Aamulla väsynyt, päivällä töissä melko pirteä, kotiin palattua niin väsynyt, etteivät silmät meinaa pysyä auki... Kipuja ei ole onneksi ollut. Viikon jahkattuaan pomo päätti viimein alkaa toimimaan työpisteemme terveys-riskin suhteen, joten siitä aiheutunut stressi on nyt helpottanut, hurraa! Niin väsynyt (taas) etten keksi kirjoitettavaa. :( Se tässä lohduttaa ja ilahduttaa, että yksi nukke on jo ihan saapumaisillaan kotio. Tänään meille töissä tuli auttelemaan se yksi nyrpeä pissis, jossa on se hyvä puoli että hän puhuu lähinnä kännykkään, ei meille.
Se on yksi aika yleinen juttu meillä vakavasti masentuneilla, että kun on vaikea vaihe, niin itse on hyvin vakuuttunut siitä, että olo on ollut yhtä hankala ihan aina. Kummasti katoaa mielestä ne päivät, saatikka viikot, kun olo onkin ollut ihan hyvä tai edes siedettävä. Mieheni oli ensimmäinen, joka alkoi puhua minulle tästä, ja herätti minut ajattelemaan tätä. Olen sittemmin keskustellut tästä myös terapeuttini kanssa. Se on yksi tämän päiväkirjan tarkoitus, että voin aina joskus käydä toteamassa, että on ollut päiviä, jolloin vointini on ollut hyvä tai edes välttävä.
Tänäänkin mietin sitä, miten mahdotonta minun on ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ns. keksi itselleen tekemistä, vaan tuskastuvat ja ikävystyvät. Vierastan sellaisia ihmisiä, syvästi. Jotenkin täysin eri maailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti