Nuku pommiin, se rauhoittaa?

Alkaa taas jo vituttaa tämä jatkuva väsyneisyys. Nukuin tänään pommiin, mutta onneksi myöhästyin töistä sentään vain 45 minuuttia. Töissä taas ihmiset hehkuttavat tätä vuodenaikaa ja aurinkoisia päiviä. Minähän en voi siihen yhtyä, mutta en viitsi kauheasti muristakaan aiheesta. Toisinaan vaan totean, että monilla on kaamosmasennus, minulla kevätmasennus. Onneksi tätä ei voi ainakaan vielä masennukseksi sanoa, väsyneisyyttä vain. Jumppakin on jäänyt väliin kahdelta viime päivältä, kun miehen kanssa kumpikin ollaan oltu liian väsyneitä, tai miehellä lähinnä on riittänyt noita noita tehtäviä kotona, etenkin työasioita.

Psykoterapeutin kanssa keskusteltiin siitä, että sen sijaan, että ärsyynnyn ja lamaannun siitä, miten nopeasti aika kuluu kotona ollessa, voisin olla vaan kiinnittämättä siihen huomiota, ja keskittyä tekemään sellaisia kivoja asioita, jotka ilahduttavat ja virkistävät. Yritetään. Olisi kiva jos onnistuisi.

Eräs voimauttava biisi: The Who: Baba O'Riley

Väsyneilläkin jaloilla voi äänestää

(Klo 15:40) Mun kannattaisi varmaankin olla lähinnä tyytyväinen, kun olen ainoastaan kuoleman väsynyt. On kevät(talvi), ja tämä on aina ollut minulle vaikeinta aikaa. Masennuksen ja ahdistuksen aikaa. Paljon mielummin olen ainoastaan väsynyt. Vaikka ei tämäkään herkkua ole. Pääkin on väsynyt, ei paljoa ajatuksia liiku. Muuten ei mitään hätää.

(Klo 17:20) Huutonet on vuosien saatossa muuttunut aika paskaksi paikaksi. Ei siis minulle henkilökohtaisesti, mutta ihan noin ylipäänsä. Olen seuraillut siellä käyttäjien kokemuksia, kirjoituksia siellä keskustelupalstalla. Myyjiltä perittävät maksut senkun nousevat koko aika, ja samalla kuitenkin kaikki asiakaspalvelu rapistuu entisestäänkin. Epäkohtiin ei puututa, kaikin tavoin toiminta on tehotonta ja suorastaan epäasiallista. Olen harkinnut siirtymistä sieltä tänne:

Suomihuuto

Vaikuttaa muuten oikein hyvältä paikalta, käyttäjiä ei vaan vielä ole kovin paljoa. Tosin siellähän sitten omat myyntiin laitetut kohteet ovat entistä enemmän esillä, kun tavaraa ei ole vielä paljoa. Kunhan saan aikaiseksi. Ensi alkuun voisin ainakin rekisteröityä sinne.

Nyt ns. otan itseäni niskasta kiinni, ja laitan tiskit koneeseen.

Vä....

Vä-syt-tää. Muuten menee ihan okei.

Blondin juttui

(Klo 16) Olipa taas vastahakoinen aamu. Mutta siitähän se sitten taas lähti sujumaan. Maanantai ei lähtökohtaisesti ole mulle se inhottavin päivä. Oiskohan siinä se, että viikonloppuna olen ehtinyt levätä, ja sitten myös se että maanantai kummittelee aina niin kauheana mielessä viimeistään sunnuntai-iltana. Vielä on Jussi saanut olla meidän työpisteellä, mutta kohta voi tulla lähtö, kun hänen pomonsakin palasi lomaltaan. Plah. Toisaalta Jussi välillä tuntuu uuvuttavalta, kun on niin puhelias, mutta muuten Jussi on niin samanhenkinen kuin minä, että juttelu on hyvin antoisaa. Mikonkin kanssa näkemykset menee hyvin yksiin, mutta huumorintaju ei ihan niin hyvin. Mikko on toisaalta mukavan hiljainen työkaveri.

Olipa hyvä idea alkaa värjäämään hennalla tukkaa tänä talvena. Hiuksia ei enää irtoile ja katkeile juuri lainkaan. Näyttävät ja tuntuvat paksummilta myös, ja kiiltoa on roimasti lisää. Olen hennaillut aina välillä, vuosien varrella, mutta oli ihan päässyt unohtumaan, miten dramaattinen tuo ero on verrattuna noihin muihin hiusväreihin. Tai ihan vaan siihenkin, jos en värjää tukkaani. Mulla on ohut hiuslaatu, ei nyt ehkä ohuista ohuin mutta kuitenkin. Värikin on ihan jees. Mullahan on ollut koko aikuisikäni vähän hankaluuksia päättää hiusteni väri. Ei voi mitään, mutta musta taitaa olla suosikkini. Ehkä taas joskus vielä palaan siihen. Mutta olkoon hennan punainen nyt ainakin toistaiseksi. Blondi kun olen, niin se norjan musta ei ole niin kauhean style tukassa, eli kun tulee tyvikasvu esiin.

Pitää tiskata. Passitan itseni nyt seuraavaksi siihen hommaan. Katsoin tuossa ensin muutamat You Tube-videot ja löhösin. Mies tulee kohta töistä.

Innostuksesta lannistukseen tms.

(Klo 16:50) Mies on liikuntaharrastuksessaan kavereineen, ja käy sen jälkeen vanhempiensa luona. Eli mulla on vähäsen aikaa olla yksin. Mukavaa! :) Olen yrittänyt tehdä kotitöitä, ja omiakin juttuja. Kun teen jotakin, rakastan sitä että voin tehdä useampaa juttua samaan aikaan. Oon ollu lapsesta asti tällainen. Vähintään kaksi projektia pitää olla samaan aikaan käynnissä, enintään neljä. Suunnilleen. Töissäkin mieluiten teen noin, jos se vaan on mahdollista. Se vaan on niin piristävää kun saa vaihtelua. Nyt on ollut meneillään ainakin pesemistä, imurointia ja Tiny Townin pelaamista Aapelissa. Vaihe vaiheelta aina kutakin yksi vaihe kerrallaan eteenpäin. :D

(Klo 19:20) Väsyttää ja vähän turhauttaa kun taas on yksi viikonloppu ohitse ja arki edessä. :( Touhusin hiki päässä, enkä jaksa nyt sitten tänään täysimittaista jumppaa. Silti aina enemmän rasittaa kaikki tekemättömät jutut, eikä tehdyistä tunnu juurikaan iloa irtoavan. Siis näin nyt taas vaihteeksi. Mutta enköhän mä taas tästäkin etiäpäin rimpuile.

Virkeää lauantaita!

(Klo 16) Jesh, pitkästä aikaa lauantai, jolloin en ole kuoleman väsynyt! :) Jätin eilisiltana ottamatta yölääkkeeni, koska olin jo valmiiksi niin väsynyt, että nuokuin. Mieheni ehdotti lääkkeen poisjättämistä, ja onneksi uskalsin tehdä niin! Vaikka heräilinkin muutamaan kertaan yöllä, sain kuitenkin nukahdettua pian uudestaan, ja aamulla kesti vain 30-45min kellon soitosta että pääsin ylös sängystä! Hurraa! Olen jaksanut touhuta tänään vaikka mitä. Lisää tällaisia lauantaita, kiitos! Miehellä on taas työn puolesta paskamaista, eikä käy ollenkaan kateeksi. :( Tuolla se miesparka taas tekee koneellaan työjuttuja. Eipä käy kateeksi tuo hänen työnsä, vaikka parempaa palkkaahan siitä saa kuin vaikka näistä mun duuneistani. Mutta vaatimustaso ja haasteet onkin sitten jo ihan eri luokkaa.

