herpertin läsnäolossa on se, että Ellekin inhoo sitä! Njähää!

En ole katkera, mutta kuitenkin...

Tänään ei oo napannu oikein yhtään mikään. Herkästi kuittaisin koko päivän tuolla, mutta en nyt aio päästää itseäni niin vähällä.

Katselin vähän You Tube-videoita, ja löysin taas pari ihan mielenkiintoisen oloista suomalaista V-loggaajaa. Tulen luultavasti linkkaaman heitä tänne päiväkirjaani jossain välissä.

Olen lueskellut löytämääni Bookcrossing-kirjaa. Suomalainen romaani. Ihan mukavaa luettavaa. Tuo Bookcrossing vaikuttaa kivalta jutulta. Olen aina silloin tällöin sattumalta löytänyt jokusen kirjan, joskus lukenut, ja aina laittanut eteenpäin. Voisin itsekin tuota ns. kirjojen vapauttamista alkaa harrastamaan, kunhan/jos jaksan. Ihan mukava juttu.

Nyt en näe Mikkoa kolmeen viikkoon. Ensin Mikko on kaksi viikkoa lomalla, sitten minä viikon. Saas nähdä tuleeko ihan ikävä. :D Mikko on kyllä sellainen tosi kiva nallekarhu. Eikä oo elämä helppoa heidän perheellään. Toivotaan, että loma sujuisi siellä hyvin, ja Mikko ehtisi levätäkin, ja sellaista.

Leikkasin Voi Hyvin-lehdestä talteen lyhyen jutun anteeksi antamisesta. Jospa siihen tulisi perehdyttyä vielä uudelleenkin, otollisemmalla mielellä. Olen melko katkera ihminen. Katkera itselleni ja muille. Lehden ideat vaikuttivat ihan käyttökelpoisilta. Jospa saisi edes niiltä osin kevennettyä henkistä kuormaansa pikkasen.

Ei oo ollu erityisen mukava päivä, ihan vaan omista pääni sisäisistä jutuista johtuen. Parempia päiviä odotellessa...

Hikkalääke

Kiitokseksi jokaiselle mahdollisesti päiväkirjaani eksyvälle lukijalle, julkistan nyt pomminvarman lääkereseptini hikkaan.

- vedä syvään henkeä.
- tartu nenästäsi kiinni.
- juo vettä, hengittämättä lainkaan välissä. Juo vettä tauotta, suunnilleen kymmenen kulausta.

Olkaa niin hyvät.

Väsynyt ellei toisin mainita

(Klo 18:30)  Vittu tätä väsymystä. Olen kuitenkin siivonnut ja järjestellyt tänään, käytännössä koko päivän. Vielä ainakin jumppa ja ruuan laitto edessä. Suhteellisen hyvä henkinen vointi yhä, vaikka väsyneisyys riepoo.

(Klo 21:45)  Voisin ainakin näin toistaiseksi, ihanaisen kevätkauden kunniaksi, mainita erikseen, jos en ole ainakaan erityisen väsynyt. Eli jos en kerro olevani väsynyt, olen väsynyt. Ellen sitten koe tarvetta avautua siitä kuitenkin erikseen. :P Voisi senkin vähäisen energian ja ajan käyttää johonkin muuhun tekstin suoltamiseen.

Ruoka on uunissa. Tulee taas varmasti herkullista, ja terveellistäkin. Kasvis-soija-pataa. Jumpattukin on. Eilen en jaksanut sitäkään.

Ilman miestäni olisin tuskin elossa. Ja jos olisinkin, olisi elämäni hyvin onnetonta. Mieheni kanssa elämäni on hyvää ja onnellista. Arki sujuu järkevämmin kuin yksin eläessä. Meillä on hyvin samanlainen huumorintaju. Meillä on usein hyvin hauskaa yhdessä. Kumpikin arvostaa myös kaikenlaista huomaavaisuutta ja hellyyttä. Kiitos ei ole vieras sana meillä. Halit ja pusut kuuluvat joka päivään, ja tuntuvat aina yhtä ihanilta. Olemme sulautuneet yhteen, tunnemme toisemme hyvin. Usein ajattelemme samoja asioita, ja sanomme asioita yhteen ääneen, tai olemme sanomassa, mutta toinen ehtii ensin. Yhteiselämämme ei ole aina ollut helppoa. Alussa oli pahojakin kriisejä, koska kumpikin oli niin sekaisin päästään, huono elämänvaihe meneillään ja huonoja aikoja takana. Olemme myös joissain asioissa hyvinkin erilaisia, ja se aiheutti joskus alussa ongelmia. Pääsääntöisesti eroavaisuutemme taitavat täydentää toisiaan hienosti. Ja suurimmaksi osaksi, tärkeimmissä asioissa, olemme samanlaisia. Mieheni on paljon älykkäämpi kuin minä. Ja vahvempi ja sinnikkäämpi. Ihailen noita(kin) ominaisuuksia rakkaassani ihan tajuttoman paljon, ja koen, että olen itsekin pystynyt tämän yhteiselomme aikana kehittämään samankaltaisia ominaisuuksia itsessäni. Mieheni on minua suunnilleen viisi vuotta nuorempi. Olen kauhea puuma, grrrrauh! Mieheni on komea, hoikka ja pitkä. Ajattelen usein, millainen onnentyttö olenkaan. Minulla ei ole yhtään silmiä muille, eikä sydäntä.

Jokunen päivä sitten huomasin mustan erikoisen luomen kaulallani. Se on pieni, mutta omituinen. Tilaisuuden tullen pyydän lääkäriä katsomaan sitä. En ole lainkaan paniikissa sen suhteen. Oli mitä oli.

