Potemista

Eilen ja tänään minulla on jatkunut, vaikkakin lievempänä, vatsakipu, joka alkoi vatsan tähystyksestä viime keskiviikkona. Miehelläni on myös saman kaltaisia oireita, mutta hänellä on niitä valitettavan usein muutenkin. Joko minulla tai meillä on joku vatsapöpö, tai sitten kipuni johtuu siitä tähystyksestä. Kuumetta ei ole. (Mulla ei yleensäkään nouse kuume millään.) Tarvittaessa kysyn työterveyslääkärin kantaa, en ole hädissäni tämän suhteen. Mälsästi vaan entisestäänkin laskee tätä aktivisuutta, tuon pohjalla olevan väsymyksen lisänä. Mies oli pahuksen kipeä tuossa aamupuolella. Kova pääkipu, joka jatkuu vieläkin, mutta lievempänä, ja vatsakipua ja pahoinvointia. Hän ei saanut aamiaista syötyä, vaan vetäytyi takaisin vuoteeseen tunniksi tai pariksi. Miesparka! :( Hän on kuvaillut että kuin olisi paha krapula ilman sitä edeltävää hauskanpitoa.

En ole ihan kybällä tyytyväinen tähän miten olen lomani kuluttanut. Väsymys on tehnyt sen, etten ole saanut aikaiseksi juttuja joita olisi ollut kiva tehdä, ja juttuja joita olisi pitänyt tehdä. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Psykoterapeutti on vielä lomalla suunnilleen viikon. Sen puolesta ollut mukavaa, kun ei ole tarvinnut sinne raahautua, vaikka muutenhan siis pidänkin terapiasta. Se vääntäytyminen paikan päälle, minne vaan, on mulle aina kova ponnistus.

Yodlladid... D'OH!

Ei-toivotuille ruokavieraille kelpo emännällä on aina varattuna Vuoristojuusto.  Vieras kutsutaan pesemään ja kuorimaan pottuja, ja samalla avataan tämä herkku. Kohtelias vieras ei puhua pukahda, koska toisten ruuansulatusvaivoja ei ole soveliasta ottaa puheeksi, edes keittiössä. Nimensä juusto on saanut ihmisten taipumuksesta pilata ilman laatu mitä neitseellisemmissä ympäristöissä. Toisaalta myöskin Vuoristojuuston valmistus ja nauttiminen on sallittua ainoastaan ylemmissä ilmakerroksissa, mahdollisimman kaukana muusta asutuksesta. Täyteläinen tuoksu vastaa hyvin tuotteen makua.



(Klo 20:30)  Wöääääh! Kirjoitin pitkät plörinät, ja onnistuin tuhoamaan koko paskan!  PER-KE-LE! Katotaan jaksanko joskus palata ko. aiheisiin. Nyt vitutusta liuottamaan ihan muihin puuhiin.

Focus - Hocus Pocus

Köntsät päässä

(Klo 17:25)  Laiskotellessahan tämäkin lomapäivä enimmäkseen kuluu, ei voi mitään. No, kai se on pääasia, että mieliala on ihan hyvä? Kunhan mieheni palaa visiitiltään vanhempiensa luota, sitten varmaan alkaa puuhastelut. Mieheni ei ole niin vetelä ihminen kuin minä, minun(kin) onnekseni. Emme me sentään mitkään vastakohdatkaan ole, onneksi.

Halusin osaan tukkaani vähän tummempaa punaista, ja siksi laitoin äsken hennaa päähän. Aikaisemmin tänä talvena olen käyttänyt Lush-kaupan henna-kuutioita, nyt käytin tällaista pussissa olevaa jauhetta, valmistajana on Mac Urth, ja on luontaistuotekaupan kamaa. Ensivaikutelma on oikein hyvä. Sekoittuu hyvin veteen, ja lopputuloksena hyvin tasainen ja siististi levittyvä töhnä. Lushin henna tuppaa ainakin minun käsittelyssäni muuttumaan murenevaksi kokkare-puuroksi. Katsotaan nyt sitten tämän värituloksen suhteen, tulevien päivien kuluessa, että kumpi vie voiton.

Olen vähän pyykännyt sentään. Tiskejäkin voisi vähän laitella. Ja huonekasvit laitella. Ja, ja, ja... Kuuntelen musaa, kattelin pitkän tovin ihmisten You Tube-videoita. vatsa tuntuu nyt palautuneen alkuperäiseen kuntoonsa, lopulta, onneksi. Kaippa tämä tästä.

Vääntäen ja huutaen

... jos ei muuten.

(Klo 10:30)  Tänään on lomapäivistäni viimeinen, jolloin saan olla yksin kotona päiväsajan. :( Rakastan yksin oloa. Tottakai miehenkin seurassa on ihanaa olla, mutta minulle tämä yksin olo on aina ollut tärkeää. Tänään pitää hakea optikolta ne aurinkolasit, ja käydä ruokakaupassa. *huokaus* Arvatkaa vaan, että olisiko mielummin koko päivän kotona. MUTTA tuokin ulkona asiointi-aika tulisi kotona ollessa käytettyä vain löhöilyyn, enkä olisi siihen taas sitten jälkeen päin tyytyväinen. Että SIKÄLI. Ihanaa saada viimeinkin ne aurinkolasit. Tuo kirkkaus ulkona särkee päätä ja silmiä. Ihan mieheni vielä halusi maksaa kaksi kolmasosaa noiden arskojen hinnasta! Ihana ihana! Vatsa toipuu pikkuhiljaa eilisestä rassauksesta, eli tähystyksestä. Mitään kovin kiinteää ei ole vielä tehnyt mieli syödä.


(Klo 16:55)   Aurinkolasit on mukavat ja kivat, kauppareissu hoitui ihan hyvin, ei ollut suurempaa ryysistä, vaikka näin pyhäpäivän aatto onkin. Olen ottanut aika iisisti. Olen tiskannut, kuunnellut musaa (soittolistani You Tubessa), ja leikannut kiiltokuvia irti arkeistaan! :P Ihana tuoksu näissä kiiltsikoissa. Hyviä lapsuusmuistoja. Näitä kiiltokuvia on tarkoitus käyttää kaikenlaiseen paperiaskarteluun. Poistin myös paketistaan yhen kauniin Barbien. Voi olla että myyn ehkä sen vaatteet pois, koska itse nuken takia tämän pakkauksen ostinkin. Katsotaan. Hemaisevat kasvot tällä.

Sheikit!

The Beatles: Twist and Shout

IHANAA olla lomalla, ihanaa olla kotona! Tulin just tähystyksestä, ei ollut kovin miellyttävä toimenpide. Mutta kaikki hyvin, ja vapaa!

Barbie Girl metal version By Victor de Andres (Aqua)

Tsööppi tsööppi tsip tsip vaan!