Ollaan tsoukilla nyt katsottu leffaa "Blondin kosto", ja siitä tulee niin mieleen yks pissis sieltä duunista, vaikka hän värjääkin hiuksiaan mustiksi. Vai tumman ruskeatko ne on, who cares. Alankin kutsua häntä täällä päiväkirjassa Elleksi. Niiden muiden elämäni pissisten esikuviksi taasen sopii hyvin henkilöhahmo "Cordelia" TV-sarjasta Buffy Vampyyrintappaja. Yks pissis duunista jopa näyttää ja kuulostaa ihan Cordelialta. :P Yksinään kohdattuina nuo kaikki pissikset on ihan kivoja ja herttaisiakin, mutta annas olla jos niitä on koolla kaksi tai useampi. Ja sitä samaahan se niiden maailmankuva ja puheenaiheetkin on, oli läsnä muita pissixiä tai ei.

Vetelä räsynukke

Täällä taas. Ja väsynyt. Koko päivän. Muuten on onneksi kaikki sujunut ihan hyvin. Jatkossa kirjoitan jotakin polviini liittyvää vain silloin, kun niiden kanssa on ongelmia. Ainakin niin kauan, kun niiden vointi on näin hyvä, kuin viime viikkoina on ollut. :) Kiitos Hyalganin! Eli kun polvista ei kuulu mitään, niille kuuluu hyvää.

Otanpa jatkossa projektiksi yrittää tarkkailla enemmän ns. huonoja fibojani. Tulkitsen helposti monenlaiset ikävät tunnetilani joko masennukseksi tai ahdistukseksi, kun seassa kaiken järjen mukaan pitäisi olla myös ihan luonnollisia ja ns. normaaleja tunnereaktioita asioihin ja tapahtumiin. Tai yksinkertaisesti vaan paska päivä. Niitä on kaikilla ja ne kuuluvat elämään, ei niille mitään diagnoosia tarvitse antaa. Samoin voisin yrittää funtsailla, milloinka tunnereaktioni on ollut alunperin sellainen ihan järkeenkäypä, mutta jostakin syystä se on sitten kehittynyt, kasvanut, masennukseksi ja/tai ahdistukseksi. Miksi näin kävi, ja mitä asialle voisi tehdä.

Se onkin sitten hankalampi soppa, yrittää erottaa toisistaan fyysinen väsymys, henkinen väsymys ja masentuneisuus. Mutta tahtoisin oppia, edes pikkasen.

Noista voisi vaikka olla minulle jotakin hyötyä.

Aina välillä nousee mieleen, miten kivaa voisi olla tehdä Unicef-nukkeja. Saisinkohan joskus aikaiseksi? Katsotaan.

En osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen, kun viimeinkin on viikonloppu. Takana tavallistakin väsyneempi työviikko. Ihanaa, ihanaa, olla kotona. Ihanaa, ihanaa, ettei tarvitse mennä töihin. Kun siellä on niitä pissiksiäkin. Mua hävettää ja ärsyttää itsessäni se, ettei tällainen nelikymppinen ämmä osaa sivuuttaa välinpitämättömän huvittuneesti tuollaisia teinipimuiksi jääneitä parikymppisiä. Kunpa joskus vielä osaisin.

Väsyneitä oivalluksia

Tämä väsymys on jo jatkunut sen verran pitkään ja sellaisella intensiviteetillä, että alkaa jo hiukka masentaa. Muuten on mennyt ihan hyvin, onneksi.

Sain eilen, myöhään illalla, erikoisen oivalluksen tapaisen, josta puhuin tänään psykoterapeuttini kanssa. Aion varmaan jossain välissä vielä kirjoittaakin siitä, mutta nyt en ehdi enkä jaksa. Toisaalta hyvä, että ajatus ehtii ehkä vähän jäsentyäkin tässä jahkaillessa.

Puhki.

Aamulla väsynyt, päivällä töissä melko pirteä, kotiin palattua niin väsynyt, etteivät silmät meinaa pysyä auki... Kipuja ei ole onneksi ollut. Viikon jahkattuaan pomo päätti viimein alkaa toimimaan työpisteemme terveys-riskin suhteen, joten siitä aiheutunut stressi on nyt helpottanut, hurraa! Niin väsynyt (taas) etten keksi kirjoitettavaa. :( Se tässä lohduttaa ja ilahduttaa, että yksi nukke on jo ihan saapumaisillaan kotio. Tänään meille töissä tuli auttelemaan se yksi nyrpeä pissis, jossa on se hyvä puoli että hän puhuu lähinnä kännykkään, ei meille.

Se on yksi aika yleinen juttu meillä vakavasti masentuneilla, että kun on vaikea vaihe, niin itse on hyvin vakuuttunut siitä, että olo on ollut yhtä hankala ihan aina. Kummasti katoaa mielestä ne päivät, saatikka viikot, kun olo onkin ollut ihan hyvä tai edes siedettävä. Mieheni oli ensimmäinen, joka alkoi puhua minulle tästä, ja herätti minut ajattelemaan tätä. Olen sittemmin keskustellut tästä myös terapeuttini kanssa. Se on yksi tämän päiväkirjan tarkoitus, että voin aina joskus käydä toteamassa, että on ollut päiviä, jolloin vointini on ollut hyvä tai edes välttävä.

Tänäänkin mietin sitä, miten mahdotonta minun on ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ns. keksi itselleen tekemistä, vaan tuskastuvat ja ikävystyvät. Vierastan sellaisia ihmisiä, syvästi. Jotenkin täysin eri maailmasta.

Junnaamista

Meidän työpisteellä on ollut viime torstaista lähtien vakavahkoja terveydellisiä häiriötekijöitä, mutta pomot ne taas vaan jahkaa, jauhaa ja vähättelee. Plääh. Mm. minä olen ollut yhteyksissä paitsi pomoihin, myöskin työsuojeluun, luottamusmieheen ja työterveyshuoltoon. Kattellaan... Niin kuin meillä päin sanotaan. On alkanut uuvuttaa tämä kaikki ylimääräinen härdelli. Ei sovi mulle. Tykkään tasaisesti puksuttavasta arjesta. Etenkin siitä, että saan vaipua rauhassa omiin maailmoihini, ilman ylimääräisiä ihmiskontakteja. Mutta minkäs teet, en ole ainoa, jota tuo terveysuhka töissä koskettaa. Aina vaan tota samaa jaappaamista siellä tällaisten suhteen.

Muuten olen jaksellut ihan ookoo. Ei oo ollu kipujakaan. Mutta etenkin nyt töiden jälkeen olen ihan naatti. Vielä pitäisi jaksaa mm. jumpata. Päässä ei nyt liiku mitään kerrottavaa. Tuuli siellä vaan humisee. Ja pölypallot pyörii.

Temppelissä soi

Mun päähän on siis aina ollut varsinainen jukeboxi. Nyt siellä on lauleltu Mörrimöykkyä. Se onkin ihan sieltä harmittomimmasta päästä, olen välillä vihellellyt mukana ja ihan hauskaa on ollut. :P Välillä soi kaikenlaisia ärsyttäviä renkutuksia, no esimerkiksi Meiju Suvasta tai mitä vaan muuta. Toisinaan pystyn itse pesemään korvani laittamalla pääni sisällä soimaan jonkun biisin mistä tykkään. Auttaa usein myös huonoon moodiin. Tietty sekin on tehokas keino, että laittaa ihan musasoittimesta kuulumaan jotakin mieluista musiikkia. Toisinaan joku biisi soi sinnikkäästi päässä jo heräämisestä lähtien, eikä meinaa päästää irti. Kerran näin jotakin unta, jonka taustalla soi tämä ihana kappale: Rainbow: The Temple of the King. Oli muutenkin miellyttävä kesäaamu mökillä, kun heräsin tämän biisin soidessa päässäni. Minulla ei ollut mikään kiire hätistää sitä pois. Annoin soida useita tunteja. :D

Tänään ei ole ollut kipuja eikä vaivoja. Normaalia maanantai-vätystystä vaan.