On nukkeja ja nukkeja.

Eilen oli illalla sitten jo niin väsynyt, etten jaksanut jumpata, enkä jaksanut syödä iltaruokaakaan, vaan menin nukkumaan jo alkuillasta. Nukuin sitten yhtä soittoa jotain 11 tuntia, ja olin sitten sentään pikkasen pirteämpi tänään. En kuitenkaan tarpeeksi. Väsynyt olo ja ärsyyntymiskynnys matalalla. Luojan kiitos on viimeinkin viikonloppu! Hain postista kaksi ihanaa nukkeani! :) Saas nähdä jaksanko tänäänkään nyt kotosalla oikein mitään kummempia. Äiti soitti, mutten ns. jaksanut vastata... Harmi vaan. :( Soitan hänelle huomenna takaisin. Fiilikset ei oo ollu kauhean hyvät, vaikka varsinaista masennusta tai ahdistuneisuutta ei olekaan, onneksi. Psykoterapia-käynneistä on ollut paljon apua tälläkin viikolla. Toivon, että virkistyisin tässä viikonlopun aikana, ja muutenkin saisin huilattua ja hankittua elämäniloa... Nuo nuket kyllä ilahduttaa. Ilmeisesti Johanna Tukiainenkin on jonkin sortin nukke-keräilijä. No, niin on moni muukin id... siis ihminen, joiden kanssa en koe omaavani mitään muuta yhteistä. Usein on sitten se nukkemakukin ihan erilainen. Minä en noiden bilettävien ja shoppaavien bimbo-nukkejen perään kauheesti oo. Kuten sanottu, niin uusin rakkauteni on tämä eräs intiaani-Barbie. Ja Integrity Toys-valmistajalta tällainen oikein hemaiseva ja persoonallinen punapää. Kaipa tässä pitää nyt vähän varjella itseään kaikelta, mikä voi alkaa ärsyttämään. Ei ole kauheasti energiaa tai aikaakaan sellaisiin.

V

Ei muuta ku väsyttää. Huutonet-myyjän touhu on mahdollisesti ollut ihan tahatonta, ja ainakin osittain hänestä johtumatonta. Viestintä jatkuu ystävällisenä ja olen odottelevalla kannalla. Kun saan sen 2,20 Euron jättipottini tililleni, annan myyjälle positiivisen palautteen. (En ole siis vielä antanut mitään palautetta.) Siisus, jos mahdollista, tämä on väsynein päiväni aikoihin. Onneksi viikonloppu lähestyy, ja elämässä on sentään kivojakin juttuja.

*tu

Parempiakin päiviä on kai ollut.

Aamulla oli varsin huono vointi. Samanlainen vatsatautinen fiilis mitä oli myöhään eilisiltanakin. Mietin matkalla töihin, että pystynköhän olemaan työpäivän loppuun asti. Mutta ihmeesti vointi parani siinä suunnilleen tunnin kuluessa töihin saavuttuani.

Väsymys kasvoi siinä päivän edetessä.

Ja pissishän se sieltä taas tuli sitten iltapäivällä, vähän auttelemaan. Ellen unelmaduuni ois kuulemma päästä Stockan kemppariosastolle myyjäx. Tervemenoa. Kyllä se taas paheksu Radio Cityä, nyt siellä soivaa Type O Negativen "My Girlfriend's Girlsfriend":iä. Ihan tasan on ollu sydänjuuriaan myöten kootti sillon kun se oli muotia! Tsiis. Aina se sit vaihtaa sen pissiskanavansa kun me ollaan lähdössä kotiin.

Ostin Huutonetistä nuken, jonka ilmoituksessa ei oltu alunperin ilmoitettu postikulujen määrää. Ennen huutoani kysyin myyjältä postikulujen määrää. 5€. Voitettuani huutokaupan myyjä pokkana ilmoittaa että postikulujen määrä 7,20€. Tiedustelin vähän tätä, mutta ilmaisin että ymmärrän kyllä, että joskus huomaakin tarttevansa enemmän postikuluihin, kun alkuperäisessä laatikossaan lähetettävä nukke painaa usein sen verran, että vaikkapa Postipakettina pitää lähettää. Myyjä ilmaisee että tahtoo lähettää sellaisena lähetysmuotona, jossa seurantatunnus, siksi Postipakettina. Postitti nyt sitten kuitenkin Maxikirjeenä, postikulut 5€, ei 7,20€, jonka olin maksanut. Lähetin ystävällisen mailin, että voisitko palauttaa maksamani ylimääräiset postikulut, 2,20€, tilinumeroni ja kiitos. Ihan vain periaatteen vuoksi. Jos joku yrittää kusettaa itselleen noin pientä summaa, ostajalta joka otti nopeasti ja ystävällisesti yhteyttä, jousti postikuluissa ja maksoi heti - niin en minä siihen suostu, noinkaan pienen summan ollessa kyseessä. Taivas näitä ihmisiä.

V niinkuin...

Turha kai edes vaivautua mainitsemaan, että tänäänkin on väsyttänyt. Eräs nukkeharrastaja, jolle tarjosin suhteellisen harvinaista ja upiuutta keräilynukkea lähes puoleen hintaa, puolentoista kuukauden maksuajalla, vastasi yhteydenottooni että oli unohtanut koko asian, ja että sopisiko vaikka kahden viikon päästä... No ei enää sopinut. Taas tuli pieni pettymys ihmisiin. Plussaa: saan varmasti nukesta paremman hinnan, kun laitan nyt seuraavaksi sen tarjolle nettihuutokauppaan. Mutta harmittaahan tuo. Mielestäni tein hyvin ystävällisen tarjouksen josta toinen vaikuttikin ainakin aluksi kovin innostuneelta. Hampaasta lohkesi taas paikka. Tämmöstä.

Vä...

syt...

Ihajjees kuitenki

Ei paskempi päivä. Sunnuntaiksi. Vaikka olikin vaikeaa päästä aamulla, tai aamupäivällä, ylös. Olen kuitenkin jaksanut päivän mittaan vähän puuhastellakin. Kotitöitä, ja laittanut tavaroita nettihuutokauppaan tyrkylle.

Hitsi tää mun päiväkirja on enimmäkseen tylsä. Mutta minkäs teet. Ensisijaisesti itseäni varten tätä kuitenkin kirjoitan, ja sellaisenaan tämä on ainakin vielä toiminut hyvin.

Eilen myöhään illalla tuli taas ihan sarjatulena mieleen teksti-ideoita, joita piti sitten taas kirjoittaa sormet sauhuten kännykkäni muistiinpanoihin.  Ja taas kun näin seuraavana päivänä lueskelin niitä, ei ne nyt niin ihmeelliseltä tunnu. Ehkä vaan pitäisi keksiä jokin soveltuva tapa vähän julkistaa niitä, ja katsoa, jos vaikka hyvällä tsäkällä löytyis joku jonka mielestä ne on ihan olemassaolonsa arvoisia? Kenties? Jopa täällä päiväkirjassani? Olenhan sitäkin miettinyt, mutta katsotaan nyt. Voihan se olla turhan kunnianhimoinen tavoite yrittää saada niistä kaikista jotakin sellaista suurempaa kokonaisuutta aikaiseksi. Mietitään. No se on pääasia että se aina tuntuu ihan mahtavalta kirjoittaa niitä inspiraation vallassa ylös. Se on joskus melkein yhtä hyvää kuin seksi. :P

Gentle art of making enemies... Tjtkn...

(Klo 13:15) Toistaiseksi tämä on ollut ihan hyvä päivä, mutta vielä ehtii väsymys tai vaikka joku muukin harmi tämän päivän pilaamaan.

Kävin pitkästä aikaa katsomassa yhden You Tube-videon Onisionilta, ainoastaan käydäkseni antamassa sille paheksuvan ääneni ja kommenttini. Olin kuullut videon sisällöstä vähän etukäteen, ja täyttä saisseahan se taas oli. Täällä vähän tietokoostetta tästä tyypistä:

murha.info: You Tube-persoona "Onision"

Itseään täynnä oleva idiootti, joka vaihtaa aina itselleen uuden lapsimorsiamen, jota manipuloi, käyttää hyväkseen ja mitätöi.

Suomestakin löytyy eräs nettipersoona, joka saa minut toisinaan kiehumaan raivosta, mutta yritän parhaani mukaan välttää hänenkään ns. sisältönsä seuraamista. Hän ei siis ole You Tubessa, niin kuin tuo Onision on. Mitä vähemmän tuollaisiin kiinnittäisi huomiota, sen parempihan se olisi.

Ulkona paistaa aurinko, mutta sehän ei minulle sinällään merkkaa mitään muuta erityistä kuin että en kovin mielelläni sinne mene. Kauppareissu tässä kuitenkin on kohta edessä, ja se on sikäli hyvä että saattaisi vähän virkistää.

Perjantai-illan... luuhaa.

Turha varmaan edes mainita, että väsyttikö tänäänkin vai ei. Muuten oli ihan kiva päivä. Tehtiin Mikon kanssa kahestaan töitä, oli rauhallista ja mukavaa. Eilen sain ihme kyllä jopa jumpattua sitten loputtua! Ja nyt komennan itseni suorittamaan taasen kyseistä toimintoa, mars!

Nuku pommiin, se rauhoittaa?

Alkaa taas jo vituttaa tämä jatkuva väsyneisyys. Nukuin tänään pommiin, mutta onneksi myöhästyin töistä sentään vain 45 minuuttia. Töissä taas ihmiset hehkuttavat tätä vuodenaikaa ja aurinkoisia päiviä. Minähän en voi siihen yhtyä, mutta en viitsi kauheasti muristakaan aiheesta. Toisinaan vaan totean, että monilla on kaamosmasennus, minulla kevätmasennus. Onneksi tätä ei voi ainakaan vielä masennukseksi sanoa, väsyneisyyttä vain. Jumppakin on jäänyt väliin kahdelta viime päivältä, kun miehen kanssa kumpikin ollaan oltu liian väsyneitä, tai miehellä lähinnä on riittänyt noita noita tehtäviä kotona, etenkin työasioita.

Psykoterapeutin kanssa keskusteltiin siitä, että sen sijaan, että ärsyynnyn ja lamaannun siitä, miten nopeasti aika kuluu kotona ollessa, voisin olla vaan kiinnittämättä siihen huomiota, ja keskittyä tekemään sellaisia kivoja asioita, jotka ilahduttavat ja virkistävät. Yritetään. Olisi kiva jos onnistuisi.

Eräs voimauttava biisi: The Who: Baba O'Riley

Väsyneilläkin jaloilla voi äänestää

(Klo 15:40) Mun kannattaisi varmaankin olla lähinnä tyytyväinen, kun olen ainoastaan kuoleman väsynyt. On kevät(talvi), ja tämä on aina ollut minulle vaikeinta aikaa. Masennuksen ja ahdistuksen aikaa. Paljon mielummin olen ainoastaan väsynyt. Vaikka ei tämäkään herkkua ole. Pääkin on väsynyt, ei paljoa ajatuksia liiku. Muuten ei mitään hätää.

