just niin pilperi

Ei vittu mitä paskaa:

http://www.hs.fi/kulttuuri/Justin+Bieber+ja+kiljumisen+maailmanenn%C3%A4tys/a1305672958525

http://www.hs.fi/kulttuuri/Bieber-konsertti+houkutteli+lintsaamaan+koulusta/a1367026336975

Pissixistä olen meuhkannut täällä:
http://aijumakukamala.blogspot.fi/2013/02/hyvaa-ja-huonoa.html

Käyn jatkossakin sinne aina välillä päivittämässä vähän lisää aatoksiani, toimii ihan hyvänä turhautumisen poistoventtiilinä. Nytkin ois lisää juttua sinne, mutta katsotaan kunhan ehdin ja jaksan.

Kanaria

Lomaviikko Kanarialla oli aivan ihana kokemus, vaikka lentomatkojen suhteen olikin vähän epäonnea.

Paikkana oli nyt toistamiseen Gran Canarian saari, ja tällä kertaa siellä Maspalomas. Asutettiin mukavaa ja ihan hyvin varusteltua huoneistoa huoneistohotellissa.

(Tulen kirjoittelemaan tähän lisää tässä päivien saatossa. Jaksamisen ja ns. ehtimisen mukaan.)

Kusiset paikat

Taas yksi hektinen päivä töissä. Ihmiset kiihtyvät keväisin kuin kusiaiset, joiden pesän sulettua aurinko alkaa lämmittää sitä. Melskettä ja vilinää. Ja mä leijun omituisessa unessani taju kankaalla.

E.E.E.J.M. = en ehdi enkä jaksa mitään.

Suhteellisen hyvin tässä kuitenkin on mennyt, noin pääsääntöisesti, kuitenkin.

Lost but found

Tästäkin päivästä meinasi tulla aika hirveä, koska yhä hukkaan ja unohtelen ihan kaikenlaista. Kotiin päästyäni kuitenkin jopa löysin muutaman etsimäni tavaran, ja eräs muukin juttu järjestyi. Voimaannuin näistä niin, että sain viimeisteltyä matkalaukkuni pakkaamisen, eikä ajatukset enää niin takkuillut ja harhaillut prosessin aikana.

(Klo 14:00)  Huh huh. Sama sellainen uupunut ahdistuneisuus jatkuu. Kuin olisin painajaisunessa: en ehdi, jaksa enkä tajua mitään. Unohdan, tajuan väärin, en tajua. Mokaan kaikki mahdolliset asiat. En selviydy, en suoriudu. Tältä siis tuntuu sisältä. Noin päällisin puolin asiat kuitenkin sujuu suunnilleen välttävästi. Huono olo. Myrkyttynyt. Krapulainen. (Ja tippaakaan alkoholiahan ei ole kulunut ainakaan muutamaan kuukauteen, että siitä ei siis ole kyse, vaan psyykkisistä ongelmista "vain".) Näillä lähtökohdilla lomamatka lentokonematkoineen kaikkineen tuntuu kauhistuttavalta.

(Klo 18:50)  Minä haistan ja maistan jo sen metallin. Märän tyynyn pääni alla. Ainoa kiintopisteeni ja mikä on lujaa ja pysyvää - kalterit. Viileys vasten otsaani. Jos voisinkin lyödä pääni rikki kuin linnunmunan, ja kirkuvat linnut pyrähtäisivät tiehensä, liueten harmaisiin pilviin. Kuume laskisi ja hiljaisuus nousisi.

E.E.E.J.M.

Tää on taas ollut niitä päiviä, kun tuntuu siltä, etten ehdi enkä jaksa mitään. Eli melko puuhakas päivä, eikä henkinen vointi kovin hyvä.

(Klo 19:05)  Mä oon ollu aika tajuttoman väsynyt tänään, eikä mielialakaan oo ollu ihan sieltä parhaimmasta päästä. Mutta ei sen kummempaa. Onneksi alkoi viikonloppu.

Mua rasittaa ja väsyttää vähän kaikki, eikä oma itteni ihan vähiten. Alkupäivä töissä meni taas ihan hyvin, kun olin lähinnä Mikon kanssa keskenämme. Mutta sitten tuli tekopirteä, typerä ja itsekeskeinen Elle ja muuta porukkaa, kaikkee ylimääräistä härdelliä. Ärsyyntynyt ja väsynyt olo.

(N. 30 min myöhemmin)  Mies tuli kotiin ja juttelin hänen kanssa mm. tästä vähän huonosta voinnistani. Se helpotti kyllä paljon! Olen oppinut ajoissa alkamaan puhua kun henkinen vointini on huonompi, että mieheni tietää missä mennään, ja samalla itsekin laitan sen eri tavalla merkille, kuin jos vaikenen asiasta. En yleensä tahtoisi ajatella koko asiaa saatikka puhua siitä, enkä aikaisemmin ole edes oikein osannut puhua, en ole löytänyt sanoja. Mutta mieheni on tällaista toivonut ja terapeuttinikin kannustanut. Muuten vointini vaan huononee huononemistaan, jos työnnän sen vain taka-alalle enkä puhu siitä. Mieheni ja parisuhteemme kärsii jos en kerro olostani ja samalla käyttäydyn jotenkin erikoisesti, vaikutan väsyneeltä ja toivottomalta ja kaikkea. Mies ei alussa ihan ehkä osannut ja ymmärtänyt kuunnella ja semmoista, mutta vuosien varrella hänestä on tullut ihan huippu. Minäkin osaltani yritän parhaani mukaan kuunnella häntä ja kuulostella aina että mitä kuuluu missä mennään ja semmoista, toivon olevani mahdollisimman hyvä siinä. Vastavuoroisuus on valtavan tärkeä juttu ihmissuhteissa. Mielestäni missään ihmissuhteessa ei ole mitään järkeä, jos ei pyritä sellaiseen tasapuolisuuteen, että toinen ei vain ota ja toinen vaan anna. Vaan annetaan ja saadaan tasa-arvoisesti molemmat osapuolet. Yritetään kehittää itseämme ja hoitaa parisuhdetta tätäkin kautta.

Aika ihana juttu tää päiväkirjakin. Melkein kuin kertoisi luotettavalle ystävälle joka kuuntelee ja ymmärtää. Vaikken aina jaksakaan paljoa kertoa.



(Klo 17:00) Ollaan miehen kanssa nyt aloitettu katsomaan tällaista leffaa kuin Due Date (Laskettu Aika).

Jos haluat ymmärtää työkaverini Herpertin persoonaa, katso tuo leffa. :P Herpertti on se kikkarapää, "Ethan Tremblay". Kuvittele vielä, että henkilöhahmo mylvii kaikki repliikkinsä suu naurussa, ja päästelee aina väliin sellaisia rehvakkaita paskaisia hörönauruja. Kaiken tämän ylle luo säteitään Herpertin kadehdittavan rikkumaton itsetyytyväisyyden ehtymätön supernova.

Herperttikin tykkäisi elokuvasta: "Pahuksen hauska. Miten joku voikin olla niin rasittava idiootti! Ja silti toinen onnistuu jotenkin venyttämään kärsivällisyytensä ja suvaitsevaisuutensa aivan äärimilleen. No, toisaalta ihan olosuhteidenkin pakosta. Laukoen niin osuvia ja mainioita kommentteja joka väliin. Nokkela mies kun on! Ja niin upea permamenttikin! Täytyisköhän munkin...?" (Selitys: Herpetin mielestä leffan idiootti on se fiksu ja hyvä tyyppi, ja se leffan oikeasti fiksumpi tyyppi taas rasittava idiootti, joka ei tajua mistään mitään.)

Vointi vaakalaudalla

Eilen alkoi illan tullen hiipiä ahdistus päähän. Se tuntui taas tosiaan aika lailla kuin krapulalta, mutta niin kuin henkisesti, lähinnä. Samaten sitä voisi verrata nikotiini-övereihin. Myrkyttyneellä tavalla sairas olo, henkisesti ja ruumiillisesti. Joskus siihen liittyy myös enemmän tai vähemmän fyysisiä oireita. Mutta siis enimmäkseen epätoivoa, keskittymishäiriötä, ahdistusta siitä ettei mitään ehdi eikä jaksa. Stressiä, lamaantumista, hermostuneisuutta, uupumista. Enemmän tai vähemmän sellainen tunne, että kohta purskahtaa itkuun, sellaiseen itkuun, jota ei ehkä enää ikinä saa loppumaan, johon kuolee, jolle ei ole selkeää syytä. Kuoleman toiveita. Tänäänkin tuo fiilis on kytenyt pinnan alla häiriten suoriutumista. Nyt taas kun tulin kotiin, on parempi olo. Töissä tuo on yleensä pahempaa. Koska siellä on enemmän ihmisiä, ja pakko yrittää orjallisesti tehdä niitä tiettyjä tehtäviä ja niin edelleen. Aikatauluja, suorittamista. Ei vapautta, ei rauhaa, ei yksinäisyyttä.

Onneksi parin viikon päästä on taas loma! Se siinä vaan jännittää ja kauhistuttaa, että pitää selviytyä lentomatkasta, ja Kanarialle asti. Lentomatkat ovat aina olleet mulle hyvin vaikeita. Joudun juomaan itseni melkein tainnoksiin. En pelkää lento-onnettomuutta, koska ne ovat suhteellisen harvinaisia ja toisekseen se on aika kivuton ja nopea tapa kuolla. Mua ahdistaa ja pelottaa se lentokoneessa olo. Ylhäällä korkeuksissa ns. tyhjän päällä, suljetussa pienessä tilassa ison vieraan ihmislauman keskellä. Pelkään sekoavani ja joutuvani valtavaan paniikkiin. En saa ollenkaan rentouduttua, nukkumisesta ei toivoakaan. Eli juon aina itseni humalaan, aloitan dokaamisen jo ennen koneeseen nousemista. Olen kokeillut myös erilaisia rauhoittavia lääkkeitä, mutta ne eivät auta niin hyvin kuin alkoholi. Lentokoneessa täytän ristikoita, luen lehtiä, kuuntelen musaa yms. Yritän unohtaa olevani lentokoneessa. Mitä pitempi lento sitä hankalampi se mulle on. Oloni helpottuu heti, kun lentokone alkaa laskeutumaan. Muuten ihanaa päästä miehen kanssa matkalle. Sitten on ihanaa kun lentomatka on ohi.

Olen siis ollut eilen ja tänään vähän huolissani psyykkisestä voinnistani. Alkaa muistuttaa viime kevättä, paitsi ei onneksi ainakaan vielä ihan niin kauhea olo. Yritän parhaani mukaan nyt pitää itsestäni huolta, etten romahda. Onneksi se psykoterapiakin sitten taas jatkuu, kunhan terapeutti palaa lomaltaan.

Sopeutumista

(Klo 15:40)  Eka työpäivä takana, tuon reilun viikon pituisen lomani jälkeen. IHANAA olla kotona. Aloin vähän rasittua siellä töissä, ja nyt haluan rauhoittua näihin kodin tunnelmiin. Jaksoin ihan hyvin töissä muuten, mutta sitten puolenpäivän paikkeilla alkoi vähän hiipua. Siellä on liian paljon ihmisiä ja sitä kautta sitä härdelliä sitten. Herpertti oli käynyt viime torstaina vähän auttelemassa siellä, ja sen kyllä huomasi. Viisivuotiaskin tekisi siistimpää jälkeä vasemmalla jalallaan. Semmosta.

Skidisti haikeeta

(Klo 20:15)  Murheellista, loma loppuu. Onneksi vatsa ei ole ollut tänään niin kipeä mitä viime päivinä on ollut. Onneksi mieskin on voinut paljon paremmin kuin eilen. Tänä viikonloppuna saatiin aikaiseksi jumpata kunnolla. Olen viimepäivinä leikellyt usein noita kiiltokuvia. :P Niistä tulee ihania lapsuusmuistoja, koskapa ovat monet pysyneet tismalleen samoina kuin silloin aikanaan. Kiiltokuvien tuoksu ja tuntu, ihanaa. Tarkoitus on tosiaan käyttää noita erilaisiin askarteluprojekteihin ja myydä tai antaa loput pois.

Kidult!