Iisisti vaan

(Klo 12) Väsyttää ja vasen polvi on vähän kipeä. Mietin juuri sitä, kun mielestäni minulla ei ole ikinä ollut tylsää. Rakastan joutenoloa ja tapahtumaköyhyyttä. Olisiko kuitenkin mahdollista, että minulla on aina joskus tylsää, mutta en vain tunnista sitä tunnetta, vaan luulen sitä joksikin muuksi? Mene ja tiedä. Kuitenkin pidän ns. tylsistä tehtävistä, monotonisista ja hitaasti etenevistä. Ne ovat rauhoittavia, ja samalla voin vaipua omiin ajatusmaailmoihini. En kaipaa haasteita ja vaihtelevuutta, minulta on aina puuttunut kunnianhimo. Eniten elämässäni kammoan kiihtyneitä, sekavia ja ahdistuneita tilojani, siksi ns. tylsyys merkitsee sitä, että on rauha maassa ja saa levättyä. Mutta mene ja tiedä, jospa minäkin vaikka edes harvakseltaan olenkin joskus ollut tylsistynyt, mutta en ole vain vielä tunnistanut sitä tunnetta, vaan tulkinnut sen joksikin muuksi. Näitä miettiessä... Otetaanpa rauhallisesti. ;)

(Klo 17:05) Polvikipu häippäsi kun lopulta otin Arcoxia-kipulääkkeen. En usko, että mm. nämä polvi-raporttini montaakaan potentiaalista lukijaa juuri kiinnostaisivat, mutta merkkaan näin näitä tapahtumia itse ylös, hoidon helpottamiseksi, siis koska muistini on erittäin huono.

Loputa virkistyttyäni olen saanut aikaiseksi kotitöitä, ja aloin virkata Barbielle hattua. :P Puolipylväiden harjoittelussa lienee vielä tekemistä. Yhden rivin jouduin purkamaan, saas nähdä pitääkö taas palata taaksepäin.

On tullut vielä mieleen tuosta tylsistymättömyydestäni, että se on aina ollut suunnilleen ainoa asia, josta itsessäni pidän, että minulla on melko rikas mielikuvitus ja nautinnollinen ns. sisäinen maailmani, jossa viihdyn pitkiä aikoja, tilaisuuksien tullen. Näin on ollut siis aina.

Kun aloitin psykoterapiani, n. kahdeksan vuotta sitten, kerroin jo alkuvaiheessa terapeutilleni, etten tunne itseäni juuri ollenkaan. Olin sentään sen ehtinyt tajuta siihen mennessä. Se onkin yksi tämän päiväkirjani tarkoitus, että oppisin tuntemaan itseäni lisää, tutustuisin itseeni. Psykoterapiasta on ollut aivan korvaamaton apu tässäkin prosessissa.

Seuraavana ohjelmistossa ainakin jumppa ja keittiön hellan ja pöydän pyyhkiminen. Plus pyykkien nouto kuivaushuoneesta.

Heippa siihen asti!


(Klo 20:30) Olen ihan tyytyväinen tähän päivään. Sain touhuttua ihan hyödyllisiä juttuja, ja lisäksi vähän kivojakin. Oli ihanaa olla pari tuntia yksin kotona, kun miehellä oli menoja. Tänään mielessäni on kummitellut eilen tänne tilittämäni raskas elämänvaiheeni. Olen miettinyt, että jos se ei lähipäivinä ala hellittää, sensuroin tekstiäni. En ole ollenkaan sujut tapahtumien kanssa. Kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen. Pesin ja pyyhin kotona pienoisella vimmalla, se tuntui terapeuttiselta. Pyyhkiä liat pois. Kumpa sen voisi tehdä menneisyytensäkin suhteen. Oli häveliäs olo, ja kaikenlaista muutakin. Lopulta totesin, että kaikki sekin on osa minun tarinaani, halusin tai en, ja suoristin ryhtini ja keskityin mukaviin asioihin. Yritän toimia niin jatkossakin. Nyt on kiire jo iltapuuhiin.

Kiirusta ja laiskuutta, ja kipeä muisto.

Olipa taas hankalaa päästä aamulla ylös sängystä. Onneksi mieheni jaksoi taas auttaa herämään. :P Kumpikaan polvi ei ole ollut yhtään kipeä, jee! Tämäkin päivä on ollut kovin puuhakas. usein ajattelemme kauhulla, että mitäköhän siitäkin tulisi, jos meillä olisi vielä lapsikin. :s Kahden aikuisenkin arkea on näin työlästä ja kiireistä hoitaa, siis näin meillä. Eivät riitä vuorokaudessa tunnit.

Useimmiten en osaa sanoa elämäni varrelta mitään yksittäisiä tapahtumia, jotka olisivat olleet erityisen traumaattisia, tai muutoin käännekohtia elämässäni, hyvässä tai pahassa mielessä. Mutta eilen illalla mieleeni juolahti eräs tapahtuma-ketju, josta sen hetkinen alamäkeni sai vauhtia luisuunsa. Olin juuri ns. päässyt, tai siis paremminkin siirretty, takaisin avohoidon piiriin, psykiatriselta osastolta. Eli siirtynyt mielisairaalasta kotiin. Pomoni oli ilmoittanut, että tahtoisi puhua kanssani vähän työasioista, ja kysyi, että sopisiko jos hän piipahtaisi kotonani. Minulle sopi, olin huolissani työsuhteeni jatkumisesta runsaiden ja etenkin pitkien sairauslomieni takia. Pomoni tuli, enkä ihan tajunnut pointtia hänen jutuissaan. Koin olevani aika haavoittunut, epätietoinen kaikesta tulevaisuuden suhteen, ja väsynyt. Ja pomoni ehdotti suutelemista, ja yritti kosketella minua. Se tuli minulle täysin yllätyksenä. Sain kuitenkin jotenkin päätettyä sen vierailun siihen, ja hyvästeltyä hänet. Olin aivan ällikällä lyöty vielä seuraavanakin päivänä. Silloinen pomoni oli tavallaan perhetuttu. Hän oli veljeni ystävä, ja isäni kanssa myös tavallaan ystävystyivät melko lailla. En oikein tiennyt miten suhtautua ja mitä ajatella. Koin itseni kuitenkin hyvin pelokkaaksi, epävarmaksi, oudolla tavalla myös likaiseksi ja syylliseksi. Soitin seuraavana päivänä veljelleni ja vanhemmille, ja kerroin tapahtuneesta. Kerroin, että koin tilanteen häiritsevänä ja hämmentävänä. Halusin kai jotakin tukea ja neuvoja. Veljeni oli ihan neuvoton ja avuton, niin kuin yleensäkin, ja vanhempieni mielestä minun pitäisi olla ylpeä, että kelpasin sellaiselle miehelle. Ja että minun pitäisi ottaa asia huumorilla, tai ei ainakaan saisi nostaa tapahtuneesta mitään meteliä. Puheluitten jälkeen olin ymmälläni, ja raivoissani, jotenkin turtakin. Itse en silloinkaan arvostanut itseäni kovin korkealle. En ihmisenä, naisena tai muutenkaan. Minulla oli kuitenkin sellainen oletus, että yleensä edes vanhemmat välittävät lapsestaan jollakin erityisellä tavalla. Olin järkyttynyt. ... (Sinä aikana oli ihan kaikenlaisia vaikeuksia)  Ja seuraavana päivänä oli vielä tarkoitus palata töihin, pitkän sairausloman jälkeen. Mitä siitäkin tulisi...

(Edit: 6.3.201. Sensuroin osan pois, kuitenkin turhan henkilökohtaista jaettavaksi.)  

Tuon kaiken kun muistan, se lievittää ikuista syyllisyyden tuntoani siitä, että olisin huono tytär ja huono sisko. Eipä minun perheenikään mistään Muumilaaksosta ollut perujaan. Samalla sen kaiken muistaminen tekee kipeää ja inhottaa, ja tuntuu epätodelliselta painajaisunelta. Harvoin haluan edes muistella sitä kaikkea. Ja kuitenkaan paska en onnistunut tappamaan itseäni. Nössö mikä nössö. Tavallaan olisi ollut parempi, jos pomoni olisi raiskannut minut. Olisinkohan silloin ollut määrätietoisempi itsetuhossani?

Mieheni on tiennyt nämäkin kaikki seikat minusta, ja silti halusi ystävystyä kanssani, ja melko pian myös alkaa seurustelemaan kanssani. Ajatella! :) Kohta ollaan oltu yhdeksän vuotta kimpassa!

The Beatles: Tomorrow Never Knows

Hyvää ja huonoa

Ihanaa, polvi ei oo ollu tänään juuri yhtään kipeä! :) Vaikka eilen illalla tilanne vielä näytti huolestuttavalta. Kaitpa se Hyalgan taas auttoi. Upeaa!

Oli ihan ookoo työpäivä, Jussin ja Mikon kanssa oli taas ihan viihtyisää. Iltapäivällä kuitenkin fiilikseni alkoivat jostakin syystä laskea. Mulle alkoi taas käymään hermoon useat naisihmiset siellä. Se kaikki turhan pölöttäminen ja tyhjän nauraminen. ja sitten vielä se yks pissis. Anna mun kaikki kestää. Useimmiten pystyn ottamaan sen lespaamiset huumorilla, mutta tänään en vaan sitten enää jaksanut. Juuri tuollaisten ihmisten takia maailmassa on niin paljon päin vittua, juuri tuollaisten ihmisten takia mm. natsisaksa oli mahdollinen. Ihmisten, jotka tekee aina kaiken niin kuin muutkin tekevät, ajattelevat niin kuin muutkin ajattelevat, hitti-muoti-elämää. Ulkoiset arvot ovat aina tärkeämpiä kuin mitkään sisäiset. Oksettavaa. Pissismissä on sekin niin petollisen vaarallista, kun se kaikki vaikuttaa niin näennäisen harmittomalta bimboilulta. Ohimenevältäkin. Saatikka se, että uhrit ovat lapsia ja nuoria - ihmisiä, joilla on vielä koko elämä edessään. Suuria valintoja edessään. Pissismistä ei todellakaan kärsi ainoastaan pissis itse, vaan myös ympäristö. Etenkin ne ikätoverit, joiden joukossa on epävarmoja tyttöjä ja nuoria naisia, jotka kokevat syrjäytymistä, huonoutta ja kiusaamista sen takia, koska eivät kykene tai halua ryhtyä pissiksiksi. Pissikset ovat tehokkaita evankelioimaan aatteestaan ja elämäntavastaan. Jos et ole pissis, et ole yhtään mitään. Simple as that. Pissismi perustuu kertakäyttökulttuuriin, kaikki on kertakäyttöistä, musiikista alkaen. Rihkamaa, bling blingiä, pakkaus ja pakkauksen päällä oleva logo ratkaisee enemmän kuin sisältö. Kaukana ekologisuudesta.

Sain jumpattua. Muuten on vetelä olo. Ihanaa kun on viikonloppu, vihdoinkin. Mies-paralla oli hirveä päivä töissä, ja muutenkin. Onneksi näyttää kyllä siltä, että mieskin on alkanut jo rentoutua.

Kävin tilaamassa uudet passin ja henkilökortin. Hyvästi, 105€. :( Kahden viikon kuluttua nuo luxus-tuotteet pitäisi sitten olla noudattavissa. Vähäx siistii!? Tulevat olemaan lompakkoni arvokkainta sisältöä...

miX cucaa ei tajuu muo??!!11

Tänään on polvi kipeytynyt niin, että se alkaa jo vaikuttaa mielialaani. Särky alkoi lievänä myöhään eilisiltana. Masentavaa. En pystynyt jumppaamaankaan muuta kuin kädet, istualtaan. Nyt en millään tahtoisi jäädä sairauslomalla, kun vasta hiljattain olin, ja pitkän aikaa. Napsin särkylääkkeitä, köpöttelen kävelykepin avulla, ja huilaan aina kun voin. Muuten menee ihan okei, ainakin vielä.

Viime psykoterapiakäynnillä keskusteltiin mm. siitä, miten olen aina kokenut olevani kovin erilainen kuin muut, ja miten minusta on tullut joissain asioissa suorastaan erikoisuuden tavoittelija. :D Vaikka onhan minua syrjitty ja kiusattu myös, että ihan pelkkää hauskanpitoa tämä ns. erilaisena eläminen ei ole ollut. Olen myös lapsesta asti kokenut ajoittain aika absoluuttista yksinäisyyden tunnetta, vaikka erakko olenkin. Sellaista, että kukaan ei ymmärrä minua, eikä minulla ole mitään yhteistä kenenkään kanssa. Tämä puoli on usein hävettänyt minua. Se kuulostaa niin selkeästi teini-angstaamiselta. xD Mutta onhan se aika olennainen osa minua. Monissa asioissa olenkin lapsenomainen. Mielestäni olen myös melko erilainen, siitä en pääse yli enkä ympäri. Osa johtuu persoonastani, osa kokemuksistani elämäni varrella, ja millaiseksi kokemukseni ovat minut muovanneet. Tämä ei ole kovin mieluisa keskustelun aihe minulle, tavallaan. Mutta itsepähän sen siellä terapiassa otin esille (taas?). Irtoaahan siitä huumoriakin, ettei sen puoleen. Viime vuosina olen kohdannut useita ihmisiä, joitten kanssa koen pikkasen hengenheimolaisuutta, ja se on ihana tunne se.

Väsymystä ja nukkepaastoa

Melkosta rusahtelua pitänyt vasen polvi. :/ Yleensä sellainen on enteillyt kipeytymistä, mutta onneksi se ei ole ainakaan vielä ollut kipeä. Olen kuitenkin saanut aikaiseksi  jumpata ja pyöräillä lähes joka päivä.

Mun on pakko laittaa itseni nukkepaastolle, muuten syöksyn konkursiin, kun on näitä muitakin menoja. Mun pitää ottaa pois kaikki tallennetut hakuni Ebaystä, ja kieltää itseltäni myös Huutonetin nukketarjonnan selailu. Laitan itselleni muistiin ne Ebay-haut, niin voin sulavasti palata asiaan sitten joskus. Onneksi ne ovat kaikki sellaisia nukkeja, että ihan yhtä todennäköisesti, tai epätodennäköisesti, niitä löytyy tyyliin puolenkin vuoden päästä. Mulla on ollut nyt paljon sellaisia ihan pakollisia kuluja, joten nyt on pakko ryhtyä säästäväiseksi, edes joksikin aikaa.