(Klo 17:20) Huutonet on vuosien saatossa muuttunut aika paskaksi paikaksi. Ei siis minulle henkilökohtaisesti, mutta ihan noin ylipäänsä. Olen seuraillut siellä käyttäjien kokemuksia, kirjoituksia siellä keskustelupalstalla. Myyjiltä perittävät maksut senkun nousevat koko aika, ja samalla kuitenkin kaikki asiakaspalvelu rapistuu entisestäänkin. Epäkohtiin ei puututa, kaikin tavoin toiminta on tehotonta ja suorastaan epäasiallista. Olen harkinnut siirtymistä sieltä tänne:

Suomihuuto

Vaikuttaa muuten oikein hyvältä paikalta, käyttäjiä ei vaan vielä ole kovin paljoa. Tosin siellähän sitten omat myyntiin laitetut kohteet ovat entistä enemmän esillä, kun tavaraa ei ole vielä paljoa. Kunhan saan aikaiseksi. Ensi alkuun voisin ainakin rekisteröityä sinne.

Nyt ns. otan itseäni niskasta kiinni, ja laitan tiskit koneeseen.

Vä....

Vä-syt-tää. Muuten menee ihan okei.

Blondin juttui

(Klo 16) Olipa taas vastahakoinen aamu. Mutta siitähän se sitten taas lähti sujumaan. Maanantai ei lähtökohtaisesti ole mulle se inhottavin päivä. Oiskohan siinä se, että viikonloppuna olen ehtinyt levätä, ja sitten myös se että maanantai kummittelee aina niin kauheana mielessä viimeistään sunnuntai-iltana. Vielä on Jussi saanut olla meidän työpisteellä, mutta kohta voi tulla lähtö, kun hänen pomonsakin palasi lomaltaan. Plah. Toisaalta Jussi välillä tuntuu uuvuttavalta, kun on niin puhelias, mutta muuten Jussi on niin samanhenkinen kuin minä, että juttelu on hyvin antoisaa. Mikonkin kanssa näkemykset menee hyvin yksiin, mutta huumorintaju ei ihan niin hyvin. Mikko on toisaalta mukavan hiljainen työkaveri.

Olipa hyvä idea alkaa värjäämään hennalla tukkaa tänä talvena. Hiuksia ei enää irtoile ja katkeile juuri lainkaan. Näyttävät ja tuntuvat paksummilta myös, ja kiiltoa on roimasti lisää. Olen hennaillut aina välillä, vuosien varrella, mutta oli ihan päässyt unohtumaan, miten dramaattinen tuo ero on verrattuna noihin muihin hiusväreihin. Tai ihan vaan siihenkin, jos en värjää tukkaani. Mulla on ohut hiuslaatu, ei nyt ehkä ohuista ohuin mutta kuitenkin. Värikin on ihan jees. Mullahan on ollut koko aikuisikäni vähän hankaluuksia päättää hiusteni väri. Ei voi mitään, mutta musta taitaa olla suosikkini. Ehkä taas joskus vielä palaan siihen. Mutta olkoon hennan punainen nyt ainakin toistaiseksi. Blondi kun olen, niin se norjan musta ei ole niin kauhean style tukassa, eli kun tulee tyvikasvu esiin.

Pitää tiskata. Passitan itseni nyt seuraavaksi siihen hommaan. Katsoin tuossa ensin muutamat You Tube-videot ja löhösin. Mies tulee kohta töistä.

Innostuksesta lannistukseen tms.

(Klo 16:50) Mies on liikuntaharrastuksessaan kavereineen, ja käy sen jälkeen vanhempiensa luona. Eli mulla on vähäsen aikaa olla yksin. Mukavaa! :) Olen yrittänyt tehdä kotitöitä, ja omiakin juttuja. Kun teen jotakin, rakastan sitä että voin tehdä useampaa juttua samaan aikaan. Oon ollu lapsesta asti tällainen. Vähintään kaksi projektia pitää olla samaan aikaan käynnissä, enintään neljä. Suunnilleen. Töissäkin mieluiten teen noin, jos se vaan on mahdollista. Se vaan on niin piristävää kun saa vaihtelua. Nyt on ollut meneillään ainakin pesemistä, imurointia ja Tiny Townin pelaamista Aapelissa. Vaihe vaiheelta aina kutakin yksi vaihe kerrallaan eteenpäin. :D

(Klo 19:20) Väsyttää ja vähän turhauttaa kun taas on yksi viikonloppu ohitse ja arki edessä. :( Touhusin hiki päässä, enkä jaksa nyt sitten tänään täysimittaista jumppaa. Silti aina enemmän rasittaa kaikki tekemättömät jutut, eikä tehdyistä tunnu juurikaan iloa irtoavan. Siis näin nyt taas vaihteeksi. Mutta enköhän mä taas tästäkin etiäpäin rimpuile.

Virkeää lauantaita!