(Klo 8:40) Voi vittu tätä mun päätä. Kova vakuuttelu päällä, että millään logiikalla loma ei voi olla vielä ohi, jos kerta vasta viikon päästä pitää palata töihin! :D Silti kauhee jumputus päällä, että ei tässä enää mitenkään voi enää edes mitään välttämättömämpiäkään juttuja ehtiä ja jaksaa, paras vaan painua sohvan pohjalle koomaan, että saisi kerättyä edes jonkin verran voimia arjen koitoksia varten. Tällaisia mun aamut yleensäkin on. Karseita. Vituttavaa ja huvittavaa. Eli hyvää huomenta vaan.


(Klo 13:25)  Älköön koskaan unohdettako, että minä olen tolvana. Olen sietämättömän epäkäytännöllinen, järjetön, mukavuuden haluinen, laiska, matemaattisesti invalidi, avuton ja lapsenomainen. Hyvällä tuurilla ,ja kanssaihmisten edes alentuvan myötätuntoisuuden ja avuliaisuuden ansiosta, sinnittelen yhä jotenkin eteenpäin tässä elämässä. Taas on kiitollisuuden ja nöyrtymisen paikka. Olen tolvana, mutta lopulta asiat jotenkin selviävät. Tolvanuuteni ansiosta olen valmis tyytymään n. kolmeen neljäsosaan siitä itsetunnosta, jonka katsoisin muuten ehkä ansaitsevani tai tarvitsevani. Olen huojentunut siitä, että asiat usein lopulta kuitenkin onneksi selviävät! :D


(Klo 17:30)   On ollut melko laiska päivä, tuon ulkomaailmassa tapahtuneen asiointi-reissun jälkeen. :/ Olen tänään sentään vähän jatkanut tuon yhden Barbien hiusten tuunaamista. Siitä saattaa tulla ihan hieno kampaus, kunhan vaan jaksan sitä tehdä enkä sössi pahasti. Aikomus on tehdä punapäälle sen tyylinen lyhyt tukka, jollaista itse saattaisin pitää, jonka tapaista aikoinaan pidinkin, kun siis oli lyhyt tukka. Tänään on päässä soinut, jostain käsittämättömästä syystä, tällainen biisi kuin "Chirpy chirpy cheep cheep", esittäjänä "Middle of the Road". Nööyyy, mitä mä oon nyt tehny tän ansaitaxeni? :[ Kohta vois yrittää pestä korvansa jollakin hevimölyllä tms.


(Klo 21:35)  Voi luoja millainen kananaivo mä oon ollu tänään(kin). Mut pitäisi julistaa holhouksen alle! Miten mun mies kestää mua? Mä en ite kestä! Mun elämä menee välillä ihan kaaokseksi. Oon niin mistään mitään tajuamaton. Taas meni kellonajatkin ihan sekaisin, klo 17 vaihtui lahjakkaasti klo 19:ksi! Hävettää niin että vajoan maan alle.

Homssun huomioita

Kuuntelen tässä just vanhaa Kate Bushia, ja välillä tanssahtelen nautinnosta. Auringon valoa tulvii asuntoon. Tulin just suihkusta, ja laitoin halpaa mutta herkullisen tuoksuista parfymia. Mulla on yllä violetti hame ja petrolinsininen paita. Alan ehkä päästä voitolle tämän päiväisestä lamaannuttavasta rimakauhusta. Rimakauhusta selviytyä tästä arvokkaasta vapaapäivästä kunnialla. Niin että voisin hyvillä mielin mennä illalla nukkumaan. Olen viikonloppuna kirjoitellut listoille tehtäviä, joita olisi mukavaa tehdä, ja tehtäviä, joita olisi syytä tehdä.

Luojan kiitos en ole törmännyt täällä kulmilla, kulkureittieni varrella, mihinkään kirpputoriin - vielä. Aika pian muuttomme jälkeen katsastin toki netistä lähistön kirppari-tarjonnan, mutta onneksi en ole vielä selvittänyt edes kulkuyhteyksiä niihin. Ja osoitteitahan minä en muista, ennen kuin sinnikkään harjoittelun jälkeen. Rakastan liikaa kirppareita. Mukaan tarttuu kaikkea tarpeetonta mutta viehättävää. Vaatehankinnat eivät olisi pahitteeksi, mutta onneksi ei ole nyt varsinaista hätääkään vaatteiden suhteen.

En ole juuri koskaan nauttinut vaatteiden ostamisesta. Minulla on ainakin naiseksi melko vähän vaatteita, etenkin kenkiä. Toisinaan tulee vähän ostohimoa, jos näen mielestäni hienoja vaatteita, yleensä ne ovat sellaisia hipahtavia tai muuten eksoottisia, värikkäitä ja kuviollisia, mutta usein se hinta nousee muuriksi. En ole valmis maksamaan vaatteista kovin paljoa.

Leikkasin ennen suihkussa käyntiä myös otsatukkani, koska se alkoi jo roikkua häiritsevästi silmillä. En ole käynyt kampaajalla suunnilleen viiteentoista vuoteen, en nyt muista tarkemmin (tuotakaan). Aikanaan minulla oli muutama puolituttu kampaaja, ja silloin kampaajalla käynti oli ihan jees. Kampaajalla käymisessä minua häiritsee se, miten ponnekkaasti he tuovat esiin omia näkemyksiään minulle sopivista hiusleikkauksista ja väreistä, ja usein loppupeleissä sitten kuitenkin tekevät niin kuin he halusivat, en niin kuin minä halusin. Kampaajat ovat usein tehneet hiuksistani paljon pliisummat kuin itse olisin tahtonut. En ole ainoa nainen, jota tällainen harmittaa. Etenkin meiltä pitkähiuksisilta naisilta halutaan aina viedä tukka pois. Edes sen viisi senttiä jos on pyydetty tasoittamaan niitä latvoja vain sen yhden sentin verran. Enkä nyt ole kuitenkaan millään ristiretkellä pitkien hiusten puolesta, olen itsekin välillä halunnut itselleni lyhyen tukan. Kahdesti se on tapahtunut niin sanotusti itsetuhoisista syistä, pari muuta kertaa ovat sitten olleet puhtaasti mielihalun takia. Minulla on siis ollut toisinaan siili, jonkin aikaa irokeesikin. Irokeesi on mielestäni äärettömän kaunis tukka, piti sitä miltei miten tahansa ja missä värissä vaan. Sekä miehellä että naisella kaunis ja voimallinen tyyli. Miesten hiustyyleissä toinen suosikkini on pitkät hiukset, yksinkertaisesti. Mutta ei tuo hiusasia niin tärkeä ole. Pääasia että hiukset ovat puhtaat ja tuoksuvat hyvälle. Kaljut miehet ja naiset eivät ole mielestäni yhtään rumia hekään. Kalju on itsellään ihan kiehtova ja tyylikäs. Julistetaanpa siis hiusrauha! Jos se edellyttää sitä, että ihmiset leikkaavat ja värjäävät hiuksensa ihan itse, kuten minä teen, niin olkoon sitten niin. :D Kehuja lähinnä olen aina saanut, joka puolelta. Ja itsekin nähnyt upeasti itse-värjättyjä ja leikattuja hiuksia.