Kun nukkekuume iskee, otan valokuvia nykyisistäni, ja tutustun niihin paremmin. Voisin viimeinkin toteuttaa myöskin pitkäaikaisia haaveitani, kuten vaikka scrapbook-tyyliin paperiaskartelua teemana paperinuket ja niille huoneiden sisustaminen, siis kirjan muotoon. Vielä kun keksin sopivanlaista tekstiä sinne...  Voisin myös enemmän panostaa noiden nukenvaatteiden tekoon, tai siis sen harjoitteluun. Ja nukkekaman myyntiin laittamiseen.

Turmioksi koitui myös äskeinen visiittini Ruoholahdessa, kun löysin sieltä sellaisen ihanan tilpehöörikaupan kuin Tiger. Voi härreguud. Sain sentään vähän karsittua ostomaniaani siellä, joten mukaan tarttui minikokoiset pelikortit (pasianssin peluuseen lentokoneessa), ihania värikkäitä paperiarkkeja askarteluun sekä kauniita kiiltokuvia. Sinne ei pidä enää astumani, ennen kuin taloustilanteeni on paremmalla tolalla! Onneksi sinne suuntaan ei nyt pitäisikään tulla asiaa ihan vähään aikaan. Yritän pyyhkiä koko kaupan olemassaolon päästäni. Luulisi onnistuvan, kun kaikenlaista hyödyllistäkin unohdan tämän tästä.

Tänään olin töissä vähän tavallistakin väsyneempi, mutta muuten sujui ihan hyvin. Pääkään ei ole ollut enää kipeä. Tänään yritän vain touhuta, vaikka väsyttääkin. Olen ärsyyntynyt lojumaan väsyneenä aina työpäivien jälkeen. Se ei tunnu elämisen arvoiselta elämältä.

Vätystää

Huhhuijaa kun olen ollut väsynyt tänään. En nyt onneksi ihan megaväsynyt, mutta liika on liikaa. Eilen illalla, nukkumaan mennessä, oli pää vähän kipeä. Tänä aamuna herätessä se olikin jo melkoisen kipeä. Mietin jo, että mitäköhän tästä päivästä oikein tulee. Otin Clotamin, ja se alkoi auttaa pian. Hurraa! Puolen päivän aikoihin kipu alkoi uudelleen nostaa rumaa päätään, mutta tapoin sen taas Clotamilla. Jes! Edelleenkin olen paljon mielummin uuvuksissa kuin levoton ja ahdistunut, joten ei liiemmin valittamista.

Normipäevä

Sujuipa hyvin tämä maanantai. Jaksoin ihan hyvin, mieliala oli okei, eikä polvia vieläkään särkenyt.

Tänään tehtiin töitä kaksistaan Jussin kanssa, koska Mikolla oli vapaapäivä. Taas joku lääkärireissu sen nuorimmaisensa kanssa. Me ollaan kyllä Jussin kanssa hyvin samanhenkisiä ihmisiä, eli oli varsin mukavaa.

Eipä muuta kummempia. Tämä vapaa-aika kuluu ihan älyttömän nopeasti, kun olen taas palannut töihin sairiksen jälkeen. Tavallisesti olen työpäivän jälkeen niin väsynytkin, että paljoa ei jaksa eikä innostu. Työssä käyminenhän on tässä(kin) yhteiskunnassa paljon tärkeämpää kuin se, että jaksaako sitä sitten töiden jälkeen mitään muuta. :P

Iisi sunnuntai

Tältäkin päivältä tulee aika tylsät merkinnät. Olisi minulla jonkin verran kirjoitettavaakin, mutta taaskaan ei ihan aika ja inspis riitä. Toisaalta olen siis kiitollinenkin, että tänäänkin olin taas varsin rauhallisella moodilla. Vähän pelkään aina niitä kiihtyneitä, sekavia olotiloja, mitä joskus voi iskeä päälle, etenkin keväisin. Heräsin tänään sentään kellon soittoon, ja nousin heti ylös. Ei ollut kauheasti touhuttavaa kotona, tai siis mitään erityisen kiireellistä ainakaan, joten paljolti laiskotellessa kului. Ihanaa. Vasen polvi on rusahdellut melko paljon, mutta kumpikaan polvi ei ole kipuillut - hurraa! Tossa aikasemmin mua taas suorastaan suututti, kun tajusin miten paljon kello on. Aika kuluu i-han liian nopeasti, kun ei ole töissä. Kirottua.

Tavallinen lauantai

Olin taas aamupäivällä niin väsynyt ettei mitään rajaa. Nukuin 12 tuntia. Nukun aina tajuttomasti perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ja ei, sillä ei ole mitään tekemistä alkoholin kanssa. En juonut tuonakaan perjantaina pisaraakaan. Herätys oli siinä 10 tunnin kohdalla, mutten sitten taaskaan päässyt millään ylös. Eikä se ole mitään sellaista, että jäisin pyörimään sänkyyn hereillä tai puolihereillä. Nukun sikeästi, ja nukahdan aina uudelleen heräämisyrityksistäni huolimatta. Mieskin aina yrittää auttaa minua heräämään lauantaisin, mutta aika toivotonta se on. Sama homma joka lauantaina. Sunnuntaina se on sitten jo vähän maltillisempaa, aika usein. Lopulta kun pääsin ylös, en meinannut päästä käyntiin millään. Olin niin väsynyt, että ajattelin, että mitäköhän tästäkin päivästä tulee. Kuitenkin siinä puolenpäivän jälkeen aloin virkistyä, ja lopulta olinkin varsin toimintakykyinen. Hieno homma. Ollaan touhuttukin paljon kaikenlaista kotona. On ollut hyvä mieliala.

Letkeää perjantaita

Täytyy sanoa, että hienostihan tämä (vajaa) työviikko meni. Tänään olen ollut varsin rauhallinen, suorastaan laiska. Olen siitä sikäli tyytyväinen, että olin huolissani, että kiihtymystila jatkuisi tai peräti kasvaisi aina johonkin levottomuuteen ja ahdistuneisuuteen asti. Ei onneksi. Harmoninen olo on ollut. Kohta jumpataan. Pärjäsin tänään vallan hyvin ilman kävelykeppiä. Lunta tulee taas aivan järjettömästi. Saatoin eilen höpöttää psykoterapeutilleni jo aika hämäriä juttuja, mutta hän lienee jo tottunut, ja taitaa tuntea minut paremmin kuin kukaan muu, ehkä jopa paremmin kuin minä itse.

The Beatles - Tomorrow Never Knows

Korkeuksissa

Tämä on järjetöntä, että kun nyt on jo kolmatta päivää varsin hyvä olo henkisesti, niin on alkanut ihan pelottaa, epäilyttää ja huolestuttaa tämä kaikki. Olen kuin autossa joka kiihdyttää, enkä löydä jarrupoljinta, vaikka muuten nautinkin vauhdista... Minullahan ei ole todettu mitään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vaan kyse lienee paremminkin siitä, etten ole vieläkään oikein tottunut siihen, että mieliala on hyvä, ja mulle tulee sitten siitä epämukava ja epätodellinenkin olo. Toisinaan suorastaan kiihtynyt ja hermostunut. Hirmu mielelläni nyt kuitenkin ylläpitäisin tätä parempaa mielialaa, ja yrittäisin nauttia tästä parhaani mukaan. Luojan kiitos on toi psykoterapia. Se on pelastanut henkeni monta kertaa... Yritän nyt pitää itseni mahdollisimman rauhallisena ja rentona, ja tarkkailla itseäni että missä mennään.

Tuo Hyalgan taitaa olla taikalääke polvikipuihin. Saattaa olla, että voin huomenna jättää kävelykepin kotiin.

Ideoita on tulvinut päähäni eilisillasta lähtien. Useimmat liittyvät tavalla tai toisella kirjoittamiseen. En ole ehtinyt kirjoittaa kaikkea edes ylös. Kaikki se tavallaan haastaa minut, asettaa haasteita kirjoittaa ne ylös, ja todella tehdä niistä jotakin valmista. Siinä on jotakin hirvittävää samalla, tekee mieli perääntyä, vetäytyä hiljaisuuteen.

Se tässä kaikessa on aina niin pelottavaa, että jos tai kun putoan, putoan korkealta, ja sitä enemmän se sattuu...

Lapsekasta riemua

(Klo 15:44) Vaikka nukuin viime yönkin huonosti, sujui tämäkin työpäivä ihan kivasti. Töissä on tosi mukavia ihmisiä, vaikka välillä se sosiaalisuus siellä kuormittaakin minua. Moni on pysähtynyt jututtamaan minua, kun olin aika kauan poissa, ja nyt olen palannut kävelykepin kanssa liikkuen. Olisi ihan kivaa jo päästä eroon tuosta kepistä, niin ei tarvitsisi olla vähän väliä selittämässä jaloistaan. :/ Vaikka onhan se toisaalta sikäli kivaa, että ihmiset osoittavat huomaavaisuuttaan ja ystävällisyyttään, ei siinä mitään. Ja osa voi olla tietty ihan vaan uteliaitakin, mutta se ei mua ole haitannut, tässä asiassa. Muuten en oikein jaksa uteluita. Näin yhden vanhan työkaverin pitkästä aikaa, se oli tosi kivaa. "Kalevi" on jo aika lähellä eläkeikää. Aina tulee hyvät vibat siitä ihmisestä. Mun vaan piti siinä alkaa jo kiiruhtamaan bussille. Lunta tulee ihan hulluna. Mulle aika sama, ihan kivaakin se on.

Oli ihanaa tulla taas kotiin. Oma kiva koti ja oma rakas mies. Tänne kuulun. Huomenna on tosiaan aamulla se lääkäriaika, ja pistetään se toinen Hyalgan-piikki. Se polvi onkin ollut nyt yhä oireeton, sen ekan pistoksen jälkeen. Hieno homma. Kun nyt rauhoittuisi tämä toinenkin polvi vielä... Eilen en ehtinyt jumpata, tänään pitää. Eilen menin sitten tilaamaan myöhemmin vielä yhden toisenkin nuken... :S Olin vaan sitäkin kuitenkin harkinnut jo kauan, ensin odoteltuani jokusen vuoden, että se harvinaisuus edes ylipäänsä osuisi kohdalleni. Ja nyt oli tarjolla, kohtuuhintaan... Voi mun kanssa. Yritän nyt pysytellä mahdollisimman loitolla uusista houkutuksista. Tuntuu kuitenkin upealta, kun on kaksi kauan kaivattua hienoa nukkea tulossa! :D Pikkulikan riemua!

Ei juurikaan maistunut ruoka duunissa, siispä otan nyt vähän välipalaa, etten vaan urvahda loppupäiväksi tähän sohvalle. Palaillaan?

Hengessä

Olipa hyvä päivä. Aamulla en edes antanut itseni pysähtyä miettimään, että miltä tuntuu mennä töihin, vaan robottina vaan lähdin sinne. Suunnilleen tunnin kuluessa tajusin ihan viihtyväni työpisteelläni, tutut mukavat työkaverit ja tutut sujuvat työtehtävät. Vaikka olin nukkunut huonosti, jaksoin silti ihan hyvin. Yksi ikävä uutinen oli se, että toinen työkavereistani, sanotaanko vaikka että Jussi, joutuu siirtymään muihin tehtäviin. Päätös jostakin sieltä ylempää. Prkl. Miten me nyt sitten taas selviydytään? Jussi on sitä paitsi hyvä tyyppi. Rento, huumorintajuinen ja hänen kanssaan voi jutella ihan kaikenlaisesta. Hänellä on hyvä yleissivistys ja hän tykkää hevimusiikista, erityisesti sellaisesta vanhemmasta. Onneksi sentään edes Mikko jää, ainakin toistaiseksi. Mikko on tosi kiltti, avarakatseinen ja fiksu. Me ollaan oltu niin hyvä tiimi kolmistaan! No se olikin ihan liian hyvää saadakseen jatkua. Jussi ja Mikko kaiken lisäksi molemmat vielä hyviä työntekijöitä. Tunnollisia, oma-aloitteisia ja kaikkea semmoista. Kyllä jurppii. Molemmat "ukot" on n. 15 vuotta mua vanhempia. Tulen jostain kumman syystä aina parhaiten toimeen juuri sen ikäisten, ja juuri siis miesten, kanssa.

Töiden jälkeen mulla oli asiaa kaupungille, ja katselin ihmisiä siinä kävellessäni, ja Helsingin keskustaa, ja jotenkin kaikki näytti aika iloiselta ja siitä tuli hyvä mieli. Satoi räntää ja lunta. Oli ihan kaunista. Junassa oli hauska tyttökolmikko, sellaisia vähän niiku vaihtoehtonuoria, ja ne oli niin iloisella päällä, että se oli tarttuvaa. Tuntui ylipäänsä kivalta ajatella, että ihmiset on onnellisia, kuka mistäkin syystä, ei sillä niin väliä, kunhan ovat onnellisia. Aidosti onnellisen oloiset ihmiset on kiva näky, sellaisia tapa-hymyilijöitä, irvistelijöitä, en oikein jaksa, siis ainakaan pitemmän päälle. Joku sellaisessa vähän ärsyttää. Se tuntuu haasteelta, että pitäisi itsekin sitten hymyillä takaisin, vaikka usein olen vittuuntunut tai ainakin maassa.

Ostin näin ihanan Barbien: Spirit of the Earth

Ei tietty olis pitänyt, mutta tätä olen haikaillut jo jonkin aikaa, ja nyt sain sen melkein puoleen hintaan! Olen ihan onnessani. Kestää toki jonkin aikaa, ennen kuin nukke saapuu postissa, mutta olen niin onnellinen jo nyt. Tuo on vaan niin täydellinen! En ole pitkään aikaan ostanut nukkeja, ja olen kuitenkin myynyt pois useita esimerkiksi kuluneen vuoden aikana. Muuten tässä tosiaan pitää jatkaa säästölinjalla. Pakkohan se on. Mutta tuon ihanuuden kun saan käsiini... :)

Leegoista ja häiriöistä

Huomenna on aika palata töihin. Kyllähän se on vähän kauhistuttanut taas. Hyvästi hiljaisuus, yksinäisyys, hyvästi oma aika, oma tahti. Välillä on vähän ahdistanutkin, mutta samalla muistutan itseäni siitä, miten ahdistavaa on olla sairiksellakin. Se huono oma tunto, koko aika. Stressi siitä, että sairauslomapäiviä kertyy niin paljon, että pomo ottaa asian puheeksi... :s Phuh huh. Onneksi nykyisessä duunissani on niin paljon hyviä puolia, että niiden avulla jaksan.

Tänään kävin hammiksessa, ja se käynti meni ihan hyvin. Saattaa olla, että tämä uusi paikka pysyy hampaassani ihan hyvin. Ihanaa kun ei tarvinnut tästä käynnistä mitään maksaakaan, kun meni takuuhuoltona. Joskus vuosia sitten vielä paniikkioireet häiritsivät hammaslääkärin tuolissa oloa, nykyään eivät onneksi. Hammaslääkärillä on merkittävä osuus siinä. Tämä hammaslääkäri on huomaavainen, ystävällinen ja taitava. Toimenpiteet ei satu juuri yhtään, ei edes puudutuspiikit. Jos jollakulla on vaikka hammaslääkäri-pelko, minulle voi laittaa vaikka yksityisviestiä (kai tällä saitilla sellainenkin toiminto on?), niin voin suositella tätä Helsingin keskustan tuntumassa toimivaa yksityistä, naispuolista, hammaslääkäriä. Ensi viikolla pitää vielä käydä paikkauttamassa yksi pieni reikä hampaassani.