(Klo 16) Jesh, pitkästä aikaa lauantai, jolloin en ole kuoleman väsynyt! :) Jätin eilisiltana ottamatta yölääkkeeni, koska olin jo valmiiksi niin väsynyt, että nuokuin. Mieheni ehdotti lääkkeen poisjättämistä, ja onneksi uskalsin tehdä niin! Vaikka heräilinkin muutamaan kertaan yöllä, sain kuitenkin nukahdettua pian uudestaan, ja aamulla kesti vain 30-45min kellon soitosta että pääsin ylös sängystä! Hurraa! Olen jaksanut touhuta tänään vaikka mitä. Lisää tällaisia lauantaita, kiitos! Miehellä on taas työn puolesta paskamaista, eikä käy ollenkaan kateeksi. :( Tuolla se miesparka taas tekee koneellaan työjuttuja. Eipä käy kateeksi tuo hänen työnsä, vaikka parempaa palkkaahan siitä saa kuin vaikka näistä mun duuneistani. Mutta vaatimustaso ja haasteet onkin sitten jo ihan eri luokkaa.

Ollaan tsoukilla nyt katsottu leffaa "Blondin kosto", ja siitä tulee niin mieleen yks pissis sieltä duunista, vaikka hän värjääkin hiuksiaan mustiksi. Vai tumman ruskeatko ne on, who cares. Alankin kutsua häntä täällä päiväkirjassa Elleksi. Niiden muiden elämäni pissisten esikuviksi taasen sopii hyvin henkilöhahmo "Cordelia" TV-sarjasta Buffy Vampyyrintappaja. Yks pissis duunista jopa näyttää ja kuulostaa ihan Cordelialta. :P Yksinään kohdattuina nuo kaikki pissikset on ihan kivoja ja herttaisiakin, mutta annas olla jos niitä on koolla kaksi tai useampi. Ja sitä samaahan se niiden maailmankuva ja puheenaiheetkin on, oli läsnä muita pissixiä tai ei.

Vetelä räsynukke

Täällä taas. Ja väsynyt. Koko päivän. Muuten on onneksi kaikki sujunut ihan hyvin. Jatkossa kirjoitan jotakin polviini liittyvää vain silloin, kun niiden kanssa on ongelmia. Ainakin niin kauan, kun niiden vointi on näin hyvä, kuin viime viikkoina on ollut. :) Kiitos Hyalganin! Eli kun polvista ei kuulu mitään, niille kuuluu hyvää.

Otanpa jatkossa projektiksi yrittää tarkkailla enemmän ns. huonoja fibojani. Tulkitsen helposti monenlaiset ikävät tunnetilani joko masennukseksi tai ahdistukseksi, kun seassa kaiken järjen mukaan pitäisi olla myös ihan luonnollisia ja ns. normaaleja tunnereaktioita asioihin ja tapahtumiin. Tai yksinkertaisesti vaan paska päivä. Niitä on kaikilla ja ne kuuluvat elämään, ei niille mitään diagnoosia tarvitse antaa. Samoin voisin yrittää funtsailla, milloinka tunnereaktioni on ollut alunperin sellainen ihan järkeenkäypä, mutta jostakin syystä se on sitten kehittynyt, kasvanut, masennukseksi ja/tai ahdistukseksi. Miksi näin kävi, ja mitä asialle voisi tehdä.

Se onkin sitten hankalampi soppa, yrittää erottaa toisistaan fyysinen väsymys, henkinen väsymys ja masentuneisuus. Mutta tahtoisin oppia, edes pikkasen.

Noista voisi vaikka olla minulle jotakin hyötyä.

Aina välillä nousee mieleen, miten kivaa voisi olla tehdä Unicef-nukkeja. Saisinkohan joskus aikaiseksi? Katsotaan.

En osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen, kun viimeinkin on viikonloppu. Takana tavallistakin väsyneempi työviikko. Ihanaa, ihanaa, olla kotona. Ihanaa, ihanaa, ettei tarvitse mennä töihin. Kun siellä on niitä pissiksiäkin. Mua hävettää ja ärsyttää itsessäni se, ettei tällainen nelikymppinen ämmä osaa sivuuttaa välinpitämättömän huvittuneesti tuollaisia teinipimuiksi jääneitä parikymppisiä. Kunpa joskus vielä osaisin.

Väsyneitä oivalluksia

Tämä väsymys on jo jatkunut sen verran pitkään ja sellaisella intensiviteetillä, että alkaa jo hiukka masentaa. Muuten on mennyt ihan hyvin, onneksi.

Sain eilen, myöhään illalla, erikoisen oivalluksen tapaisen, josta puhuin tänään psykoterapeuttini kanssa. Aion varmaan jossain välissä vielä kirjoittaakin siitä, mutta nyt en ehdi enkä jaksa. Toisaalta hyvä, että ajatus ehtii ehkä vähän jäsentyäkin tässä jahkaillessa.

Puhki.

Aamulla väsynyt, päivällä töissä melko pirteä, kotiin palattua niin väsynyt, etteivät silmät meinaa pysyä auki... Kipuja ei ole onneksi ollut. Viikon jahkattuaan pomo päätti viimein alkaa toimimaan työpisteemme terveys-riskin suhteen, joten siitä aiheutunut stressi on nyt helpottanut, hurraa! Niin väsynyt (taas) etten keksi kirjoitettavaa. :( Se tässä lohduttaa ja ilahduttaa, että yksi nukke on jo ihan saapumaisillaan kotio. Tänään meille töissä tuli auttelemaan se yksi nyrpeä pissis, jossa on se hyvä puoli että hän puhuu lähinnä kännykkään, ei meille.

Se on yksi aika yleinen juttu meillä vakavasti masentuneilla, että kun on vaikea vaihe, niin itse on hyvin vakuuttunut siitä, että olo on ollut yhtä hankala ihan aina. Kummasti katoaa mielestä ne päivät, saatikka viikot, kun olo onkin ollut ihan hyvä tai edes siedettävä. Mieheni oli ensimmäinen, joka alkoi puhua minulle tästä, ja herätti minut ajattelemaan tätä. Olen sittemmin keskustellut tästä myös terapeuttini kanssa. Se on yksi tämän päiväkirjan tarkoitus, että voin aina joskus käydä toteamassa, että on ollut päiviä, jolloin vointini on ollut hyvä tai edes välttävä.