(Klo 18:20)  Pää kipee ja hiukan oksettaa. Eilenkin oli pää kipeä jonkin aikaa. Toivottavasti särkylääke vie tän pois. Huomenna pitää lähteä liikkeelle. Pitää käydä apteekissa ja yrittää hoitaa yks juttu, joka stressaa taas.

Ajauduin katselemaan muutaman video-login ja pari sivua nettipäiväkirjaa eräältä nuorelta naiselta. Aloin ahdistua. Alussa olin ihan kiinnostunut ja ymmällänikin. Varsin kaunis ihminen, mutta osoittautui sisäisyydeltään jotenkin ihan pelottavan tyhjäksi ja rikkinäiseksi. Aika suosittuja näyttäisivät hänen videonsa ja päiväkirjansa olevan. Valtavasti nuoren naisen itsestään ottamia kuvia, ehkä sen takia suosittuja? Melkoisen kaunis ja erikoinen. Mutta se sisältö. Mikä kylmä luotaantyöntävä autius. Hyrrr. Mietin, että minkälaiset ihmiset sellaista tykkää seurata? Ovatko ihmiset näin turtuneita kaikkeen? Luulisi, että jotkut muutkin reagoivat samaan tapaan kuin minäkin. Ei välttämättä, tietenkään. Ei siinä mitään, että sellaisia ihmisiä on, mutta että heitä halutaan katsella ja kuunnella... En voi tajuta. Tuli aika paha olo. Olen yliherkkä. Varmasti tulee mieleen myös että kateellinen. En osaa olla, hänelle. Välillä tunnen sääliä. Enimmäkseen syvää vierastamista. Epäihminen, tyhjä kuori, elävä kuollut...

Mikrokosmoksena makrokosmoksessa tms...

(klo 14:20)  Olisi kerrassaan houkuttelevaa tuoda päiväkirjassaan(kin) ilmi vain niitä mairittelevampia puolia itsestään. Mutta ei se silloin olisi aitoa, ehjää ja kokonaista. En pidä ns. huonoista puolistani, joista yksi on tuo kateus ja katkeruus ihmisiä kohtaan, joilla on hyvä itsetunto (luultavasti) rakastavien vanhempiensa ansiosta. Voisinkin joskus keskittyä kuvailemaan kaikkia huonoja puoliani, kunhan jaksan. Huonoista puolistani minun onkin helpompaa kirjoittaa kuin joistain oletettavasti hyvistä puolistani. Ja miksi katson ansaitsevani itselleni paremman itsetunnon? En osaa sanoa muuta syytä kuin sen, että huono itsetuntoni tuntuu vaikuttaneen ikävällä tavalla niin moneen asiaan elämässäni, eikä loppua näy...

Ollaan miehen kanssa katsottu tällaista aivan iki-ihanaa dokumentti-sarjaa, Stephen Hawking: The Story of Everything. Se on äärettömän kaunis ja avartava, vangitseva. Laittaa todellakin mittasuhteet ja arvot järjestykseen.

Olipa tänäänkin taas vaikeaa päästä ylös sängystä. No, kaipa tämäkin päivä tästä vielä käynnistyy.

(Klo 18:10)   Tämä on ollut ihan hyvä viikonloppu. Olen saanut jumpattuakin. Viimeisen parin viikon aikana on välillä jäänyt jumppa väliin, kun on väsyttänyt niin.  Voisin vielä entisestään vähentää tuota yölääkitystä, kun ei töihinkään tartte nyt mennä. Ei olisi sitten niin vaikeaa tuo herääminen, eikä päivät jäisi sen takia näin lyhyiksi ja tokkuraisiksi. Meillä on ollut miehen kanssa kiehtovia keskusteluja tänään(kin) kaiken puuhastelun lomassa. Tieteestä, uskonnosta, ihmisestä, kosmoksesta. Voimaannuttavia keskusteluja.

(Klo 20:50)   Mä olen tuntenut tänään ihan liikuttunutta kiitollisuutta siitä, että huomenna ei tartte mennä töihin. Eikä koko viikkona.

Cult: White

Olen katkera, mutta kuitenkin...

(Klo 17:00)  Tunnustan, että olen usein myrkyllisen kateellinen ihmisille, joilla tuntuu olevan hyvä itsetunto ilman mitään havaitsemaani erityistä syytä siihen. Ihmisille, joilla ei näytä olevan mitään erityistä lahjakkuutta, tai muita ominaisuuksia, jotka kokisin erityisin arvostettaviksi. Ihmisille, joiden luja itsetunto on todennäköisesti kehittynyt jo lapsuudessa ja nuoruusvuosina, kannustavien, rakastavien ja hellien vanhempien ansiosta. Vanhempien, jotka osoittavat rakkauttaan ja uskoa lapseensa sanoin ja teoin. Minä en mielestäni ole noita juurikaan saanut vanhemmiltani. Mielestäni olen kärsinyt koko elämäni siitä, että itsetuntoni on heikko. Se on vaikuttanut ihan kaikkeen elämässäni.

Ylipäänsä minua ei muuten ärsytä ihmiset, joilla tuntuu olevan vahva itsetunto. Siinä ei sinällään ole mitään vikaa. Työkaverillani Jussilla tuntuu olevan aika terve itsetunto. Mutta hän onkin keskivertoa lahjakkaampi ja älykkäämpi ihminen, ja moraaliltaan kehittynyt. Olisi synti, jos hänellä ei olisi edes tuon vertaa itsetuntoa, mitä hänellä vaikuttaa olevan. Miehelläni tuntuu myös olevan ihailtavan vahva itsetunto, mutta usein en ole varma, kuinka lujilla perustuksilla se mahtaa olla. Miehenikin kun on hiukan kompleksikas persoona. Yksi syy miksi koen hänet niin läheiseksi.

Tunnen kaihoa ja iloa, kun näen lapsia vanhempiensa seurassa, kun heidän välinen suhteensa vaikuttaa vuorovaikutteiselta ja lämpimältä, terveeltä. Lasta kohtaa en juuri koskaan koe sitä kateutta ja katkeruutta. Lapsi on ansainnut sen kaiken. Paitsi jos lapsi on läpeensä hemmoteltu, manipuloiva, itsekäs tyhjäpäinen riiviö. Silloin se pitäisi palauttaa maan pinnalle ja laittaa järjestykseen pysyvästi. >:D

Usein ajaudun käsittelemään näitä itsetunto-juttuja. Aihe on niin kipeä ja hämmentävä, että toisinaan haluan vain pyyhkäistä koko asian mielestäni.

En taaskaan meinannut päästä sängystä ylös. Olen ollut melko väsähtänyt, mutten tajuttoman uupunut. Pää on ollut vähän kipeä. Jospa tuo toinen särkylääke alkaisi nyt auttaa. Muutoinhan tässä on mukavaa viikonlopun viettoa miehen kanssa. Ei siis suuremmin valiteltavaa.