Hampaani ovat ylipäänsä melko huonossa jamassa, todennäköisesti eniten männävuosien bulimia-kohtausteni takia. Eli oksentelu on syövyttänyt hampaistani kiilteen aika huolella pois. Yöks. Surullista mutta totta. Aina hammaslääkärit ekana mainitsevat tuon että hampaani ovat kovin kuluneet, esim. etuhampaat suorastaan ohuet. Sairastamani syömishäiriö oli sellainen sekamuotoinen, bulireksia. Eli olin anorektikon tapaan toisinaan kokonaan syömättä, ja sitten siihen väliin tuli päivä tai pari, jolloin mässäilin, mutta oksensin kaiken syömäni heti pois. Silloisella asuinpaikkakunnallani ei oltu kiinnostuneita hoitamaan syömishäiriötäni, eikä juurikaan mielenterveysongelmianikaan, siis ainakaan tarpeeksi tehokkaasti. Vaikka kerran syömättömyyden takia pyörryin julkisella paikalla, ja minut vietiin ambulanssilla tarkkailuun. Ei sen kummempaa hoitoon ohjausta saatikka lääkärikäyntiä syömishäiriön tiimoilta, vaikka kaiken siinä avoimesti kerroinkin. Kun oli pikkasen pelottava tapahtuma se pyörtyminen kuitenkin. Tekisi aina mieli lähettää hammaslääkärilaskuni sinne entiseen hoitopaikkaani, kun kerta antoivat syömishäiriön jatkua, ja siten edesauttoivat purukalustoni rapistumista. Yksityistä hammaslääkäriä käytän sen takia, kun julkiselle puolelle saa huonosti aikoja, eikä siellä kokemukseni mukaan tehdä töitä kunnolla ja loppuun asti, vaan väliaikaisilla viritelmillä mennään.

Tänään on ollut muutenkin melko puuhakas päivä, ja vielä pitäisi muutama asia jaksaa, vaikka kuinka väsyttää. Olin ajatellut, että tänään kirjoittelisin vähän enemmän noista eilen laatimistani listoista, mutta en ehdikään tänään. Katsotaan sitten tulevaisuudessa. Huominen hirvittää, mutta tiedän selviäväni siitä.

10-15 asiaa

Sain idean tästä video-logista:
Ventrillvlogs #36 - 15 tykkään, 15 en tykkää (HAASTE)

Yritänpä siis luoda oman listani asioista, joista tykkään, ja joista en tykkää. Se ei olekaan ihan niin helppoa, kuin ensin ajattelisi. Logue Kitin (em. videon laatijan) periaatteen mukaisesti yritän karsia ns. itsestäänselvyydet pois. Itse laskisin itsestäänselvyyksiksi ainakin, että luultavasti lähes kaikki pitävät näistä asioista: ihmiset joista tykkää tai joita rakastaa, rakkaus ylipäänsä, rauha, oikeudenmukaisuus, ystävyys, terveys, ja netti (kun kerta netissä ollaan). Oletan myös, että näistä valtaosa ihmisistä ei pidä: sota, epäoikeudenmukaisuus, väkivalta, itsekkyys, sairaudet, kivut, painajaisunet yms.

Listalla tulee siis olla 10-15 asiaa, vapaavalintaisesti, mutta pyritään siihen, että sekä tykättyjä että ei-tykättyjä asioita on yhtä monta.

Heitän tämän haasteen nyt sitten täälläkin irti, eli kaikki kiinnostuneet, laatikaa oma listanne, vinkatkaa halutessanne minullekin, niin olen kyllä kiinnostunut käymään lukemassa. Minullekin voi kaikenlaisia haasteita ja vinkkejä päiväkirja-kirjoittamisen suhteen lähettää, olen hyvin kiinnostunut mahdollisuuksien mukaan vastaamaan haasteisiin. Toistaiseksi päiväkirjallani ei taida kylläkään olla juuri muita lukijoita kuin minä itse, mutta ehkä joskus, joku päivä...? Tämä haaste ei vanhene.

Olen jo aloittanut tänään omien listojeni laatimisen, mutta se on vielä vähän kesken. Päivitän sitten lopuksi tähän blogitekstiini oman listani, jospa vaikka tänään jo saisin sen valmiiksi.

Ihan vaan huvikseen. Voidakseni tehdä itsestäni ehkä uusiakin havaintoja. Voidakseni jakaa itsestäni muillekin, ja päästäkseni mahdollisesti vähän tutustumaan muihin bloggaajiin.

... No niin, asioiden järjestys listalla on ihan sattuman varainen. Siihen menisi tosiaan vielä enemmän aikaa, jos yrittäisin saada nuo asiat merkittävyys-järjestykseen. Oli ihan mielenkiintoinen projekti, joskin tosiaan haasteellisempi kuin osasin arvata. Toivottavasti olen nyt muistanut suunnilleen kaikki. Saatanpa joskus tehdä vaikka joitain päivityksiä, jos nousee aiheelliseksi.

 Oma listani:

Tykkään:

1. Musiikki.

2. Vesi elementtinä. Ääni, tuoksu, tuntu, värit.

3. Yksinolo.

4. Nuket. Hyvinkin monenlaiset, vaikka minulla oma makuni niidenkin suhteen on.

5. Luonto. Eläimet, kasvit ym, - luonto siis ylipäänsä kaikkine ilmentymineen.

6. Värit.

7. Mielikuvitus, luovuus.

8. Runot. Niiden lukeminen ja kirjoittaminen.

9. Omin käsin tekeminen. Itse en ole kovinkaan monipuoinen ja taitava tekijä, mutta suosin siis toistenkin itsetekemiä juttuja.

10. Huumori.

11. Kyseenalaistaminen (avarakatseisuus, objektiivisuus, kriittisyyskin).

12. Lentounet, ja muutkin erikoisemmat unet.

13. Monimuotoisuus, monipuolisuus.

14. Symboliikka, vertauskuvat.

15. Pohdiskelu.

En tykkää: 

1. Helle.

2. Joulu.

3. Korkeat paikat.

4. Aukeat paikat.

5. Kevät. Luonnon herääminen on hieno juttu, mutta jostakin syystä kevät ahdistaa ja masentaa, ja valon määrän lisääntyminen häiritsee ja stressaa.

6. Aikataulun mukaan eläminen = kiire ja yliampuva suunnitelmallisuus.

7. Laumasieluisuus = massan mukana meneminen, eli tehdään valinnat sen mukaan miten muut ovat tehneet, tietoisesti ja toistuvasti.

9. Yliampuva vakavuus = tärkeily, niuhottaminen, haudanvakavuus, jatkuva kuiva asiallisuus.

10. Seisoskeleminen. On aina tuntunut ahdistavalta ja epämukavalta.

11. Opiskelu. Ikävä kyllä!

12. Yksivärinen vaatetus.

13. Paljastava vaatetus, siis että paljasta ihoa näkyy paljon - etenkään itselläni.

14. Ihmiset jotka hymyilevät koko aika.

15. Puheliaisuus ja sosiaalisuus. Mikä taitaa olla monille vielä normaalin rajoissa, tai jopa miellyttävää, on minulle jo ihan liikaa.