Tänäänkin mietin sitä, miten mahdotonta minun on ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ns. keksi itselleen tekemistä, vaan tuskastuvat ja ikävystyvät. Vierastan sellaisia ihmisiä, syvästi. Jotenkin täysin eri maailmasta.

Junnaamista

Meidän työpisteellä on ollut viime torstaista lähtien vakavahkoja terveydellisiä häiriötekijöitä, mutta pomot ne taas vaan jahkaa, jauhaa ja vähättelee. Plääh. Mm. minä olen ollut yhteyksissä paitsi pomoihin, myöskin työsuojeluun, luottamusmieheen ja työterveyshuoltoon. Kattellaan... Niin kuin meillä päin sanotaan. On alkanut uuvuttaa tämä kaikki ylimääräinen härdelli. Ei sovi mulle. Tykkään tasaisesti puksuttavasta arjesta. Etenkin siitä, että saan vaipua rauhassa omiin maailmoihini, ilman ylimääräisiä ihmiskontakteja. Mutta minkäs teet, en ole ainoa, jota tuo terveysuhka töissä koskettaa. Aina vaan tota samaa jaappaamista siellä tällaisten suhteen.

Muuten olen jaksellut ihan ookoo. Ei oo ollu kipujakaan. Mutta etenkin nyt töiden jälkeen olen ihan naatti. Vielä pitäisi jaksaa mm. jumpata. Päässä ei nyt liiku mitään kerrottavaa. Tuuli siellä vaan humisee. Ja pölypallot pyörii.

Temppelissä soi

Mun päähän on siis aina ollut varsinainen jukeboxi. Nyt siellä on lauleltu Mörrimöykkyä. Se onkin ihan sieltä harmittomimmasta päästä, olen välillä vihellellyt mukana ja ihan hauskaa on ollut. :P Välillä soi kaikenlaisia ärsyttäviä renkutuksia, no esimerkiksi Meiju Suvasta tai mitä vaan muuta. Toisinaan pystyn itse pesemään korvani laittamalla pääni sisällä soimaan jonkun biisin mistä tykkään. Auttaa usein myös huonoon moodiin. Tietty sekin on tehokas keino, että laittaa ihan musasoittimesta kuulumaan jotakin mieluista musiikkia. Toisinaan joku biisi soi sinnikkäästi päässä jo heräämisestä lähtien, eikä meinaa päästää irti. Kerran näin jotakin unta, jonka taustalla soi tämä ihana kappale: Rainbow: The Temple of the King. Oli muutenkin miellyttävä kesäaamu mökillä, kun heräsin tämän biisin soidessa päässäni. Minulla ei ollut mikään kiire hätistää sitä pois. Annoin soida useita tunteja. :D

Tänään ei ole ollut kipuja eikä vaivoja. Normaalia maanantai-vätystystä vaan.

Iisisti vaan

(Klo 12) Väsyttää ja vasen polvi on vähän kipeä. Mietin juuri sitä, kun mielestäni minulla ei ole ikinä ollut tylsää. Rakastan joutenoloa ja tapahtumaköyhyyttä. Olisiko kuitenkin mahdollista, että minulla on aina joskus tylsää, mutta en vain tunnista sitä tunnetta, vaan luulen sitä joksikin muuksi? Mene ja tiedä. Kuitenkin pidän ns. tylsistä tehtävistä, monotonisista ja hitaasti etenevistä. Ne ovat rauhoittavia, ja samalla voin vaipua omiin ajatusmaailmoihini. En kaipaa haasteita ja vaihtelevuutta, minulta on aina puuttunut kunnianhimo. Eniten elämässäni kammoan kiihtyneitä, sekavia ja ahdistuneita tilojani, siksi ns. tylsyys merkitsee sitä, että on rauha maassa ja saa levättyä. Mutta mene ja tiedä, jospa minäkin vaikka edes harvakseltaan olenkin joskus ollut tylsistynyt, mutta en ole vain vielä tunnistanut sitä tunnetta, vaan tulkinnut sen joksikin muuksi. Näitä miettiessä... Otetaanpa rauhallisesti. ;)

(Klo 17:05) Polvikipu häippäsi kun lopulta otin Arcoxia-kipulääkkeen. En usko, että mm. nämä polvi-raporttini montaakaan potentiaalista lukijaa juuri kiinnostaisivat, mutta merkkaan näin näitä tapahtumia itse ylös, hoidon helpottamiseksi, siis koska muistini on erittäin huono.

Loputa virkistyttyäni olen saanut aikaiseksi kotitöitä, ja aloin virkata Barbielle hattua. :P Puolipylväiden harjoittelussa lienee vielä tekemistä. Yhden rivin jouduin purkamaan, saas nähdä pitääkö taas palata taaksepäin.

On tullut vielä mieleen tuosta tylsistymättömyydestäni, että se on aina ollut suunnilleen ainoa asia, josta itsessäni pidän, että minulla on melko rikas mielikuvitus ja nautinnollinen ns. sisäinen maailmani, jossa viihdyn pitkiä aikoja, tilaisuuksien tullen. Näin on ollut siis aina.