Ihan hyvä alku

(Klo 13:05) Maailmassa on paljon hyviä ihmisiä, ja tässä on yksi heistä: Amppurulaa, You Tubessa. Hyvien ihmisten ansiosta jaksan elää elämääni, pysyä kiinni toivossa, pysyä hereillä. Mikko ja Jussi, työkaverini, ovat hyviä ihmisiä myös. Tuntui hyvältä sanoa toissapäivänä heille, että tämä on elämäni paras työporukka. Me kolme. Mieheni on ihan huippu. Tuntui ihanalta sanoa se. Viimeksi eilen illalla, ennen nukahtamista, sain taas kertoa hänelle, miten paljon hän minulle merkitsee. Ja hän kertoo myös minulle tunteistaan, jotka tekevät minut niin onnelliseksi että ihan hämmentää.

Eka vapaapäivä. Alan ehkä tottua ajatukseen lomasta. Olen tähän mennessä ottanut tänään tosi löysästi. Nyt aion aktivoitua. Tehdä jotakin hyödyllisiä koti-juttuja, ja jotakin omia kivoja harraste-juttuja. Sellaisista se hyvä päivä koostuu. Jumpatakin vois, jo näin päivästä. Teen parhaani että loma tekisi minulle hyvää.


(Klo 15:50)  Olen ihan tyytyväinen tämän päivän kulkuun, siis ainakin tähän asti. Olen saanut touhutuksi kaikkea kivaa ja hyödyllistä. Rauhallista tahtia, mutta kuitenkin.

Voin muuten suositella ihan kaikille tuollaista nenänhuuhtelu-kannua. Niitä saa apteekeista, ei maksa kauheasti, ja etenkin kun toimenpiteeseen tottuu, se on nopeaa, siistiä ja suorastaan miellyttävää. Olen käyttänyt tuota kannua nyt suunnilleen syksystä asti, ja flunssat ovat vähentyneet aivan radikaalisti. Aikaisempina talvina minulla tuntui olevan oikeastaan koko aika flunssa päällä. Sellaisia häiritseviä epämääräisiä oireita jatkuvasti. Edellisestä flunssasta ei ehtinyt kunnolla toipua, kun seuraava teki jo tuloaan. Todennäköisesti se on tuon nenähuuhtelun ansiota, että flunssia ei ole ollut tänä talvena juuri lainkaan. Ja nyt vois koputtaa sitä puutakin.


(Klo 18:45) Pikkuhiljaa alkoi sitten sellainen minulle tuttu uupumus ja tyhjyyden tunne vallata alaa. Olen kuitenkin kokonaisuudessaan ihan tyytyväinen tähän ekaan vapaapäivääni.

Ramppikuumeilua

(Klo 18:25)  Kiihkeästi odottamani loma on alkanut. Silti on vähän voimaton ja tyhjä olo. Kunhan alan tottua ajatukseen, alkaa varmaan tuntua paremmalta. Pelkään pilaavani lomani. Pelkään että se loppuu liian pian. Pelkään etten saa kerätyksi tarpeeksi voimia ja elämäniloa. Näistä peloista hankkiudutaan eroon.

Päästä päästä!

Siisus että mä kaipaan sinne lomalle. Mä oon aika loppu. Samalla vähän pelkään, että jos kaikki ei sitten muutukaan taikaiskusta ihanaksi, petyn ja masennun. Huoh. Jos vaan järjellä osaan ajatella, niin parempi mun silloin on kuin nyt töissä käydessä. Eli järki käteen vaan, ja iisisti. Sama pää mulla lomallakin on, ikävä kyllä, mutta loma se silti on. Päästään ei pääse lomalle, mutta onneksi töistä aina joskus. Kiitollisuuden aihe.

Työpäivä meni ihan jees, vaikka taas nukuinkin pikkasen pommiin. Huomenna on sentään viimeinen työpäivä ennen pikkulomaani.

Niin-mikään-ei-taas-nappaa.

Käy, voi.

Päivä ei alkanut hyvin. Nukuin vähän pommiin. Herätessä oli pää niin kipeä, ettei huvittanut heti nousta sängystä, vaan torkahdin vielä toviksi. No, myöhästyin töistä onneksi vain 15 minuuttia. Pääkipu kuitenkin masensi ja ärsytti. Ajattelin, että tuleekohan tästä työpäivästä nyt mitään. Otin heti töihin saavuttuani särkylääkkeen, ja tunnin kuluessa se alkoikin vaikuttaa! Lopulta pääkipu katosi kokonaan, ja on myös pysynyt poissa! Hurraa! Loppupäivä sujui muutenkin ihan kohtuullisen hyvin.

Kävin äsken lukemassa erään naisen päiväkirjaa, pitkästä aikaa. Hänelläkin on masennus, ja lisäksi on ollut ihan kaikenlaisia vaikeuksia, mitä vain kuvitella saattaa. Hitsi kun tuli hyvä olo, kun luin, miten hyvää hänelle nykyään kuuluu. Masennus ei sikäli katoa noin vain hokkus pokkus pois, vaikka elämässä alkaisikin mennä hyvin, mutta ihanaa, että hän on ollut nyt onnellinen. Tuli hyvä olo siitä, vaikken häntä siis sikäli yhtään tunnekaan. Upeaa, että noinkin aina välillä käy. Ja niinhän sitä välillä käy. Minullekin on käynyt. Hyvin.

Odotan kovasti lomaa. Suunnittelen sitä, haaveilen siitä.

Pissixet tahtoo bilettää

Heti kärkeen jotakin hyvää: nukenosto-lakkoni on pitänyt! Whjipii! :D No, toisaalta olenkin niin kranttu, että oikeasti houkuttelevia nukkeja ei minulle niin vain löydykään, vaan yleensä niitä pitää alkaa ihan etsimään. Enää vuosiin niihin ei ole voinut törmätä esimerkiksi kauppojen leluosastoilla, onneksi. Tämän hetkiset ns. Play Line-, eli lapsille suunnatut leikki-, Barbiet, ovat mielestäni lähes hirvittäviä kasvoineen, vaatteineen hiuksineen kaikkineen. Toista se oli silloin joskus kymmenisen (?) vuotta sitten, kun upeat ja persoonalliset Fashion Fever- kaunottaret rantautuivat Suomeen. Silloin oli monta hienoa erilaista kasvomuottia, eri kansallisuuksia, oli punapäätä, brunettea, pisamia, erilaisia kampauksia, vaatteet aika rokkaavia yms. Nyt on taas sitten palattu bilettäviin ja shoppaaviin bimboihin. Ihan hyvä, minun rahojeni kannalta!

Olin töissä(kin) aika stressaantunut, eli sikäli onneksi tavallaan energinen. Purin kiihtyneisyyteni työntekoon, ja teinkin töitä vissiin melkein tuplavauhtia tavalliseen nähden. Olin myös tavallista puheliaampi. Ja samalla taustalla sellainen uupunut ja vähän epämukava olo. Onneksi enää muutama päivä ja pääsen lomalle! Me saatiin tänään taas vähän kehuja työstämme, se tuntuu aina hyvältä.

Miesparalla on taas vittumaista töittensä puolesta. :( En voi oikein muutakaan kun yrittää olla tukena mitä tarvitaan, ja yrittää osaltani saada tämän yhteisen arjen mahdollisimman sujuvaksi. Osaankohan oikein...? Usein kun yritän liikaa, alan armottomasti koheltaa. :/

Viikonloppuna katseltiin miehen kanssa tällainen kasari-leffa kuin "Kosto rajan takaa". Mä nauroin itseni ihan tärviöille. Vaikka miksikään komediaksi sitä ei siis tosiaankaan ole tarkoitettu. Ihan päinvastoin. Mutta voi herranjestas ne kasari-vaatteet, hiukset, korut, ja MUSA! Ja oli se juonikin kovin hölmö. Huh huh. Mun mielestä 80-luku oli ihan kaikkinensa aivan karmeaa aikaa, olin jo silloin vahvasti sitä mieltä. Estetiikasta ei tietoakaan, missään. Tossa leffassakin jossain biisissä lauleltiin jotain tämmöistä että "hot love" tms, ja sieluni silmillä näin jo äitini ostaneen minulle sellaisen jonkun pinkin college-paidan, jossa olisi neonvärein ja sellaisella ns. tosi coolilla (sen aikakauden mukaan) fontilla tuo teksti, "hot love", tai mitä vain yhtä idioottimaista. Sillai virtaviivaisesti ja tosi myyvästi. xD Osa meistä kasarivuosina nuoruutensa eläneistä ansaittaisiin varmasti jotakin vertaistukea ja traumaterapiaa. Vittu se oli perseestä. Ne juppi-arvot ja kaikki. Näen nykynuorten meiningissä aika paljon samaa, siis sisällöltään. YÖK! Mikä pahinta, myös jotkut visuaaliset jutut 80-luvulta ovat välillä tehneet uutta tuloaan. Tähän joku ruokottoman ruma sana - ja heippa!

Hoopon hoppu

Onpa ollut puuhakas viikonloppu. Oma tyhmyys on välillä ahdistanut aika rankasti. Mutta ehkä se tästä.

The Soundtrack of Our Lives - Broken Imaginary Time

Ei näin, mutta miten?

(Klo 17:30)  Ei tästä mun päiväkirjasta tällaista pitänyt tulla. Eikä mun elämästänikään. Näin nyt kuitenkin vaan kävi, taas. Tuleepahan realistinen kuva siitä, että vähintäänkin ajoittain olen erittäin väsynyt ja innoton. Yleensä kuitenkin se siitä kohenee, ainakin kevään loputtua.

Tästä päiväkirjasta piti tulla sellainen, että jos ei nyt ihan, niin ainakin melkein joka päivä, kirjoittaisin tänne kaikenlaisia oivalluksia ja sattumuksia, ja paljon monenlaista pohdintaa ja mielen leikkejä. Sellainen, että postaisin tänne kuvia askartelu- ja käsityö-projekteistani, ja nukeistani ottamiani kuvia. Sellaista elämäni toivoisin olevan. Mutta ei se pääsääntöisesti ole mennyt niin. Koskaan. Pääsääntöisesti. Silti en ole esimerkiksi nytkään ollut mitenkään erityisen masentunut. Mitä nyt välillä vähän. On normaalin rajoissa. Minulla. Se on tämä väsymys, ja kevät.

Silti olen ajatellut pitää tämän päiväkirjani hengissä, edes niitä mahdollisia parempia aikoja varten.

En meinannut taaskaan päästä millään sängystä ylös. Aloin lopulta olla niin väsynyt kai jo ravinnon puutteestakin, että nouseminen kävi yhä ylivoimaisemmaksi. Onneksi miesparkani jaksoi yrittää auttaa. Taisi vaan reppana jo itsekin urvahtaa siinä minua virvoitellessa. :D Voi hitsi kun hän on ihana. Ollaan tänään puuhasteltu joitain koti-juttuja, ja käytiin kaupassakin.

Enää ensi viikko töitä, ja sitten on viikko lomaa. Ja ensi viikkokin on vain nelipäiväinen, kun jo perjantaina alkaa loma. Eli lomaa onkin viikko ja yksi päivä. Ihanaa. uskomatonta, että olen ainakin vielä selvinnyt ilman sairauslomaa. Olen ollut aika ylpeä siitä. Enää neljä päivää tsempattavana! Tosin lomani alkaa lyyrisesti suolen tähystyksellä, jes! :D Se on vaan sellainen varmuuden vuoksi tehtävä toimenpide. Mitään vakavaa on tuskin tekeillä. Mutta tutkikoot sitten. Olen suhteellisen hyvin tottunut erilaisiin toimenpiteisiin, joten ei tuokaan minua suuremmin hirvitä.

Mikkohan palaa siis omalta lomaltaan jo tiistaina. Tuossa aikaisemmin taas sekosin päivämäärien suhteen siten, että mielsin Mikon oleman lomalla kaksi viikkoa. Vaan siis yksi viikko ja yksi päivä. Kuten minäkin aika pian. Sekoilen usein kaiken kanssa, mihin liittyy lukuja.

Kuoria

Jotenkinhan tässä on sätkytelty. Eilen oli tosiaan hyvin pitkä ja tapahtumarikas päivä, ja olin kotona vasta joskus klo 20 aikoihin. En ehtinyt kirjoittaa tänne mitään. Olin iloisesti yllättynyt, etten kuitenkaan ollut ihan kuoleman väsynyt, vaan olin ajoittain melko pirteäkin.

Töissä on mennyt ihan menevästi. Pissistä ei nyt onneksi näy viikkoon, kun hän on lomamatkalla. Olen alkanut huomaamaan pissiksessäkin puolensa. Hän oli viimeiset kaksi päivää aika kipeänä, flunssassa, ja ehkä sen takia hän oli aika rauhallinen, ei ollut sellaista showta päällä. Sisimmältään ehkä ihan herttainen tyttö. Epävarmuudestahan sen sellaisen pissis-ulkokuoren kai pitäisikin kertoa.

Nyt en taas jaksa enkä ehdi kirjoittaa enempää, plääh.

No nyt ei taas oikein...

(Klo 16:50)  Fiilikset meinaa vähän väliä laskea pakkasen puolelle. En tahtoisi antaa sen tapahtua. (Johan oli lause tuokin).

Eilen tosiaan pysyin sitten hereillä sen vitutuksen voimalla. Avuksi tuli myös muutama huoli ja stressin aihe, ja runsaasti tekemistä kotona. Tänään tosin yksi isompi huolen aihe taisi poistua. Mahtava juttu!

Mulla olis tavallaan vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa - miksi en kirjoita?  Eilenkin sain myöhään illalla joitakin ns. oivalluksia, joita kirjoitin sormet sauhuten muistiin kännykkääni. Aina vaan sitten seuraavana päivänä ajattelen, etten jaksa niitä tänne kirjoittaa, ovatko sen arvoisiakaan, ootellaan, mietitään, kattellaan. Prööt. Tähän sais tulla joku muutos! Muuten en hyödy tästä päiväkirjasta niin paljoa kuin voisin.

Huomenna on ihan älytön päivä. Lääkärikäynti, hammaslääkäri ja ihan kaikkee muuta. Pääsen kotiin vasta aika myöhään illalla. En tiedä miten sen kaiken jaksan. Vähän ahdistaa jo. Myös eräs stressin aihe, joka johtuu ihan vaan omasta tyhmyydestäni. Ehkä siksikin pahempi. Pelkään lähestyväni umpikujaa. Vaikka rauhallisen loogisesti ajatellen mä en ole lähelläkään sellaista. Ellen itse itseäni sinne tuuppaa. En pidä kauheesti nyt itsestäni. En halua kauheasti ajatella tätä kaikkea.

Sen voima

Ensin kun tulin kotiin, mulla oli sellainen fiilis, että pakko päästä nukkumaan ja heti. Sitten suutuin. Kertakaikkiaan suutuin tälle ainaiselle väsymykselle. Vitutuksen voimalla eteenpäin! Vitut koko väsymyksestä. Meen lataamaan tiskikoneen.

Ja Herpertti,PRKL!

Jukra miten IHANAA olla taas kotona! :) Tää on upea tunne, aina välillä kun koen tämän. Täällä on niin kodikasta, meidän näköistä. Tämä on meidän kotipesä. Olen ehdottomasti koti-ihminen. En vapaaehtoisesti poistu täältä oikeastaan minnekään.

En ole juurikaan innostunut sisustamisesta. Jos saisin ihan yksin päättää sisustamisesta, kotini tulvisi värejä. :D Ja kaikkea pikkukrääsää. Tulvii kyllä krääsää jo vähän nytkin. On hyvä juttu että miehelläni on käytännöllisempiä näkemyksiä kodinkin sisustamisen suhteen. Onhan se toisaalta rauhoittavaa, että huonekalut on siistejä ja värit vähän neutraalimpia ja vaaleampia. Mutta jos päästäisin itseni kokonaan irti, tämä muistuttaisi jotakin itämaisen basaarin, hippiluolan ja lastenhuoneen väliltä. :D

Olen vuosia haaveillut nukketalosta, jonka sitten sisustaisin täysin oman makuni mukaan. Tilanpuute ja sellainen tietty minulle ominainen perfektionismi yhdistettynä aloitekyvyn ja päätöksen teon kyvyn puuttumiseen torppaavat sen hankkeen. Ainakin toistaiseksi. Mutta se jo yksistään on ihanaa vähän haaveilla että mitä kaikkea sinne nukketaloonsa laittaisi. Mulla on jo erilaisia huonekaluja ja muuta Barbieilleni, ja vähän myös isommille ja pienemmille nukeilleni. Niistä saa mainiota kuvausrekvisiittaa nukkekuviin. Pitäisi vain kuvata paljon enemmän, kun kerta sellaisesta puuhasta kuitenkin tykkään. Koskaan ei vaan ehdi eikä jaksa, muka.

Duunipäivä meni ihan mukavasti, Jussin kanssa töitä tehdessä, tsoukkaillessa ja niitä näitä pulistessa. Mutta sitten tuli se yksi mölyapina sinne. :( Kutsutaan mölyapinaa vaikka nimellä Herpertti. Pissiskin, Elle, saapui toki paikalle, mutta Elle on suorastaan hyvää seuraa verrattuna Herperttiin. Herpertti ei ole tietoisen paha tai hankala ihminen, hän on vain aivan täydellinen idiootti, eikä osaa olla hetkeäkään hiljaa. Hyvin omahyväinen, tietämätön, ymmärtämätön, itsepäinen juntti. Yrittää olla hauska, mutta koskaan hän ei ole kertonut mitään oikeasti hauskaa (ainakaan minun mielestäni), vaikka itse nauraakin omille jutuilleen ihan hervottomasti. Mahdollisten keskustelukumppaneiden ja muiden läsnäolevien kommentit Herpertti sivuuttaa, puhuu päälle tai huutaa päälle. Ja paskaset hörönaurut aina lopuksi. Tsiis. meidän työpisteen työtehtävätkin hän tekee ihan miten sattuu, eikä ota mitään neuvoja vastaan, koska hän tietää valmiiksi jo kaikesta kaiken. Sissos. Lähdin töistä vähän tavallista aikaisemmin, en vaan jaksanut enää. On vaarana, että Herpertti tulee meille jatkossakin auttamaan, olosuhteiden pakosta. Onneksi ainakin entinen pomomme huomasi lopulta, miten tökeröä jälkeä Herpertti meillä tekee, ja tajusi pitää Herpertin meidän tehtävistä loitolla. Saas nähdä, onko nykyinen pomomme kovin tietoinen niistä seikoista. Saattaa ollakin. Tai ainakin tulee olemaan, luultavasti, lopulta. Kymppimme onneksi tajuaa jotakin. Herpertti on kyllä täydellinen esimerkki hyväntuulisesta mutta erittäin rasittavasta idiootista. En ole ainoa joka näin ajattelee. Jotkut onnistuvat ottamaan Herpertin kadehdittavan rennosti, huumorilla. Ihan muutaman kerran vuosien varrella olen kokenut saavani Herperttiin jonkinlaisen yhteydenkin. Usein se on ollut sellainen tilanne, kun Herpertillä ei ole mennyt kovin hyvin, ja hän on pikkaisen avautunut siitä. Ollaan voitu vähän keskustellakin, oikeasti. Normaalisti Herpertillä on vaan se rooli päällä, koko aika, sellainen retee, nauraa höröttelevä joka paikan päälle päsmäri. Ilman mitään rahkeita sellaiseen. *puistatus* Ainoo hyvä puoli Herpertin läsnäolossa on se, että Ellekin inhoo sitä! Njähää!

En ole katkera, mutta kuitenkin...

Tänään ei oo napannu oikein yhtään mikään. Herkästi kuittaisin koko päivän tuolla, mutta en nyt aio päästää itseäni niin vähällä.

Katselin vähän You Tube-videoita, ja löysin taas pari ihan mielenkiintoisen oloista suomalaista V-loggaajaa. Tulen luultavasti linkkaaman heitä tänne päiväkirjaani jossain välissä.

Olen lueskellut löytämääni Bookcrossing-kirjaa. Suomalainen romaani. Ihan mukavaa luettavaa. Tuo Bookcrossing vaikuttaa kivalta jutulta. Olen aina silloin tällöin sattumalta löytänyt jokusen kirjan, joskus lukenut, ja aina laittanut eteenpäin. Voisin itsekin tuota ns. kirjojen vapauttamista alkaa harrastamaan, kunhan/jos jaksan. Ihan mukava juttu.