Nallekarhuja

Tänään meillä taas siivottiin ja järjesteltiin, koska tänäänkin meille tuli vieras. Tänään kävi mieheni vanha ystävä, kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä Juhana. Juhana on mainio tyyppi, voisi sanoa että maailman mukavin mies, ja siksikin hänestä tulee mieleen minun veljeni. Oli mukavaa kolmistaan. Katseltiin myös digikuvia kaikkien reissuilta ja männäkesältä. Kännäsin ihan sikana, suunnilleen kaksi annosta alkoholia tuli ryypättyä! :o Tällaista se nykyään on. Joitain vuosia sitten meille vielä maistui ihan eri tavalla. Hyvä ettei enää. Se pahentaa masennusta ja ahdistusta, eikä ole tietty muutenkaan hyväksi. Juhana on niin kiva ihminen, että tuntuu melkein minunkin ystävältäni. "Kiva" ja "mukava" ovat tietty aika lattean kuuloisia sanoja, eivätkä ehkä ihan tee oikeutta Juhanalle, joka on kuitenkin sellainen syvällinen ja avarakatseinen ihminen myös, ei sillä tavalla pinnallisesti vain "kiva" ihminen. Sain yhdessä välissä, ennen Juhanan saapumista tietty, tehtyä sentään pikaisesti jalkajumpan ja poljettua kuntopyörääkin.

Katsottiin hiljattain loppuun miehen kanssa tällainen dokumentti-elokuva: "Grizzly Man", eli "Karhumies". Se kertoi yhdysvaltalaisesta Timothy Treadwellista, varsin omaperäisestä karhujen ystävästä ja itseoppineesta dokumentaristista, jonka intohimo karhujen seurassa elämiseen koitui lopulta myös hänen kuolemakseen. Varsin kiehtova elokuva ja herätti myös surumielisyyttä ja hämmästystä. Henkilö ja tarina ovat kiehtoneet minua viime päivinä sen verran, että etsin myös netistä lisää tietoa hänen elämästään. Surullinen tarina, vaikka on selvää, että hän oli hyvin onnellinen viettäessään aikaa karhujen seurassa. Kuitenkaan hän ei mm. minun mielestäni oppinut ymmärtämään karhuja eläiminä, kun hän suhtautui niihin enimmäkseen hellyttävinä teddy-nalleina ja viisaina henkiolentoina tms. Traagista. Mutta hän oli onnellinen uskonsa kanssa...

Pitää alkaa suuntautua nukkumaan. Juhanan vierailu venähti melko pitkäksi.

Lisää minusta

Tämäkin päivä on mennyt ihan hyvin. Tänäänkin poljin kuntopyörällä ja jumppasin. Mieliala on ollut ihan hyvä, vaikka alkupäivästä väsyttikin ihan huimaukseen asti.

Tosin tänään irtosi n. viikko sitten hammaslääkärin takahampaaseeni asentama iso paikka. Onneksi sain ajan hänelle sentään jo ensi maanantaiksi. Onneksi hammas ei ole ollut yhtään kipeä, vaikka siitä onkin iso pala poissa. Hammas on juurihoidettu. Toistaiseksi ainoa juurihoidettu hampaani. Saattaa olla, että edessä on nyt tämän hampaan poistaminen, ja implantin asentaminen. Tulee älyttömän kalliiksi. Pelkästään polven Hyalgan-pistoksiin kuluu tässä kuussa rahaa 150€. Ei kivaa. Yritän nyt olla säästäväinen, kun muitakin hankintoja olisi tiedossa tässä keväällä.

Olen mielestäni tsempannut ihan hyvin tämän viikon, vaikka viikko alkoikin vaikeissa ja raskaissa tunnelmissa. Minä osaan tämän homman, olen harjoitellut - yritän pitää sen mielessä. Tsemppaamisen. Pääosin kiinnitän aina huomion kaikkiin epäonnistumisiini ja puutteisiini. Kuitenkin olen selvinnyt aika monesta jutusta. Henkisestä väkivallasta. Syömishäiriöstä. Uskonnolisesta kriisistä. Itsetuhoisuudesta ja itsemurha-yrityksistä.  Läheisimmän perheenjäseneni itsemurhasta. Alkoholi-riippuvuudesta. Halvaannuttavasta paniikkihäiriöstä. Seksuaalisesta väkivallasta. Työkyvyn menettämisestä. 26 kilon ylipainon laihduttamisesta pois. Jos joku muu kertoisi minulle päässeensä noista edes enimmäkseen yli, onnittelisin ja kehuisin häntä. Itseäni harvemmin. Yritän opetella.

Tämän blogini tarkoitus on paitsi auttaa minua merkitsemään asioita muistiin, ja jäsentämään ajatuksiani, ryhtymään useammin tuumasta toimeen - myöskin jakaa satunnaisten lukijoiden kanssa kaksi rakasta harrastustani, joista toinen on muotinuket ja toinen askartelu. Aion käyttää tätä päiväkirjaani välineenä omista nukeistani nauttimiseen, niiden kuvaamiseen, ja samoin erilaisten askartelu- ja käsityö-projektien toteuttamiseen ja loppuun saattamiseen. Eniten pidän Barbie-nukeista, erityisesti Dolls of the World-sarjan eksoottisista kaunottarista eri puolilta maailmaa ja eri maailman ajoilta, ja muutama vuosi sitten löysin Tonnerin nukke-neidot, joissa on sellaista luonnonmukaisempaa ajatonta kauneutta. Tonnerin ja Mattelin nukkejen lisäksi minulla on satunnaisia nukkeja eri valmistajilta, melko monen tyylisiä. Pääosin kuitenkin siis nukkenaisia, ei juurikaan lapsia tai vauvoja. Barbien poikakavereita on kertynyt jokusia kymmeniä. En ole aikoihin laskenut nukkejani. Enimmillään niitä on ollut varmaankin n. 300 kpl. Viime vuosina olen yrittänyt karsia kokoelmaani, koska tila ja raha eivät riitä niin suureen määrään, enkä ole voinut täysin nauttia niin valtavasta määrän, kun tulee säilytys-vaikeuksia eikä nukkejen kanssa ehdi viettää niin paljoa laatuaikaa kuin tahtoisi.

Tämän blogini tämän hetkisenä kuvituksena on mökillä ottamani kuva yhdestä ensimmäisistä Tonner-nukeistani: Blue Fairy, sadusta Pinokkio. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Aivan minun makuni mukainen nukke. Omaksi profiilikuvakseni valitsin Toisen Blythe-nukeistani, tämä on Friendly Freckles, jolle itse leikkasin tuon otsatukan. Hiljattain sain sähköpostia eräältä nukkeharrastajalta, joka on lupautunut tuunaamaan kaksi Blytheäni uusiksi toivomusteni mukaisiksi. Kasvomaalit aiotaan vaihtaa, jos hän nyt siis ehtii ne tehdä, jossakin vaiheessa. Olen aivan innoissani, sillä hän on todella taitava, ja makumme näyttävät käyvän pitkälti yksiin myös. Olen innoissani. Pitää lähettää hänelle vastaus pian.

Yritän vielä löytää vanhoja hammas-röngtenkuviani. Muistelisin, että jossakin minulla niitä olisi. Niistä voisi olla jotakin apua, kun tarkastelemme suuni tilannetta taas ensi maanantaina. Hammaslääkärini on aivan ihana. Mieheni suositteli häntä, ja olen nyt käynyt hänellä suunnilleen vuoden tai kahden ajan. Tällainen minun muistini on, on aina ollut, en muista tämän tarkemmin asioita yleensäkään. Se On Hankalaa.