Kun aloitin psykoterapiani, n. kahdeksan vuotta sitten, kerroin jo alkuvaiheessa terapeutilleni, etten tunne itseäni juuri ollenkaan. Olin sentään sen ehtinyt tajuta siihen mennessä. Se onkin yksi tämän päiväkirjani tarkoitus, että oppisin tuntemaan itseäni lisää, tutustuisin itseeni. Psykoterapiasta on ollut aivan korvaamaton apu tässäkin prosessissa.

Seuraavana ohjelmistossa ainakin jumppa ja keittiön hellan ja pöydän pyyhkiminen. Plus pyykkien nouto kuivaushuoneesta.

Heippa siihen asti!


(Klo 20:30) Olen ihan tyytyväinen tähän päivään. Sain touhuttua ihan hyödyllisiä juttuja, ja lisäksi vähän kivojakin. Oli ihanaa olla pari tuntia yksin kotona, kun miehellä oli menoja. Tänään mielessäni on kummitellut eilen tänne tilittämäni raskas elämänvaiheeni. Olen miettinyt, että jos se ei lähipäivinä ala hellittää, sensuroin tekstiäni. En ole ollenkaan sujut tapahtumien kanssa. Kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen. Pesin ja pyyhin kotona pienoisella vimmalla, se tuntui terapeuttiselta. Pyyhkiä liat pois. Kumpa sen voisi tehdä menneisyytensäkin suhteen. Oli häveliäs olo, ja kaikenlaista muutakin. Lopulta totesin, että kaikki sekin on osa minun tarinaani, halusin tai en, ja suoristin ryhtini ja keskityin mukaviin asioihin. Yritän toimia niin jatkossakin. Nyt on kiire jo iltapuuhiin.

Kiirusta ja laiskuutta, ja kipeä muisto.

Olipa taas hankalaa päästä aamulla ylös sängystä. Onneksi mieheni jaksoi taas auttaa herämään. :P Kumpikaan polvi ei ole ollut yhtään kipeä, jee! Tämäkin päivä on ollut kovin puuhakas. usein ajattelemme kauhulla, että mitäköhän siitäkin tulisi, jos meillä olisi vielä lapsikin. :s Kahden aikuisenkin arkea on näin työlästä ja kiireistä hoitaa, siis näin meillä. Eivät riitä vuorokaudessa tunnit.

Useimmiten en osaa sanoa elämäni varrelta mitään yksittäisiä tapahtumia, jotka olisivat olleet erityisen traumaattisia, tai muutoin käännekohtia elämässäni, hyvässä tai pahassa mielessä. Mutta eilen illalla mieleeni juolahti eräs tapahtuma-ketju, josta sen hetkinen alamäkeni sai vauhtia luisuunsa. Olin juuri ns. päässyt, tai siis paremminkin siirretty, takaisin avohoidon piiriin, psykiatriselta osastolta. Eli siirtynyt mielisairaalasta kotiin. Pomoni oli ilmoittanut, että tahtoisi puhua kanssani vähän työasioista, ja kysyi, että sopisiko jos hän piipahtaisi kotonani. Minulle sopi, olin huolissani työsuhteeni jatkumisesta runsaiden ja etenkin pitkien sairauslomieni takia. Pomoni tuli, enkä ihan tajunnut pointtia hänen jutuissaan. Koin olevani aika haavoittunut, epätietoinen kaikesta tulevaisuuden suhteen, ja väsynyt. Ja pomoni ehdotti suutelemista, ja yritti kosketella minua. Se tuli minulle täysin yllätyksenä. Sain kuitenkin jotenkin päätettyä sen vierailun siihen, ja hyvästeltyä hänet. Olin aivan ällikällä lyöty vielä seuraavanakin päivänä. Silloinen pomoni oli tavallaan perhetuttu. Hän oli veljeni ystävä, ja isäni kanssa myös tavallaan ystävystyivät melko lailla. En oikein tiennyt miten suhtautua ja mitä ajatella. Koin itseni kuitenkin hyvin pelokkaaksi, epävarmaksi, oudolla tavalla myös likaiseksi ja syylliseksi. Soitin seuraavana päivänä veljelleni ja vanhemmille, ja kerroin tapahtuneesta. Kerroin, että koin tilanteen häiritsevänä ja hämmentävänä. Halusin kai jotakin tukea ja neuvoja. Veljeni oli ihan neuvoton ja avuton, niin kuin yleensäkin, ja vanhempieni mielestä minun pitäisi olla ylpeä, että kelpasin sellaiselle miehelle. Ja että minun pitäisi ottaa asia huumorilla, tai ei ainakaan saisi nostaa tapahtuneesta mitään meteliä. Puheluitten jälkeen olin ymmälläni, ja raivoissani, jotenkin turtakin. Itse en silloinkaan arvostanut itseäni kovin korkealle. En ihmisenä, naisena tai muutenkaan. Minulla oli kuitenkin sellainen oletus, että yleensä edes vanhemmat välittävät lapsestaan jollakin erityisellä tavalla. Olin järkyttynyt. ... (Sinä aikana oli ihan kaikenlaisia vaikeuksia)  Ja seuraavana päivänä oli vielä tarkoitus palata töihin, pitkän sairausloman jälkeen. Mitä siitäkin tulisi...

(Edit: 6.3.201. Sensuroin osan pois, kuitenkin turhan henkilökohtaista jaettavaksi.)  

Tuon kaiken kun muistan, se lievittää ikuista syyllisyyden tuntoani siitä, että olisin huono tytär ja huono sisko. Eipä minun perheenikään mistään Muumilaaksosta ollut perujaan. Samalla sen kaiken muistaminen tekee kipeää ja inhottaa, ja tuntuu epätodelliselta painajaisunelta. Harvoin haluan edes muistella sitä kaikkea. Ja kuitenkaan paska en onnistunut tappamaan itseäni. Nössö mikä nössö. Tavallaan olisi ollut parempi, jos pomoni olisi raiskannut minut. Olisinkohan silloin ollut määrätietoisempi itsetuhossani?