Nyt en näe Mikkoa kolmeen viikkoon. Ensin Mikko on kaksi viikkoa lomalla, sitten minä viikon. Saas nähdä tuleeko ihan ikävä. :D Mikko on kyllä sellainen tosi kiva nallekarhu. Eikä oo elämä helppoa heidän perheellään. Toivotaan, että loma sujuisi siellä hyvin, ja Mikko ehtisi levätäkin, ja sellaista.

Leikkasin Voi Hyvin-lehdestä talteen lyhyen jutun anteeksi antamisesta. Jospa siihen tulisi perehdyttyä vielä uudelleenkin, otollisemmalla mielellä. Olen melko katkera ihminen. Katkera itselleni ja muille. Lehden ideat vaikuttivat ihan käyttökelpoisilta. Jospa saisi edes niiltä osin kevennettyä henkistä kuormaansa pikkasen.

Ei oo ollu erityisen mukava päivä, ihan vaan omista pääni sisäisistä jutuista johtuen. Parempia päiviä odotellessa...

Hikkalääke

Kiitokseksi jokaiselle mahdollisesti päiväkirjaani eksyvälle lukijalle, julkistan nyt pomminvarman lääkereseptini hikkaan.

- vedä syvään henkeä.
- tartu nenästäsi kiinni.
- juo vettä, hengittämättä lainkaan välissä. Juo vettä tauotta, suunnilleen kymmenen kulausta.

Olkaa niin hyvät.

Väsynyt ellei toisin mainita

(Klo 18:30)  Vittu tätä väsymystä. Olen kuitenkin siivonnut ja järjestellyt tänään, käytännössä koko päivän. Vielä ainakin jumppa ja ruuan laitto edessä. Suhteellisen hyvä henkinen vointi yhä, vaikka väsyneisyys riepoo.

(Klo 21:45)  Voisin ainakin näin toistaiseksi, ihanaisen kevätkauden kunniaksi, mainita erikseen, jos en ole ainakaan erityisen väsynyt. Eli jos en kerro olevani väsynyt, olen väsynyt. Ellen sitten koe tarvetta avautua siitä kuitenkin erikseen. :P Voisi senkin vähäisen energian ja ajan käyttää johonkin muuhun tekstin suoltamiseen.

Ruoka on uunissa. Tulee taas varmasti herkullista, ja terveellistäkin. Kasvis-soija-pataa. Jumpattukin on. Eilen en jaksanut sitäkään.

Ilman miestäni olisin tuskin elossa. Ja jos olisinkin, olisi elämäni hyvin onnetonta. Mieheni kanssa elämäni on hyvää ja onnellista. Arki sujuu järkevämmin kuin yksin eläessä. Meillä on hyvin samanlainen huumorintaju. Meillä on usein hyvin hauskaa yhdessä. Kumpikin arvostaa myös kaikenlaista huomaavaisuutta ja hellyyttä. Kiitos ei ole vieras sana meillä. Halit ja pusut kuuluvat joka päivään, ja tuntuvat aina yhtä ihanilta. Olemme sulautuneet yhteen, tunnemme toisemme hyvin. Usein ajattelemme samoja asioita, ja sanomme asioita yhteen ääneen, tai olemme sanomassa, mutta toinen ehtii ensin. Yhteiselämämme ei ole aina ollut helppoa. Alussa oli pahojakin kriisejä, koska kumpikin oli niin sekaisin päästään, huono elämänvaihe meneillään ja huonoja aikoja takana. Olemme myös joissain asioissa hyvinkin erilaisia, ja se aiheutti joskus alussa ongelmia. Pääsääntöisesti eroavaisuutemme taitavat täydentää toisiaan hienosti. Ja suurimmaksi osaksi, tärkeimmissä asioissa, olemme samanlaisia. Mieheni on paljon älykkäämpi kuin minä. Ja vahvempi ja sinnikkäämpi. Ihailen noita(kin) ominaisuuksia rakkaassani ihan tajuttoman paljon, ja koen, että olen itsekin pystynyt tämän yhteiselomme aikana kehittämään samankaltaisia ominaisuuksia itsessäni. Mieheni on minua suunnilleen viisi vuotta nuorempi. Olen kauhea puuma, grrrrauh! Mieheni on komea, hoikka ja pitkä. Ajattelen usein, millainen onnentyttö olenkaan. Minulla ei ole yhtään silmiä muille, eikä sydäntä.

Jokunen päivä sitten huomasin mustan erikoisen luomen kaulallani. Se on pieni, mutta omituinen. Tilaisuuden tullen pyydän lääkäriä katsomaan sitä. En ole lainkaan paniikissa sen suhteen. Oli mitä oli.

On nukkeja ja nukkeja.

Eilen oli illalla sitten jo niin väsynyt, etten jaksanut jumpata, enkä jaksanut syödä iltaruokaakaan, vaan menin nukkumaan jo alkuillasta. Nukuin sitten yhtä soittoa jotain 11 tuntia, ja olin sitten sentään pikkasen pirteämpi tänään. En kuitenkaan tarpeeksi. Väsynyt olo ja ärsyyntymiskynnys matalalla. Luojan kiitos on viimeinkin viikonloppu! Hain postista kaksi ihanaa nukkeani! :) Saas nähdä jaksanko tänäänkään nyt kotosalla oikein mitään kummempia. Äiti soitti, mutten ns. jaksanut vastata... Harmi vaan. :( Soitan hänelle huomenna takaisin. Fiilikset ei oo ollu kauhean hyvät, vaikka varsinaista masennusta tai ahdistuneisuutta ei olekaan, onneksi. Psykoterapia-käynneistä on ollut paljon apua tälläkin viikolla. Toivon, että virkistyisin tässä viikonlopun aikana, ja muutenkin saisin huilattua ja hankittua elämäniloa... Nuo nuket kyllä ilahduttaa. Ilmeisesti Johanna Tukiainenkin on jonkin sortin nukke-keräilijä. No, niin on moni muukin id... siis ihminen, joiden kanssa en koe omaavani mitään muuta yhteistä. Usein on sitten se nukkemakukin ihan erilainen. Minä en noiden bilettävien ja shoppaavien bimbo-nukkejen perään kauheesti oo. Kuten sanottu, niin uusin rakkauteni on tämä eräs intiaani-Barbie. Ja Integrity Toys-valmistajalta tällainen oikein hemaiseva ja persoonallinen punapää. Kaipa tässä pitää nyt vähän varjella itseään kaikelta, mikä voi alkaa ärsyttämään. Ei ole kauheasti energiaa tai aikaakaan sellaisiin.

V

Ei muuta ku väsyttää. Huutonet-myyjän touhu on mahdollisesti ollut ihan tahatonta, ja ainakin osittain hänestä johtumatonta. Viestintä jatkuu ystävällisenä ja olen odottelevalla kannalla. Kun saan sen 2,20 Euron jättipottini tililleni, annan myyjälle positiivisen palautteen. (En ole siis vielä antanut mitään palautetta.) Siisus, jos mahdollista, tämä on väsynein päiväni aikoihin. Onneksi viikonloppu lähestyy, ja elämässä on sentään kivojakin juttuja.