Mieheni on tiennyt nämäkin kaikki seikat minusta, ja silti halusi ystävystyä kanssani, ja melko pian myös alkaa seurustelemaan kanssani. Ajatella! :) Kohta ollaan oltu yhdeksän vuotta kimpassa!

The Beatles: Tomorrow Never Knows

Hyvää ja huonoa

Ihanaa, polvi ei oo ollu tänään juuri yhtään kipeä! :) Vaikka eilen illalla tilanne vielä näytti huolestuttavalta. Kaitpa se Hyalgan taas auttoi. Upeaa!

Oli ihan ookoo työpäivä, Jussin ja Mikon kanssa oli taas ihan viihtyisää. Iltapäivällä kuitenkin fiilikseni alkoivat jostakin syystä laskea. Mulle alkoi taas käymään hermoon useat naisihmiset siellä. Se kaikki turhan pölöttäminen ja tyhjän nauraminen. ja sitten vielä se yks pissis. Anna mun kaikki kestää. Useimmiten pystyn ottamaan sen lespaamiset huumorilla, mutta tänään en vaan sitten enää jaksanut. Juuri tuollaisten ihmisten takia maailmassa on niin paljon päin vittua, juuri tuollaisten ihmisten takia mm. natsisaksa oli mahdollinen. Ihmisten, jotka tekee aina kaiken niin kuin muutkin tekevät, ajattelevat niin kuin muutkin ajattelevat, hitti-muoti-elämää. Ulkoiset arvot ovat aina tärkeämpiä kuin mitkään sisäiset. Oksettavaa. Pissismissä on sekin niin petollisen vaarallista, kun se kaikki vaikuttaa niin näennäisen harmittomalta bimboilulta. Ohimenevältäkin. Saatikka se, että uhrit ovat lapsia ja nuoria - ihmisiä, joilla on vielä koko elämä edessään. Suuria valintoja edessään. Pissismistä ei todellakaan kärsi ainoastaan pissis itse, vaan myös ympäristö. Etenkin ne ikätoverit, joiden joukossa on epävarmoja tyttöjä ja nuoria naisia, jotka kokevat syrjäytymistä, huonoutta ja kiusaamista sen takia, koska eivät kykene tai halua ryhtyä pissiksiksi. Pissikset ovat tehokkaita evankelioimaan aatteestaan ja elämäntavastaan. Jos et ole pissis, et ole yhtään mitään. Simple as that. Pissismi perustuu kertakäyttökulttuuriin, kaikki on kertakäyttöistä, musiikista alkaen. Rihkamaa, bling blingiä, pakkaus ja pakkauksen päällä oleva logo ratkaisee enemmän kuin sisältö. Kaukana ekologisuudesta.

Sain jumpattua. Muuten on vetelä olo. Ihanaa kun on viikonloppu, vihdoinkin. Mies-paralla oli hirveä päivä töissä, ja muutenkin. Onneksi näyttää kyllä siltä, että mieskin on alkanut jo rentoutua.

Kävin tilaamassa uudet passin ja henkilökortin. Hyvästi, 105€. :( Kahden viikon kuluttua nuo luxus-tuotteet pitäisi sitten olla noudattavissa. Vähäx siistii!? Tulevat olemaan lompakkoni arvokkainta sisältöä...

miX cucaa ei tajuu muo??!!11

Tänään on polvi kipeytynyt niin, että se alkaa jo vaikuttaa mielialaani. Särky alkoi lievänä myöhään eilisiltana. Masentavaa. En pystynyt jumppaamaankaan muuta kuin kädet, istualtaan. Nyt en millään tahtoisi jäädä sairauslomalla, kun vasta hiljattain olin, ja pitkän aikaa. Napsin särkylääkkeitä, köpöttelen kävelykepin avulla, ja huilaan aina kun voin. Muuten menee ihan okei, ainakin vielä.

Viime psykoterapiakäynnillä keskusteltiin mm. siitä, miten olen aina kokenut olevani kovin erilainen kuin muut, ja miten minusta on tullut joissain asioissa suorastaan erikoisuuden tavoittelija. :D Vaikka onhan minua syrjitty ja kiusattu myös, että ihan pelkkää hauskanpitoa tämä ns. erilaisena eläminen ei ole ollut. Olen myös lapsesta asti kokenut ajoittain aika absoluuttista yksinäisyyden tunnetta, vaikka erakko olenkin. Sellaista, että kukaan ei ymmärrä minua, eikä minulla ole mitään yhteistä kenenkään kanssa. Tämä puoli on usein hävettänyt minua. Se kuulostaa niin selkeästi teini-angstaamiselta. xD Mutta onhan se aika olennainen osa minua. Monissa asioissa olenkin lapsenomainen. Mielestäni olen myös melko erilainen, siitä en pääse yli enkä ympäri. Osa johtuu persoonastani, osa kokemuksistani elämäni varrella, ja millaiseksi kokemukseni ovat minut muovanneet. Tämä ei ole kovin mieluisa keskustelun aihe minulle, tavallaan. Mutta itsepähän sen siellä terapiassa otin esille (taas?). Irtoaahan siitä huumoriakin, ettei sen puoleen. Viime vuosina olen kohdannut useita ihmisiä, joitten kanssa koen pikkasen hengenheimolaisuutta, ja se on ihana tunne se.