*tu

Parempiakin päiviä on kai ollut.

Aamulla oli varsin huono vointi. Samanlainen vatsatautinen fiilis mitä oli myöhään eilisiltanakin. Mietin matkalla töihin, että pystynköhän olemaan työpäivän loppuun asti. Mutta ihmeesti vointi parani siinä suunnilleen tunnin kuluessa töihin saavuttuani.

Väsymys kasvoi siinä päivän edetessä.

Ja pissishän se sieltä taas tuli sitten iltapäivällä, vähän auttelemaan. Ellen unelmaduuni ois kuulemma päästä Stockan kemppariosastolle myyjäx. Tervemenoa. Kyllä se taas paheksu Radio Cityä, nyt siellä soivaa Type O Negativen "My Girlfriend's Girlsfriend":iä. Ihan tasan on ollu sydänjuuriaan myöten kootti sillon kun se oli muotia! Tsiis. Aina se sit vaihtaa sen pissiskanavansa kun me ollaan lähdössä kotiin.

Ostin Huutonetistä nuken, jonka ilmoituksessa ei oltu alunperin ilmoitettu postikulujen määrää. Ennen huutoani kysyin myyjältä postikulujen määrää. 5€. Voitettuani huutokaupan myyjä pokkana ilmoittaa että postikulujen määrä 7,20€. Tiedustelin vähän tätä, mutta ilmaisin että ymmärrän kyllä, että joskus huomaakin tarttevansa enemmän postikuluihin, kun alkuperäisessä laatikossaan lähetettävä nukke painaa usein sen verran, että vaikkapa Postipakettina pitää lähettää. Myyjä ilmaisee että tahtoo lähettää sellaisena lähetysmuotona, jossa seurantatunnus, siksi Postipakettina. Postitti nyt sitten kuitenkin Maxikirjeenä, postikulut 5€, ei 7,20€, jonka olin maksanut. Lähetin ystävällisen mailin, että voisitko palauttaa maksamani ylimääräiset postikulut, 2,20€, tilinumeroni ja kiitos. Ihan vain periaatteen vuoksi. Jos joku yrittää kusettaa itselleen noin pientä summaa, ostajalta joka otti nopeasti ja ystävällisesti yhteyttä, jousti postikuluissa ja maksoi heti - niin en minä siihen suostu, noinkaan pienen summan ollessa kyseessä. Taivas näitä ihmisiä.

V niinkuin...

Turha kai edes vaivautua mainitsemaan, että tänäänkin on väsyttänyt. Eräs nukkeharrastaja, jolle tarjosin suhteellisen harvinaista ja upiuutta keräilynukkea lähes puoleen hintaa, puolentoista kuukauden maksuajalla, vastasi yhteydenottooni että oli unohtanut koko asian, ja että sopisiko vaikka kahden viikon päästä... No ei enää sopinut. Taas tuli pieni pettymys ihmisiin. Plussaa: saan varmasti nukesta paremman hinnan, kun laitan nyt seuraavaksi sen tarjolle nettihuutokauppaan. Mutta harmittaahan tuo. Mielestäni tein hyvin ystävällisen tarjouksen josta toinen vaikuttikin ainakin aluksi kovin innostuneelta. Hampaasta lohkesi taas paikka. Tämmöstä.

Vä...

syt...

Ihajjees kuitenki

Ei paskempi päivä. Sunnuntaiksi. Vaikka olikin vaikeaa päästä aamulla, tai aamupäivällä, ylös. Olen kuitenkin jaksanut päivän mittaan vähän puuhastellakin. Kotitöitä, ja laittanut tavaroita nettihuutokauppaan tyrkylle.

Hitsi tää mun päiväkirja on enimmäkseen tylsä. Mutta minkäs teet. Ensisijaisesti itseäni varten tätä kuitenkin kirjoitan, ja sellaisenaan tämä on ainakin vielä toiminut hyvin.

Eilen myöhään illalla tuli taas ihan sarjatulena mieleen teksti-ideoita, joita piti sitten taas kirjoittaa sormet sauhuten kännykkäni muistiinpanoihin.  Ja taas kun näin seuraavana päivänä lueskelin niitä, ei ne nyt niin ihmeelliseltä tunnu. Ehkä vaan pitäisi keksiä jokin soveltuva tapa vähän julkistaa niitä, ja katsoa, jos vaikka hyvällä tsäkällä löytyis joku jonka mielestä ne on ihan olemassaolonsa arvoisia? Kenties? Jopa täällä päiväkirjassani? Olenhan sitäkin miettinyt, mutta katsotaan nyt. Voihan se olla turhan kunnianhimoinen tavoite yrittää saada niistä kaikista jotakin sellaista suurempaa kokonaisuutta aikaiseksi. Mietitään. No se on pääasia että se aina tuntuu ihan mahtavalta kirjoittaa niitä inspiraation vallassa ylös. Se on joskus melkein yhtä hyvää kuin seksi. :P

Gentle art of making enemies... Tjtkn...

(Klo 13:15) Toistaiseksi tämä on ollut ihan hyvä päivä, mutta vielä ehtii väsymys tai vaikka joku muukin harmi tämän päivän pilaamaan.

Kävin pitkästä aikaa katsomassa yhden You Tube-videon Onisionilta, ainoastaan käydäkseni antamassa sille paheksuvan ääneni ja kommenttini. Olin kuullut videon sisällöstä vähän etukäteen, ja täyttä saisseahan se taas oli. Täällä vähän tietokoostetta tästä tyypistä:

murha.info: You Tube-persoona "Onision"

Itseään täynnä oleva idiootti, joka vaihtaa aina itselleen uuden lapsimorsiamen, jota manipuloi, käyttää hyväkseen ja mitätöi.

Suomestakin löytyy eräs nettipersoona, joka saa minut toisinaan kiehumaan raivosta, mutta yritän parhaani mukaan välttää hänenkään ns. sisältönsä seuraamista. Hän ei siis ole You Tubessa, niin kuin tuo Onision on. Mitä vähemmän tuollaisiin kiinnittäisi huomiota, sen parempihan se olisi.

Ulkona paistaa aurinko, mutta sehän ei minulle sinällään merkkaa mitään muuta erityistä kuin että en kovin mielelläni sinne mene. Kauppareissu tässä kuitenkin on kohta edessä, ja se on sikäli hyvä että saattaisi vähän virkistää.

Perjantai-illan... luuhaa.

Turha varmaan edes mainita, että väsyttikö tänäänkin vai ei. Muuten oli ihan kiva päivä. Tehtiin Mikon kanssa kahestaan töitä, oli rauhallista ja mukavaa. Eilen sain ihme kyllä jopa jumpattua sitten loputtua! Ja nyt komennan itseni suorittamaan taasen kyseistä toimintoa, mars!